tiistai 10. maaliskuuta 2015

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James


Etta heräsi askeliin, jotka tömisyttivät hiekkaa hetki hetkelltä lähempänä, mutta piti silmät kiinni ja vain kuunteli kinastelevaa pariskuntaa. Hän hengitti kevyesti. Hän oli kaivautunut unissaan hiekkaan niin että hänen jalkansa ja monet muutkin ruuminosat olivat sen peitossa. Sen paino tuntui lohdulliselta. Hän tunsi, miten hiekanjyvät liikkuivat edestakaisin hänen hengittäessään. Jos avaan silmät, nuo kaksi kysyvät, kuka olen, hän ajatteli. Mutta jos en avaa, he luulevat, että olen kuollut. Ja soittavat luultavasti poliisin. Hän keskittyi silmät yhä ummessa ja yritti terästää muita aistejaan. Hiekkaa. Hiekan tuntua. Väsyneet lonkat. Yö. Puhetta. Pieni tuulenviri. Mustatukkainen sisar. Talo isossa kaupungissa. Kirjoituspaperia. Paperia.

Emma Hooperin esikoisteos Etta ja Otto ja Russell ja James (Etta and Otto and Russel and James, Gummerus 2015, suomennos Sari Karhulahti) on tarina juuri heistä, joiden mukaan kirja on nimetty. Se on samalla kertomus, joka maistuu Kanadan preerioiden pölyltä, siltä, jota tuuli kuljettaa väsymättömästi mukanaan vuosisadasta toiseen. Kuuma, kuiva pöly opitaan jo lapsesta ja ellei opita, siitä voi sairastua vakavasti. Russell saapui junan mukana lapsena Saskatoonista. Hänen äitinsä jätti hänet lapsettoman sukulaispariskunnan huomaan, kun itse lähti toimistotöihin Reginaan. Siksi Russell liittyy saumattomasti pölyn, muistojen ja maatilojen hengityksen rytmiin, yhtä saumattomasti kuin hän lopulta liittyi Grace Vogelin viidentoista lapsen katraaaseen sen kuudentenatoista – aina ruoka-aikoina. Oton kasvinkumppanina. Elettiin kovia aikoja, jolloin vain kolme viidestä raskaudesta eteni loppuun asti, kolmesta vauvasta yksi jäi eloon. Raskaana oleva nainen oli mahdollisuus, uutta rutikuivan maan kesyttäjää kantava madonna, jota pölykin väisti. Kuitenkin vain Gracelta kaikki lapset jäivät eloon ja yksi Russell ruoka-aikaan pöydän ääressä oli yhtä itsestään selvää kuin preerian ikuinen tuuli.

Emma Hooperin romaani kertoo Etan, Oton ja Russelin ystävyydestä, johon myöhemmin liittyy myös kojootti James. Kaikki alkaa kuitenkin kuin lopusta, sillä 82-vuotiaana Etta tajuaa, että ei ole ikinä nähnyt merta ja niinpä hän ottaa vähäisen määrän tarpeellista tavaraa mukaansa, jättää miehelleen Otolle viestin lähdöstään ja alkaa matkansa kohti itää. Hän aikoo kävellä 3 232 kilometriä vain kokeakseen meren, joka on hänelle suuri kaivattu, sillä jo matkan ensimmäinen järvi, jonka hiekassa hän levähtää, antaa hänen kuulla uuden äänen: laineet. Etan jatkettua matkaa hän kohtaa James-kojootin, jonka kanssa hän keskustelee yhtään seurasta häiriintymättä, vaikka mitä ilmeisemmin halusi tehdä matkan ilman Ottoa tai Russelia.

Kyseessä on siis kolmiodraama vailla draamaa, sillä ystävyys ei katoa. Tarinan edetessä kukin muistelee lapsuutta, nuoruutta ja sota-aikaa. Sitä kun Otto lähti rintamalle, mutta Russell jäi viljelemään omaa tilaansa. Silloin olivat Etta ja Russell, mutta Otto ja Etta kirjoittivat toisilleen ahkerasti ja Oton rintamalta tulleet, sensuurin saksimat viestit tuovat kaukana tapahtuvan sodan kuin likemmäs. Etta on toiminut koulussa opettajana kunnes se suljetaan ja sen jälkeen hän värväytyy töihin ammustehtaalle, mutta töiden jälkeen:

Iltaisin työvuoronsa jälkeen Etta leipoi kotona lukitun koulun vieressä. Hän teki leivonnaisia itselleen, työtovereilleen, Russellille ja Perkinseille, ja osan hän lähetti ruskeasta paperista ja karheasta narusta tekemissään paketeissa tuhansien kilometrien päähän Otolle. Hän lauloi itsekseen, kun metallinhaju hälveni hiljakseen hänen hiuksistaan ja tilalle tarttuivat kanelin, muskotin ja vaniljan tuoksut. Hänen kätensä liikkuivat ylös alas taikinassa, ylös alas, painelivat ja nostelivat, kuohkeuttivat ja litistivät, kun taas Oton jalat liikkuivat ylös alas maihinnousukengissä, ylös alas, painuivat ja nousivat, erkanivat ja lähentyivät.

Oton palatessa sodasta, on Etta häntä vastassa rautatieasemalla ja siitä alkaa heidän tarinansa, johon kaiken aikaa liittyy niin Russell kuin myös menneiden tapahtumien muistot. Nykyhetki ja mennyt soljuvat toisiinsa kuin preerian tuuli ja pöly: erottamattomina. Lukijan on kevyt antautua tarinalle eikä missään kohden tule epäilystä 'mikä aika? mikä maa? kuka puhuu?'

Luin tämän kirjan ihan hetkessä, mutta luettuani, aloin miettiä, mitä olin lukenut. Takuulla jotain viehättävää, mutta myös maagista realismia ehkä jopa fantasiaa...Kirjan tarinaa olisi helppo mystifioida ellei siinä olisi mukana niin paljon arjen elementtejä aina Etan Otolle jättämistä reseptikorteista tuikitavallisiin huoltoasemiin, joihin Etta toisinaan poikkeaa syömään vaikka juustovoileivän. Hooper jättää paljon tilaa lukijan omille tulkinnoille välttäen hienosti ehdottomat vastaukset kuin myös toisteisuuden: Teksti on raikasta kuin aamukaste. Kirjan johtoteemana voi kuitenkin pitää ajatusta, että koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä toteuttamaan elämänsä suurta unelmaa, lähteä seikkuiluun, jota on aina kaivannut. Russell varmaan jossain nyt seuraa karibujen jälkiä, Otto levittää pellavankukkatahnaa silmäluomilleen ja...


Etta ja James kävelivät. Kaakkoon. Tuulessa tuntui suolan tuoksu ja meren läheisyys.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirjasähkökäyrä   Jonna ja Katja

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Suomen kauneimmat puutarhat

Innokkaana puutarhaharrastajana tiedän, että mikään ei niin innosta puutarhailun ensivuosina kuin puutarhalehdet ja –kirjat. Vasta paljon myöhemmin sitä alkaa etsiytyä katsomaan muidenkin puutarhoja sillä silmällä ja alkaa jakaa kokemuksia toisten samasta lajista innostuneiden kesken. Itselleni tuli todella kauan Viherpiha –lehti ja sitäkö ’syyttäisin’ siitä, että lopulta puutarha vei melkein kaikki vuorokauteni tunnit runsaat kymmenen vuotta ja sen jälkeenkin aimo määrän eli tänä vuonna tulee 30 vuotta puutarhaharrastusta. Julkisuus tosin alkoi eräästä kuvasta ja jutusta maakuntalehdessä vuonna koivu ja tähti: Olimme palanneet kesämatkalta Itävallasta ja en tietenkään ollut kehdannut pyytää naapuria tekemään muuta kuin pakolliset kastelut. Niin hirveän näköinen ei puutarhamme ollut vieä ikinä ollut, mutta olin hövelisti luvannut jutun, joten ei muuta kuin antaa palaa...Tuli muuten tosi lyhyt juttu järkyttävän isolla kuvalla minusta jättimäinen krysanteemiruukku sylissäni. Sen jälkeen vuonna 2003 sain kirjoittaa puutarhastamme jutun toukokuun Viherpihaan ja ammattilainen puutarhakuvaaja kävi meillä useammankin kerran, mistä jaksan vieläkin iloita kiitos paitsi ihanan yhteistyön myös Arto Rantasen tuoman ristinummiruusun, josta on tullut aivan suosikkini. Siitä tuli sitten taas lisää kaikenlaista ja lopulta se televisiointi, joka siirtyi ja siirtyi järkyttävästi myöhässä olevan kesän takia, niinpä minulla olikin sitten samalla viikolla kuvaukset ja mieheni pyöreiden syntymäpäivien järjestelyt...Vaikka se oli kivaakin, niin nyt minun foorumini on blogini, jossa voin tarjota puutarhamme ilot ja harmit, muutokset ja mietteet, mutta aina yhtä hanakasti tartun juttuihin muiden puutarhoista. Tällä kertaa lähdemme Viherpihan mukana tutustumaan kahteenkymmeneen lehdessä esiteltyyn puutarhaan, jotka sijaitsevat eri puolilla Suomea, etelästä aivan pohjoiseen ja saamme sekä vinkkejä että virkistystä, kuten puutarhamatkoilla on tapana saada.

Suomen kauneimmat puutarhat (Minerva 2015) on toimittanut puutarhaopettaja ja kokenut puutarhaneuvoja Kirsi Tuominen. Toteutus on yhteistyö Viherpiha-lehden kanssa. Ja tulos on runsas. Kuin se kuuluisa räsymatto, mutta tässä kaikki vain niitä iloisia ja kiinnostavia ’raitoja’, kunnes tarkentaa katsetta ja huomaa, että jokaisella puutarhalla on omat värinsä, omat tarinansa, jotka takuulla erottuvat toisisistaan. Tarjoilen teille kuvia ja piipahduksia ihan mutu-tuntumalla ja ne puutarhat, joita ei tässä tuoda esiin, ovat aivan yhtä kiinnostavia ja kauniita kuin ne, joissa nyt lyhyesti visiteeraamme.

Tämä itämaisen puutarhan kuva on vangitseva. Kyseessä on Raija ja Juhani Hautalan puutarha Seinäjoella. Kyseessä kasvuvyöhyke IV, pinta-ala 900 neliötä. Kuvateksti ei kerro mitä kuvassa ovat nuo sykkyräpuut, mutta kun katson tarkasti näen ainakin pihlajan lehdet, joten nyt otaksun, että kyse on tästä:

Etupihalla huomion kiinnittää tumma kasviryhmä. Ison marjakuusen vieressä kasvaa kolme riippapihlajaa, joiden reidenpaksuiset oksat ovat sykkyröityneet tippaleipämäiseksi katokseksi.

Tämä puutarha on ollut itämaisessa muodossaan kolmetoista vuotta, mutta suunnitelmissa on vielä kahdeksankulmainen kasvihuone hyötykasvimaalle.



Tämä kuva on kuin taideteos, mutta kuvateksti ei kerro kuin luonnonkivistä, laatoista ja kuunliljoista... Minusta tämä on jotain enemmän. Kuva on Sirpa ja Jukka Hämäläisen puutarhasta Mikkelistä. Pariskunnan kohtalokas matka 2000-luvun alussa Barcelonaan vei heidät arkkitehti Antoni Gaudin mosaiikkitöiden lumoihin ja jo seuraavana kesänä puutarhassa alkoi mosaiikkivallankumos. Uskomattomia kuvia mm. kuusimetrisestä muurista, joka on toteutettu mosaiikkitekniikalla. Kaikki on kuin taideteosta eikä mitään ikävää, tylsää nurmikkoa! Tämä pari ei jätä mitään puolitiehen, vaan vuonna 2007 Sirpa ja Jukka kävivät bysanttilaisen ja roomalaisen mosaiikin kurssin Roomassa, missä tekniikka kehitettiin huippuunsa jo Rooman valtakunnan aikaan. Waude! 


Yllä olevassa kuvassa Juha Laitamäen ja Hanna Wallenius-Laitamäen viherhuone. Sijainti on Seinäjoki ja aivan erityistä on upea viherhuone ja laaja patio. Hanna ja Juha toivoivat pitkään kotiinsa lisää valoa, sillä 1970-luvun talojen ikkunathan tiedämme...

Me halusimme myös tilan, johon voi kävellä puutarhasta ja josta voi kävellä suoraan puutarhaan, Hanna kertoo.

(Arvaatkaa vaan, olenko jo vuosia halunnut avata meillä seinän takkahuoneesta suoraan puutarhaan kaksoisovilla...)

Hannalta ja Juhalta on paljon komeita kuvia ja antavia yksityiskohtia.


Kuva on Eija Klaucken puutarhasta, jonka sijainti on Loviisa ja koko 1 hehtaari. Vyöhyke on II ja Eijan puutarha on matkailukohde, eikä ihme, sillä Eija on puutarhasuunnittelija, jonka taitavan suunnittelun alla Eija’s Garden tarjoaa elämyksiä, joissa kohtaamme paljon englantilaista Cottage Garden -tyyliä, mutta myös muita tiloja eli huoneita kuten Eija sanoo. Eija jakaa ilolla osaamistaan sekä puutarhassaan että kirjoissaan.

Muurien, kasviaitojen ja köynnössäleikköjen avulla luodaan syvyyden vaikutelmaa ja usein piilopaikkoihin johtava kaareva polku kiehtoo mielikuvitusta.

Jokaisessa teemapuutarhassa on juuri siihen tunnelmaltaan sopivat kasvit ja rakenteet. Esimerkiksi muuripuutarhaan Eija tilasi valmiiksi patinoituneen näköiseksi käsitellyt tiilet suomalaisen tiilitehtaaan tytäryhtiöltä Belgiasta.


Muuripuutarhaa värittävät havut ja kesäkukkien täyttämät ruukut ja patsas tuo oikean salaisen puutarhan ja menneen maailman tuulahduksen.

Yllätys, yllätys, yllättäen olemmekin Tampereella Marko Pilven puutarhassa. Markon puutarhan kuvia olen ihaillut jo jonkin aikaa hänen omilla sivuillaan ja myös facebookin puutarha ja piha -ryhmässä. Pilven puutarha on vyöhykkeellä II ja pihan koko on 1 800 neliötä. Tämä puutarha paljastaa isännän intohimon puutarhailuun, sillä tilankäyttö on tarkalleen harkittu, jokainen kasvi on just oikealla paikallaan ja ellei ole, isäntä nukkuu yön yli ja aamuksi on kasvin oikea paikka valjennut. Marko luo puutarhaansa intuitiolla, mutta myös taidolla, sillä hän on nykyään puutarha-alan ammattilainen. Entinen ammatti Tampereen teatterien valomestarina näkyy puutarhan loistavassa valaistuksessa, joka sytyttää Markon suosikkikasvit atsaleat, alppiruusut ja ikivihreät kuin näyksi, jossa näyttelijät, kasvit, voivat tarjota parastaan.


Suuri japaninlehtikuusi suojaa pation ruokailuryhmää ja taloa paahteelta ja on kaunis talvellakin neulasensa karistettuaan. Japaninlehtikuusen vyöhykkeet ovat I-III ja se on menestynyt hyvin. Pilven puutarhassa menestyy myös arempi verijapaninvaahtera sekä mantšurianjalopähkinä. Kasvien juuret tavoittavat helposti pohjaveden, sillä tontti on vain muutaman kymmenen metrin päässä Pyhäjärven rannasta. Nurmikkoon kyllästynyttä ilahduttavat lukuisat kivetyt ja laatoitetut polut sekä tiheä kasvillisuus, joka myös vähentää rikkaruohojen kitkemistä. 


Siirtolapuutarhassa Helsingissä, keitaassa kaupungin keskellä, tapaamme yksisirkkaisiin ihastuneen runoilija Thomas Brunellin, jonka lemmikkikasvit ovat koristeheinät, iirikset, päivänliljat, kielot ja kuunliljat. Thomas selittää:

En tiedä miksi. Mutta jokin selkeys siinä on, kun ei ole erikseen lehtiruotia ja lehteä. Se on jollain tavllalla niin yksinkertaista, vaikka itseasiassa yksisirkkaiset ovat paljon erikoistuneempia kuin kaksisirkkaiset, jotka ovat suhteellisen uusia tulokkaita verrattuna moniin muihin kasveihin. Esimerkiksi orkideat, joilla on aivan huikeita ominaisuuksia, ovat yksisirkkaisia.


 Brunellin puutarhassa takan vieressä kasvaa alppiruusu ’Nova Zembla’.

Laihialla käymme Tarkan markan puutarhassa, joka onkin kovasti hyödyksi, sillä ainakin itselläni sokein piste on se, miten paljon puutarha vie. Sitä on intohimonsa viemä ja toisaalta antaahan puutarha moninverroin takaisin, mutta Laihialla opimme, että näyttävyyttä saa nuukaillenkin. Uudisraivaajan urotyössä, luemme ingressistä, että:

Tähän suureen pihaan on saatu mahtumaan kaikki, mistä moni haaveilee: omassa puutarhassa voi saunoa, katsella veden välkettä, nauttia oman maan antimista ja ihailla kauniita istutusryhmiä. Niin koriste- kuin hyötykasvit kuin ihmiset ja eläimetkin mahtuvat kasvamaan sopuisasti rinta rinnan.


Kankaanpään perheen puutarha sijaitsee Loviisassa, vyöhyke on II ja kokoa puutarhalla on 4 000 neliötä. Erityistä suuri kasvihuone.



Kirjan osassa Vuodenaikojen vaihtelua kohtaamme Ylöjärvellä Pirjo ja Markku Mutasen 7 000 neliön puutarhassa alkusuven, jossa maanpeittokasveina katseen vangitsevat runsaat sammalleimumatot. Pirjon kaareutuva penkki kukkii varhaiskeväästä myöhäiseen syksyyn omakotitalon takana viiden aarin kaksoiskaarena. Istutuksen runkona ovat upeamuotoiset kartiovalkokuuset Mutasilta nappaamme vinkin rusakkojen talvituhojen torjumiseksi: Mutaset karsivat tontin rajalla kasvavista tuomista maahan painuvia oksia, joita he levittävät pensaiden ja puiden väleihin. Tuomenoksat saavat rusakot luulemaan, että tarjolla on vain pahanmakuista tuomea eivätkä ne edes pyri jyrsimään istutuksia.


Töttermanin puutarhassa Helsingissä ollaan ruskan räiskeessä sekä istutaan untuvatakit yllä nuotiopaikalla herkuista nauttien. Puutarhassa on erityisen paljon ikivihreitä: tuiviota, rohtokatajaa, pesäkuusta, katajia, pöytä- ja kartiovalkokuusia.


Talvea tervehdimme Eeva Saukon puutarhassa Espoon Nuottaniemessä, joka osaa lumipuutarhaa arvostaa, sillä se tuo kauniisti esiin kasvien muodot ja pehmentää. Lisäksi Eevalla on oikea orangerie eli talvipuutarha, joka on rakennettu talon viereen. Siellä talvetetaan talvenarkoja kasveja. Lämpöitila on vain muutaman asteen plussan yläpuolella, mutta ilmasto on kuin Välimeren ja pelargonit kukkivat orangeriessa koko talven.

Suomen kauneimmat puutarhat on puutarhaharrastajalle innoittavan runsas. Jokainen puutarha esitellään runsain tekstein ja kuvin. Ainoa miinus ovat ainakin aloittelevalle puutarhailijalle epäslevät kuvatekstit, mutta selitystä löytyy sitten kyllä tekstistä. Jutut ja kuvat ovat Viherpiha -lehdestä ja lopussa kerrotaan kaikkien tekijöiden nimet. Kirja jakautuu viiten osaan: Vaikutteita  maailmalta, Rehevää kerroksellisuutta, Hyötypuutarhassa, Etelästä pohjoiseen ja Vuodenaikojen vaihtelua. 


Koska kuljemme kohti uutta kevättä, joka jo melkein on täällä, piipahdamme lopuksi Loviisassa Else ja Vesa Leivon puutarhassa, joka on kuuluisa erityisesti historiallisista tulppaaneista. Luettuani Elsen ja Vesan kirjan Tulppaanitarhan lumo, sain oikein herätyksen ja aloin istutella joka vuosi uusia tulppaaneita, joista olin jo kauan pidättynyt kiitos myyrien. Kaikkiin lajeihin myyrät eivät tunnu koskevan tai sitten on ollut vain tuuria. Tämä ihastuttava Cottage Garden –tyylin puutarha on  kantaa mukanaan menneiden vuosisatojen kukkatunnelmia. Yläkuvassa näkyvä ’Lac van Rijn’-lajike on ensimmäisiä viljetyjä tulppaaneja ja peräisin 1620-luvulta.


Cottage Garden –tyylissä kasvien sijoittelu näyttää hyvin vapaalta ja luonnolliselta, vaikka istutukset voivat olla rajattuja. Kukkia ei istuteta jäykästi penkkeihin, vaan niiden annetaan aaltoilla. Väreihin kiinnitetään erityistä huomiota, samoin ryhmien yhdistelyyn, mutta asiaan kuuluu, että mukana on myös hyötykasveja, kuten hedelmäpuita ja marjapensaita sekä yrttejä. Juuri tällaisessa puutarhassa viihtyvät taiteilijapihojen digitalikset, jotka itse valitsevat kasvupaikkansa, sillä itsetietoinen kaunotar tietää tasan tarkkaan, missä hän näyttää kauneimmalta. Juuri tällaisissa puutarhoissa julivat keijut, sillä akileijat saavat täällä kasvaa missä haluavat.

Jokainen puutarha on jutun arvoinen ja sitä tämä kirja juuri on: Tarinoita puutarhoista.

*****

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Iki-ihanaista Naistenpäivää Ihanille Naisille!


Nainen on aina kaunis. Hän on kaunis nuorena ja vanhana, pyöreänä ja timminä. Hän on kaunis odottaessaan lasta ja kaunis leikkiessään lastenlasten kanssa. Nainen on kuin tuuli ja hän voi vaihtaa suuntaa, mutta se on ehkä juuri se, joka pitää miehet varpaillaan ja on saanut heidät kautta vuosisatojen varoittelemaan tästä yllätyksellisestä luonnonvoimasta. Esimerkiksi Mika Waltarin tuotannossa nainen usein kietoo miehen pikkusormensa ympärille niin hyvässä kuin pahassa:

"Varo naista, joka sanoo 'kaunis poika' ja houkuttelee sinua luokseen, sillä hänen sydämensä on verkko ja pyydys ja hänen sylinsä polttaa kuin tuli", evästää köyhien lääkäri Sammut poikaansa Sinuhea.

Sinuhessa isän opit eivät kuitenkaan itäneet, vaan hän palvoo naista:

"Totisesti, tällaista naista emme koskaan ole tavanneet, sillä hänen suunsa on kuin sula hunaja ja hänen rintansa kuin ovat kypsät omenat ja hänen sylinsä on kuuma kuin hiillos, jolla paistetaan kaloja."
"Naisen rakkaus on oikullinen ja se on valloitettava joka kerta uudelleen."

"Naisen tapana on näet kysyä lakkaamatta neuvoa muilta ja sitten tehdä kaikki kuitenkin vain oman päänsä mukaan."

"Uneksin hänestä aivan hiljaa, - viinissä on kirpeä mullan ja auringon maku, - saksofonin ääni liukuu varjoihin. Hän on juuri se tyyppi, josta jokainen mies kerran uneksii, jonka kylmyys on tulta ja kuolemaa, jonka saavuttamattomuus voi viedä maailman loppuun."

"Tutustuimme toisiimme, ja pohja putosi hänenn altaan. Hän oli hyvin kylmäverinen, hyvin koskematon. Hän oli kuin suolainen lähde, joka koskaan tyydyttämättä tekee juojansa janon vain tulisemmaksi. Join pettävän maljan tietämättä mitä tein. Milloin oikeastaan tiedämme mitä todellisuudessa teemme."


Kuva Leena Lumista toukokuun syntymäpäivänä 2009, samana vuonna kun olin blogannut muutaman kuukauden eli aloitin 14.2.2009. Uskallan laittaa itseni likoon, mutta en tee sitä tänään, sillä tämä ei ole se 'minäminäminä -juttu'. On kuitenkin kiva raottaa ihan pikkuisen mitä tapahtuu kulisseissa. Tuo ranskalainen pikkumusta, joka on ylläni, on nyt minusta edelleen 5 kilon päässä. Vihaan sanaa dieetti, joten 'kiitos ei' sille, mutta olen päättänyt pikkumustani nimissä kutistua tähän mekkoon ja sitten siihen Marimekon viidakkomekkoon, jossa juhlin vielä saman vuoden 2009 suvella:


Mieheni täytti pyöreitä samalla viikolla kun puutarhaamme kuvattiin Ihana piha -ohjelmaan= Mikä sattumusten summa taas kerran! Vuodesta 2009 on ehtinyt tapahtua paljon, mutta koska nyt on tarkoitus puhua naisasioista, voin kertoa, että ylimmistä kuvista jo vuoden 2011 naistenpäivään on tapahtunut murrosta:



On naistenpäivä 2011 ja ollaan tultu kaupungilta lounaalta. Yllä on uusi takki, kädessä uudet kesäkorkkarit ja ruusuja. Naisen ilme kertoo, että menossa on murros. Tämä oli se hetki, jolloin tajusin, että elämästä ei selviä hengissä ellei tajua alkaa asettaa rajoja. Oli tehtävä jotain sellaista, johon ei helposti ryhdy nuorempana: Opettelin sanomaan 'kiitos ei' ja sillä tiellä olen vieläkin. Olen auttamaton maailmanparantaja ja sitä ei muuta mikään, mutta pitääkö minun olla todellakin ihan kaikkien pelastaja, pitääkö olla alati läsnä ja tavoitettavissa ja pitääkö mukana kantaa ihmisiä, joiden kanssa ei ole vastavuoroisuutta eli kannattaako jatkaa, jos tuntee itsensä riistetyksi ja uupuneeksi vai luottaa siihen intuitioon, että mikään elämässä ei ole parempaa kuin muutama tosi ystävä. 



Edellisestä kuvasta tähän toukokuun kuvaan on pidetty blogia runsas viisi vuotta, kärsitty lukuisista selkäkivuista kiitos liian runsaan istumisen, kasvettu 5-7 kiloa, valvottuja öitä satojen kirjojen kanssa, vahvistuttu omissa tärkeissä asioissa, niissä ihan itselle tärkeissä, päätetty vaihtaa pienempään lautaseen, mutta edelleen syödä viikonloppuna kuin ruhtinatar, tehty lisää remppaa, löydetty vaaleanpunainen väri, opittu oman elämän tähdeksi, saatu rakas 47 vuoden jälkeen pois työelämästä, opittu olemaan ilman suuriruhtinatar Olgaa, ollaan vielä tiedottomia siitä, että kohta irtoaa silmän lasiainen, tulee upea tarjous, josta kieltäydyn, koska haluan olla minä ja oman aikani valtias, Lancomen ryppyvoidetta ja tuhkimotippoja on kulunut, löydetty ihana kasvonaamio, tajuttu, että nainen ei voi elää ilman suklaata eikä sisustuslehtiä:


Vaikka olen periaatteessa ollut niin kyllästynyt jo pari vuotta nykyiseen sisustustrendiin, en ole kertaakan hylännyt ruotsalaista skönä hem -lehteä. Nyt olikin yllätys, kun luin eilen tyttärelleni ostamaa Unelmien Talo&Koti -lehteä, sillä jo kansi on kuin toisesta maailmasta. Aloinkin heti etsiä po. juttua ja se olikin lehden alussa: Kirjoittaja on Ilona Pietiläinen ja kuvat ovat Hanne Manelius eli tuttuja henkilöitä ja tosi ihana juttu. Vaan kaiken kuningatar on tietenkin kauniin kodin emäntä Malena, jolla on just sitä tyyliä, mistä itse pidän: Ei kaikki valkoista, ei kaikki räjähtävää värimyrskyä, paljon vanhaa, kaakeliuuni ja soma ripaus romantiikkaa. Ja kodin valtiatar on kaunis kuin kotinsa! Kunpa tämä linja lisääntyisi...


Tässä ollaan jo viime syksyssä, jolloin on koettu monen monta ja silmääkin on käyty hoidattamassa, eräs lähiomaisen kriisi on vasta tulossa, mutta nainen se vain jaksaa, vaikka tietääkin, että pitäisi lukea vähemmän, kävellä enemmän. Ryppyvoide on sama, sisustusasenne myös, kokkaamiseen hän kaipaa lisää aikaa, nimenomaan kokeiluihin, mutta päättääkin siirtää blogistaan aikaa puutarhaan eli keväästä on tulossa jännittävä, sillä syksy 2014 oli uusien kokeilujen syksy. Nyt on se aika, jolloin keksin, että minä olen poncho-tyyppiä ja kashmirista en luovu ikinä. Mutta se on niin yellistä, että vain yksi harkittu ostos harvoin.


Naiseen liittyy usein mies. Tässä sitten pariskunta, joka on ollut aviossa tänä vuonna 30 vuotta. Se on niin pitkä aika, että olen usein miettinyt, miten näin levoton tuhkimo onkaan kesyttäjänsä löytänyt. Uusimmassa Kotiliedessä on aivan mahtava Eppu Nuotion juttu Yhdessä, joka kertoo Epun 30:sta yhdessäolon vuodesta miehensä kanssa. Ei enempää totta voi olla;) Viikon sitaatti menee Epulle:

"Rakkaus on epätäydellistä ja ihmiselle hyväksi."


Liityin just Animaliaan ja suosittelen sitä muillekin. Kuvassa ihailemani Catherine Deneuve lemmikkinsä kanssa.


Ja muuntautumiskykyinen Jessica Lange, mm. loistavan elokuvan Frances tähti. Hän on horoskoopissa härkä kuten minäkin. Jos on härkänainen, huomaa jossain vaiheessa, että on hauskempaa olla onnellinen kuin oikeassa...


Elämä ja naiseus on ihan hauskaa, kun sen oikein oivaltaa. Helppoa se ei ole, mutta kuka helppoa on luvannutkaan. Tärkeintä on ehkä että kipinä ja kapina säilyvät: Elämän pitää olla kiinnostavaa ja haasteellista!


Aina ei voi kuitenkaan olla hauskaa. Huomenna meiltä kaatuu pari tosi isoa puuta. Toinen on niin iso ja vanha haapa, että olin siitä jo toivonut liito-oravalle kotia. En rakasta puiden kaadattamista, mutta nyt pakko mikä pakko. Toinen on alhaalta laho ja toinen on saanut salaman iskun. Puusavotassa siis menee naisten päivä täällä, mutta olimme eilen kaupungilla lounaalla, joten se oli sitten siinä...tänä vuonna. Sisällä kukkii hortensia ja ostin uuden muratin talvella menehtyneen tilalle.


Oikeastaan Naistenpäivän paasaukseni on kirjoitettu jo syyskuussa, sillä juttuni Nainen, olet kaunis, kurvikas ja puolukkainen lienee ajaton. Olkaa hyvät!


Koska niin moni elää kovassa kevään odotuksessa, olkoon nyt kukkina sitten nämä Sir Winstonit viime keväältä. Kevät on jo täällä, sillä eilen näin näitä jo myynnissä eli voisi istuttaa ruukkuihin ja alkaa vähitellen kouluttaa ulos.

Iki-ihanaista Naistenpäivää teille kaikille Ihanille Naisille!

Love
Leena Lumi

Waltari-sitaatit kirjasta Mika Waltarin mietteitä, toimittanut Kalevi Haiko, WSOY 1982

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria

Tehän tiedätte, takuulla tiedätte, että olen ylen heikkona Apfelstrudel mit Vanille Eis. Se tarkoittaa, että jos reissaamme kaksi tai kolme viikkoa Keski-Euroopassa, joka iltapäivä nautitaan hyvää, haudutettua teetä 'mit...Kävi sitten kerran niinkin, että päätimme käydä, ihan vain poiketa Meissenissa teellä. Siellä saimme jotakin niin hyvää, että juutuimme tunneiksi ko. kaupunkiin, mutta emme Meissenin posliinin takia vaan..no juu,  nautimme yhden konditorian kakkupaloja kera teen ja sitten tilasimme uusiksi...Eurooppamme on kartoitettu ravintoloiden ja konditorioiden mukaan. Niinpä kun näin kannen kirjasta Ripaus sokeria olin myyty ja mietin: Tämän täytyy olla jotain aivan erityisen herkullista, jotain sellaista, joka on samalla hyvin kaunista ja hyvin makuhermoja viettelevää: Herkkutaivaan tähtiin kirjoitettu liitto!

Sandra Boartin&Karolina Ehrenpilin Ripaus sokeria (En nypa socker, Mäkelä 2015, suomennos Laura ja Olga Jänisniemi) on yksi kauneimmista herkkukirjoista, jonka olen ikinä nähnyt. Kirjan reseptit ovat Sandran ja puuteriutuiset valokuvat Karolinan, joka on hääkuvauksiin erikoistunut kuvaaja.  Kondiittori Sandra Boartin kirjan henkeen sopiikin, että johdannon ja Näin onnistut –vinkkien jälkeen alkavat polttarit. Niiden jälkeen seuraa Häämietteitä, Juhlan tuntua, Vauvakutsut, Lastenkutsut, Makeaan kevääseen...Varsinaisten reseptien ja  reseptikuvien lisäksi on todella paljon innoittavia tunnelmakuvia, jotka minusta kuin kohottavat lukijan ylempiin sfääreihin.

Häät todella tuntuvat kirjassa, eikä ihme, sillä Sandra järjestää miehensä kanssa vuodessa sadat häät! Näin Sandra heidän konditoriastaan, jonka nimi on tietenkin En nypa socker:

Huhtikuussa 2012 avasimme kauniin liikkeemme, johon asiakkaat poikkeavat päivittäin kahville tai lounaalle, suunnittelemaan häitään tai sunnittelemaan salaa parhaan ystävättärensä polttareita. Tilaisuuksia on joka lähtöön, ja autamme asiakkaitamme tekemään juhlapäivistään ainutlaatuisia niin maultaan kuin muultakin toteutukseltaan!

Lukiessani kirjan alusta Näin onnistut, kiinnitin ilahtuneena huomioni siihen, että Sandralle on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten tuotantoeläimiä kohdellaan. Iso bonus! Osuva ohje on mielestäni se, että stressaantuneena ei kannata yrittää mitään huimaavia luomuksia.

Reseptejä on laidasta laitaan, mutta tässä pääsette vähän maistelemaan: Rapea marenkileivos, Passionmacaronit, Hääkuppikakut, Röyhelökakku, Rapeat pikkupizzat, Mansikkabruschetta, Metsämansikkamacaronit, Lentokone- ja pilvipikkuleivät, Äitienpäiväkakku (oih!), Mustikka-limettijuustokakku, Ylellinen katkarapuvoileipä, Emelien cookiet, Omenapiiraat, Haamuleivokset, Suklaa-omenaunelma...

Yllä Mustikkaiset kuppikakut, joka kertoo sekä kuvaltaan että konditoriatoteutukseltaan paljon kirjan tasosta. Pysäyttävää parhautta!

Minulla on nyt kuitenkin mielessä kevät, se aika kun raparperi nousee puutarhassa, omenankukkkia kaikkialla ja tulee mieleen äiti ja isoäiti. Mitä jos leipoisimme Isoäidin raparperipaistoksen vaniljakastikkeella, josta Sandra mainitsee, että ’parempaa raparperipiiraan reseptiä saa hakea – tämä herkku katoaa lautasilta silmänräpäyksessä’:

12-15 hengelle

Paistaminen: 200 astetta, 45 minuuttia

Täyte:

800 g raparperia
1 tl vastajauhettua kardemummaa
4 kananmunaa
4 dl taloussokeria
1 dl vehnäjauhoja

Rapea murotaikina:

100 g normaalisuolaista voita (kylmää)
3 dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria

Vaniljakastike (8 dl):

6 kananmunankeltuaista
2 vaniljatankoa
2,5 dl kuohukermaa
2,5 dl täysmaitoa
1,5 dl taloussokeria

Valmista täyte:

1.  Kuori ja pilko raparperit. Laita palaset piirasvuokaan (halkaisija 30 cm) ja ripottele kardemumma päälle.

2.  Vatkaa kananmunat, taloussokeri ja vehnäjauhot yhteen ja kaada taikina raparperipalojen päälle.

Valmista murotaikina:

3. Kuutioi voi. Lisää vehnäjauhot ja fariinisokeri ja sekoita murotaikinaksi.

4. Ripottele murotaikina täytteen päälle ja paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.

Valmista vaniljakastike:

1. Laita munankeltuaiset kulhoon.

2. Halkaise vaniljatangot. Raaputa siemenet kattilaan ja heitä joukkoon myös vaniljatangot.

3. Lisää kerma, maito ja taloussokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Kun seos pulpahtaa, kaada se keltuaisten joukkoon samalla vatkaten.

4. Kaada vaniljakastike takaisin kattilaan ja jatka keittämistä, kunnes se sakenee hieman. Vatkaa koko ajan, ettei vaniljakastike pala pohjaan tai juoksetu.

5. Kaada sakeutunut vaniljakastike kylmään kulhoon. Jos haluat kastikkeesta aivan sileää, voit siivilöidä sen.

Mitenkään salaamatta on tiedossa, että minä en leivo muuta kuin tiikerikakkua ja omenapiirakkaa, mutta nyt alan leipoa tätä! Jos nämä lämpökelit jatkuvat, kohtahan se raparperi sieltä jo nousee...

Kaikille kirjallisille herkuttelijoille tarjoan nyt  S´mores-kuppikakut, joista Sandra toteaa, että ’...nämä kuppikakut ovat taivaallisia. Kun tuomme ne kahvilassa esille, ne myydään loppuun tuossa tuokiossa!’

Noin 12 kpl

Paistaminen: 175 astetta, noin 15 minuuttia

Kuppikakut:

3 huoneenlämpöistä kananmunaa
3 dl fariinisokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria
50 g suolatonta voita
100 g kermaviiliä
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 1 tl kaakaojahetta
150 g tummaa suklaata (70 % kaakaota)

Kinuskikastike:

1 dl taloussokeria
50 g rypälesokeria
1 dl kuohukermaa
 20 g normaalisuolaista voita

Italialainen marenki:

1 ¼  dl taloussokeria (sokeriliemeen)
0,5 dl vettä
4 kanamunanvalkuaista
1 ¼ dl taloussokeria

Muuta:

Digestive- tai muita keksejä

Valmista kuppikakut:

1. Vatkaa munat, fariinisokeri ja vaniljasokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi, noin 15 minuuttia.

 2. Sulata voi ja kaada se kermaviilin joukkoon. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

3. Kääntele jäähtynyt kermaviiliseos muna-sokeri-vaahdon joukkoon.

4. Siivilöi kuivat aineet kulhoon ja kääntele taikinan joukkoon.

5. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.

6. Sekoita sula suklaa varovasti taikinan joukkoon. Sekoita huolellisesti pohjaa myöten, ettei suklaa jähmety ja tartu kulhoon.

7. Pursota tai lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia – kuppikakut saavat jäädä keskeltä hieman taikinaisiksi. Anna jäähtyä.

8. Tee kuppikakkujen keskelle reikä omenaporalla ja täytä kolo kinuskikastikkeella.

Valmista marenki:

9. Mittaa kattilaan vesi ja 1¼ dl taloussokeria ja kuumenna sokeriliemi 121-asteiseksi.

10. Vatkaa valkuaisia sähkövatkaimella teräskulhossa ja lisää vähän kerrallaan 1¼ dl taloussokeria koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää.

11. Kaada sokeriliemi ohuena nauhana marenkivaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt.

12. Pursota marenki kuppikakkujen päälle ja anna sille hieman väriä kaasupolttimella. Koristele kuppikakku keksinmuruilla.

Onko tässä vuoden makein ja suloisin kirja! Onko kansi niin kaunis, että se lähtee mukaan vuoden 2015 kaunein kansi –kisaan ja olisiko tässä yksi ihanuuslahja itselle ja ystävälle, joka rakastaa leipoa tai olisiko tämä peräti lahja häitä suunnittelevalle ystävälle, sillä teoksen osassa, jossa esitellään morsiusparien suosikkeja, on paljon romantiikka ja metsämansikkasuukkosia


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Katja


*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

PS. Tämä houkuttava kirja sai nyt muistelemaan ja eräälle lukijalle tuli mieleen Vironperän kakku. Minäpä kysyin Ireneltä sitä ja tässä, olkaa hyvät: Vironperän kakku!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Leena Lumin kevätarvonta 2015!

Ystävänpäivän 6-vuotissynttärit vietettiin hiljaisuudessa, joten nyt alkaa synttäriarvonnan sijasta kevätarvonta, jolla samalla toivotamme tervetulleeksi maaliskuun, joka on lupauksia täynnä. Keski-Suomessa asumisen vuosiltamme en muista vastaavan varhaista kevättä: linnut lentävät parittain, pöntöissä on kovat asuntojen tarkastelut menossa, oravilla on ruskea pää ja tassut, jouluruusu kukkii etupihalla, sisääntulon laatat ovat lumettomat ja ihan kuin köynnöshortensiassa olisi jo turvonneet silmut. Yleensä se aloittaa huhtikuun alussa...Tarkoitus oli järjestää arvonta vasta viikon päästä, mutta koska saamme 20.-22.3. kotiimme ihastuttavan hoitokoiruuden, Lunan, on hoviväki silloin muissa puuhissa!
Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 15.3. klo 12. jolloin Lumimies toimii entiseen tapaan onnettarena johonkin aikaan iltapäivästä. Palkintoja jaetaan viisi ja ne ovat kirjoja sekä Runotalon Sarin kymmenen voimakortin sarja, jonka esittelen alakuvissa. Vain yksi pakkauksen kortti on yllätys Sarilta, muut valitsin makuni mukaan. Tilasin itsellenikin saman sarjan ja niitä on kiva lähettää ystäville syntymäpäivinä tai muiden muistamisten yhteydessä. Itse käytän Sarin kortteja myös niin, että niistä kulloinkin tärkein 'töröttää' näkösällä kortin pidikkeessä, jotta muistaisin, mikä elämässä on tärkeää. Sarin nettikauppaan pääset tästä Kirjat ovat kertaalleen luettuja ja niin kunnossa, että käyvät vaikka lahjaksi ellei itse niistä kiinnostu. Nyt on just hyvä aika alkaa kerätä Välikaton Feetun yläkomeroon tulevan joulun lahjoja...
Kutakin esitellyistä voimakorteista on siis paketissa kolme ja kymmenes on Sarin yllätys. Juuri tämä kortti on nyt minulla esillä, sillä olenhan aina oma itseni. Oikeastaan en nyt tarvitsisi siis sitä muistutusta, mutta enpä astu polulta syrjään kun tätä katselen ja toisekseen tulevan kevään istutuskohteeni ovat erityisesti nämä rimpsuhelmaunikot, joilla jatkan nurmikon kadottamista. On muutakin uutta, mutta kerron niistä sitten tulevissa puutarhajutuissani.
Arvontaani saavat osallistua kirjautuneet lukijani tai sellaiseksi kirjautuvat. Ellet tiedä oletko jo lukijani, voit itse varmistaa asian kohdasta 'Lukijat'. Siinä on oikealla pienet neliöt, joita klikkaamalla lukijat tulevat näkyviin. Etsi sieltä itsesi ja osallistu samalla nimellä, mikä siellä näkyy, sillä kun voittajat on arvottu, minä varmistan lukijuuden enkä osaa tulkita, jos eri nimi kuin mikä arvontaan osallistumisessa. Anonyyminä ei voi osallistua. Ellei sinulla olle aktiivista blogia, ole ystävällinen ja jätä sähköpostiosoitteesi.

Palkintoja arvotaan viisi. Ensimmäiseksi tullut saa valita arvontalistalta ensin, toiseksi tullut toisena etc. Toivon osallistujien seuraavan arvonnan tulosta su 15.3. Mikäli joku voittajista ei ilmoittaudu ke 18.3. klo 12 mennessä, nostaa Lumimies uuden arvan. Näin jono ei seiso, vaan kaikki voittajat pääsevät valitsemaan ilman pidempää viivytystä.
Pidin tammikuun jatkettua joulua ja nettipaastoa, joten käytän seuraavat kaksi viikkoa uutuksien lukemiseen. Listalla jo olevat ja lukemani linkitän sitä myöten kun ehdin. Muistakaa, että käytössäni on kommenttivalvonta eli kommentit tulevat näkyviin kun olen koneella niitä vapauttamassa.

Jos haluat muistella viime kevään synttäriarvontaa, kurkkaa tänne

Yksi tapa kiittää teitä uskolliset ja uudet lukijani, ovat nämä arvonnat: Ilman teitä ei olisi Leena Lumia♥

Runotalon Sarin Voimakorttisetti

Anna Örnberg: Rouhea Maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Annika Christensen&Ulrica Otterling: Ruukkuputarha - Iloa ympäri vuoden  varattu!

John Williams: Stoner

Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen 

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät

William March: Komppania K

Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys  varattu!

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala:  Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja helposti  

Peter Sandström: Valkea kuulas

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James  

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Silvia Avallone: Teräs

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vihreä pihapiiri  varattu!

Suomen kauneimmat puutarhat, toimittanut Kirsi Tuominen 

Herman Koch: Lääkäri

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Kari Martiala&Helena Lylyharju: Lapin makuja  varattu!

Nir Baram: Hyviä ihmisiä

Sinikka Piippo: Mielen ruokaa

Peter James: Kuolema leikkii tulella

Karin Slaughter: Yli rajan

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Riku Cajander: Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Ian McEwan: Vieraan turva

Paul Auster: Mielen maisemissa

Sonja Lumme: Kotipihan kasvihuone

Åsa Swanberg: Talven makuja

Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila - Huvilan rakennusta, kesäisiä sisustuksia, puutarhapuuhia

Riku Lumiaro, Juha Laaksonen, Mikko Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri

Anne Holt: Kuollut kulma  varattu!

Peter James: Kuoleman kello käy

Katariina Vuori, Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja - Kertomuksia itsemurhista  (nid.)

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Paul Auster: Sunset park

Ingrid&Pelle Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, muurit ja altaat

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Markku Envall: Jäät lähtevät

Yan Martel: Beatrice ja Vergilius

Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus  


Patricia Cornwell: Paljaat luut

Sanna Töring: Trädgårds vinter


Iloista maalisarvontaa!

Love
Leena Lumi

Tämä on kevään syytä:

Quando, quando, quando

torstai 26. helmikuuta 2015

Elokuvaviikonloppua kohden ja Oscar-onnittelut Julianne Moore!

Heti kun kuulin, että Lisa Genovan kirjasta Edelleen Alice (Still Alice) on tehty elokuva, aloin sitä odottaa. Leffakuumetta ei mitenkään vähentänyt se, että eräs suosikkinäyttelijöistäni eli Julianne Moore on elokuvan naispääosassa. Still Alice on Wash Westmorelandin ja Richard Glatzerin ohjaama draamaelokuva, joka sai ensi-iltansa 2014.
Sanomattakin on selvä, että olen nyt jo CDON.COMilta tämän yrittänyt tilata, mutta se ei ole vielä myynnissä, joten saan nyt seurata sitten filmin saapumista eli odottaa. Kirja oli todella hyvä. Se oli parasta mitä olen ikinä lukenut Alzheimerin taudista, sillä se jokin kirjassa antoi tunteen, että vaikka tauti on toivoton, sen kanssa voi edes yrittää pärjätä. Pidin siis Alicen asenteesta. Julianne näyttelee sarjassa kognitiivista psykologia, tohtori Alice Howlandia.

Jo kolme kertaa Oscar-ehdokkaana ollut Julianne Moore nappasi roolistaan Alicena Oscarin, jonka hän on todellakin ansainnut. Still Alicea odotellessa voimme muistella Moorea vaikka



kiinnostavassa elokuvassa A Single Man, jossa pääosissa Colin Firth ja Julianne Moore. Elokuva perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Ohjaus Tom Ford.


Michael Cunninghamin romaaniin Tunnit pohjautuva samanniminen elokuva The Hours (Tunnit) on kolmen huippunaisnäyttelijän, Meryl Streepin, Julianne Mooren ja Nicole Kidmanin juhlaa. Julianne näytteli niin syvästi masentunutta kotiäitiä, että ystävätär, jonka kanssa olin leffan katsomassa eläytyi vahvasti, melkein järkyttyi. Pakko myöntää, että äidin ja pikkupojan syntymäpäiväkakun valmistus ei helpolla unohdu...Loistava ohjaus on Stephen Daldryn.
Julianne Moore esiintyy myös kiinnostavassa elokuvassa Laivauutisia (The Shipping News), 2001. Ohjaus Lasse Hallström. Filmi perustuu Annie Proulx'n Pulizer-palkittuun teokseen Laivauutisia. Mooren lisäksi mukana ovat Kevin Spacey, Judi Dench sekä Cate Blanchett. (Miksi tv ei voi uusia tätä, sillä filmi ei olekaan niin vain löydettävissä...)
Minulle itselleni ehkä koskettavin Juliannen rooli on filmissä Jutun loppu (The End of Affair), ohjaus Neil Jordan. Elokuva perustuu Graham Greenen samannimiseen romaaniin, jonka olen lukenut aika monta kertaa.

Tässä elokuvassa on unelmieni leffapari, sillä Julianne tekee loistotyön ja Ralph Fiennes on mies, joka tekee elokuvasta kuin elokuvasta enemmän. Elokuva on kuuluisa kolmiodraama, jossa on mitä odottamattomin loppu. Se mikä filmissä vetää on myös sodanaikainen Lontoo sumuineen ja valoineen, Greenen ikuisuustaistelu katolisuuden ja ei uskomisen välillä ja tietenkin kaiken syövä intohimo.

Mooresta mieleeni tulee toinen näyttelijäsuosikkini eli Kate Winslet, jolta viimeksi katsoimme Carnagen Ohjaus Roman Polanski. Aihe on kiehtova, sillä filmi alkaa siitä kun kaksi pikkupoikaa alkavat tapella ja toisen vanhemmat sitten päättävät keskiluokkaisen sivistyneesti mennä toisen pojan vanhempien kotiin asioita selvittelemään....Mikään ei tietenkään mene niin kuin asianosaiset ovat odottaneet.
Maanantaina olin viettämässä tyttöpäivää ja löysin Kodin Ykkösen filmivalikoimista ennen näkemättömän Winslet-filmin Labor Day vuodelta 2013. Filmi kertoo 13-vuotiaasta Henrystä, joka huolehtii eristäytyvästä äidistään kamppaillen samalla omien teini-iän ongelmiensa kanssa. Yllättäen he kohtaavat vankikarkuri Frank Chambersin, joka puhuu itsensä heidän kotiinsa. Mitä sitten tapahtuukaan, sen näen viikonloppuna, sillä nyt alkaa olla jo kova leffanälkä. Pääosissa ovat Oscar-palkittu Kate Winslet, Josh Brolin ja Gattlin Griffith. Ohjaus Jason Reitman.

Lisää elokuvista Lumissa täällä: Elämäni elokuvat TOP20, Rakastan kirjoja, mutta elokuvat... ja Tänään Teemalla viiden tähden leffa, josta olen puhunut ennenkin, mutta...

cinemaattista viikonloppua toivotellen
Leena Lumi

PS. Jos on huuli mutrulla, katsokaas tätä