Runokirjat Leena Lumissa

Runo on villilintu. Se on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se tulee silloin kun et sitä kutsu, mutta kun kutsut sitä, se ei tule. Se tekee pesänsä minne haluaa. Se ei tunnusta rotua, ei maiden rajoja, ei kansallisuutta, ei sukupuolta, ei sosiaaliluokkaa, ei uskontoa. Se kaihtaa pikkusielusia ja muita alentavia, mutta uskaltaa lähestyä siipirikkoja. Se on kotonaan niin linnnoissa kreivien kuin mummon mökissä. Runo tulee iholle ja halutessaan jää luoksesi. Toisinaan runo vie menneisiin tuuliin ja saa kyynelehtimään. Yksinäisenä iltana se sytyttää sinut tuleen ja saa ulvomaan kuulle. Halun ajamina iltoina se heittää verkot silmiesi valtamereen. Se lähettää hätämerkkejä yönä, jolloin kirjoitat surullisimpia säkeitäsi, mutta yö vain laukkaa varjotammallaan lintujen nokkiessa aamutähtiä. Sylisi on täynnä meren tuoksua ja sateen riisuutuessa rakastelet nerudaksi...vaikka tämä olisi viimeinen kerta ja hyvästi.

1.  Pablo Neruda: Kapteenin laulut (WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)

2.  Tommy Tabermann: Veren sokeri (Gummerus 2008) 

3.  Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

4.  Aino Suhola, Kristiina Turtonen: Malja Sinulle (Minerva 2009)

5.  Emily Dickinson: Golgatan kuningatar (Tammi 2004, suomentanut ja toimittanut Merja Virolainen)

6.  Ruusuja äidille (Minerva 2009, toimittanut Kirsi Pekonen)

7.  Wislawa Szymborska: Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

8.  Heli Vilmi: Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)

9.  Rainer Maria Rilke: Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille (Like 2004, suomennos Eve Rehn)

10. Kalevi Rahikainen: Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010)

11. Sinikka Svärd, Sinikka Hautamäki: Kerron sinulle unelmista (Minerva 2009)

12. Raakel Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY 2011)

13. The Complite Poems of Emily Dickinson (Edited by Thomas H. Johnson, 1961)

14. Wislawa Szymborska: Täällä (Savukeidas 2012, suomennos Martti Puukko)

15. Heli Slunga: Orjan kirja (WSOY 2012)

16. Charles Baudelaire: Pahan kukat (Sammakko 2012, suomeksi tulkinnut Antti Nylén)

17. Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

18. Sinikka Svärd, Sinikka Hautamäki: Kerron sinulle rakkaudesta (Minerva 2009)

19. William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre (Gaudeamus 2010, toimittanut ja suomentanut Kirsti Simonsuuri)

20. Heli Vilmi: Tuulten riisuma (Books on Demand 2011)

21. Heli Slunga: Varjomadonna (Minerva 2009)

22. Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)

23. Erzebet Tóth: Aamut hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

24. Sinikka Svärd, Sinikka Hautamäki: Kerron Sinulle Ystävyydestä (Minerva 2009)

25. Mari Mörö, Petri Volanen: Paratiisi (Minerva 2011)

26. Tommy Tabermann: Eroottiset runot (Gummerus 2009) Jo 8 401 on ollut tästä kirjasta kiinnostunut!

27. L Onerva: Liekkisydän (Tammi 2010, toimittanut Hannu Mäkelä)

28. Paperilyhtyjä - Runoilijoiden antologia (Books on Demand 2013)

29. Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis (Minerva 2013)

30. Harry Salmenniemi: Kivirivit (Otava 2013)

31. Anna Ahmatova - Valitut runot (Otava 2008, suomentanut ja toimittanut Marja-Leena Mikkola)

32. Lars Huldén: Ei tähtiä tänä yönä, sir (Inga stjärnor i natt, sir, Siltala 2013, suomennos Pentti Saaritsa)

33. Leena Yliportimo: Rakkaus on pyöreä (2013)

34. Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku  (ntamo 2014)

35. Kirsti Kuronen: Väärää verta  (Myllylahti 2014)

36. Pirkko Soininen: Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013)

37. Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)

38. Eija Aromaa: Kallio.Tankoja (ntamo 2013)

39. Eija Aromaa: Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014)

40.  Leena Yliportimo: Small Talkia rakkaudesta (2015)

41.  Eija Aromaa: Asiakirjat (ntamo 2015)

42.  Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet (ntamo 2015)

43. Satu Koskimies: Villiviinitie, Tullinpuomi (Sanasato 2015)

44.  Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015)

45.  Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi 2016, suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö)

46.  Eija Aromaa: Kuivan maan purjehtija (ntamo 2016)

47.  Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912-1939 (Siltala 2017, suomennos ja alkusanat Marja-Leena Mikkola)

48.  Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa (Minerva 2017)

49.  Pirkko Soininen: Avataan siiven alta (Sanasato 2016)

50.  Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia (Minerva 2018)

51.  Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa (ntamo 2018)

52.  Leena Kellosalo: Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo 2021)

53.  Eija Aromaa: Välähdys hämärässä (Basam Books 2022)

54.  Timo Naarala: Iltaan on vielä pitkä matka (2023)


Jo mainittujen lisäksi elämässäni on paljon, paljon muita runoilijoita, joista voin mainita vaikka Mirkka Rekolan, Mika Waltarin, Sirkka Seljan, Kaarlo Sarkian, Arno Kotron,Aaro Hellaakosken, Oiva Paloheimon, Saima Harmajan (kootut) Edith Södergranin, Katri Valan ja Eino Leinon. Minulle Leino on Suomen kansallisrunoilija ja suomalaisen sielun tulkki, sydänten valtias.

Joululahjaksi olen toivonut vain yhtä lahjaa ja se on Aila Meriluodon Lasimaalaus.

rakkaudesta runoon
Leena Lumi

PS. Sain kaksi Lasimaalausta joista toisen painos on vuodelta 1951 ja siinä on omistus, josta käy ilmi, että joku onnekas Raakel on kirjan saanut lahjaksi 1953 ja toinen painos on vuodelta 1990!

MEREN RANNAN TUULISSA

Olen niin etuoikeutettu, kun saan tuntea niin monta ihanaa valokuvaajaa, joista saan teille kertoa. Sarppu kuvaa siellä päin, mistä minä olen kotoisin ja aina kun katson hänen kuviaan Reposaaren rannoilta, merilinnuista, myrskyistä, paateista sumussa, tulee niin ikävä sinne, missä suolainen vesi pirstoutuu rantakallioon ja katselijakin saa osansa. Tässä Sarpun joutsenet johonkin aikaan loppusuvesta. Katso koko kuvasarja täältä  Valokuva kuin maalaus!

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, eli aikuiset joutsenet opettavat sukimaan sulkia, nukkumaan, varomaan vaaraa, olemaan ylväitä...Katso kuvasarja täältä

Ja sitten pitää tietysti tehdä vähän tuulilentoharjoituksia. Katso kuvasarja Tuulen armoilla 

Tänään ehdin vähän olla pihahommissa ennen kuin rankkasade pakotti sisälle. Ehdin kuulla tutut tööttäykset ilmasta ja sain hyvästellä ylilentävät joutsenet. Kauniissa muodostelmassa lensivät ja keväällä taas palaavat. Syksy on monenlaisten hyvästijättöjen aikaa, mutta kuten puutarhurit tietävät, jokaisessa siemenessä lumen allakin nukkuu talviunta uusi alku...

...ja pian he jo palaavat takaisin. Tämän kuvan nimi on takuulla Suvionnea merellä.

Sarppu, kiitos♥

TERVETULOA ILONAN JA RIIKAN POP UP -PUTIIKKIIN!

Tervetuloa Ilonan ja Sateenkaarentaa Riikan Pop up -putiikkiin la 10.11. alkaen klo 10. Tilaisuus järjestetään Ilonan kotona ja Riikka tuo sinne kaikkea ihanaa, kaunista, jolla voimme somistaa syksyämme, joulunodotustamme, kotiamme. Tai hankkia jotain suloista joulupaketteihin... Mukaan mahtuu kolmekymmentä ja sitovat ilmoittautumiset Ilonalle. Lue lisää täältä

Minä ainakin menen, tule sinäkin!

♥:lla Leena Lumi

TESS GERRITSEN: ELOONJÄÄNYT

Julian veti taskustaan talutushihnan, kytki sen Karhun pantaan ja ohjasi koiran likaisten vaatteiden luokse. ”Haista, poika”, Julian kannusti. ”Haista kunnolla. Siltä Claire haisee. Muistathan sinä Clairen?” Julian tarttui koiran isoon päähän kaksin käsin ja tuijotti Karhua suoraan silmiin. Heidän välillään oli lähes pyhä yhteys. Se oli taottu Wyomingin vuorilla, missä poika ja koira olivat oppineet luottamaan toisiinsa, missä henkiin jääminen oli edellyttänyt täydellistä luottamusta heidän välillään.

Luettuani Tess Gerritsenin uusimman jännitysromaanin Eloonjäänyt (Last to Die, Otava 2012, suomennos Ilkka Rekiaro) tajusin miten kaksijakoinen on oma suhtautumiseni Gerritseniin. Luin häneltä Jääkylmän ja tein siitä ilmestymisvuotensa parhaan dekkarin ja edelleen Jääkylmä on minulle Gerritsenin paras teos.  Sitten tuli Hiljainen tyttö ja siinä oli selvästi vaikeuksia päästä samaan tunnelmaan kuin missä olin Jääkylmän eristyneen paikan arktisessa kauhussa. Onneksi Tess kuljettaa Wyomingista mukanaan Julian ’Rotta’ Perkinsiä sekä tämän koiraa Karhua, että muistan aina: Tess Gerritsen voi yllättää niin halutessaan.

Eloonjäänyt on epätasainen. Alkupuoliskon veto on kova, sillä rikos on kiinnostava: Löytyy kolme lasta, joiden vanhemmat ovat kuolleet epätavallisissa olosuhteissa. Lapset saavat sijoituskodit, mutta nyt kuolevat sijoitusvanhemmat. Lapset jäävät henkiin eli ovat kirjan elonjääneitä kuin sallimuksesta – vai vahingosta? Se selviää kirjan lukijalle, kunhan hän jaksaa säilyttää keskittymisensä siinä vaiheessa, kun mukaan tulee peitetarinoita, Nasaa, CIAta, käsittämätöntä pahaa, joka on nimetty Ikarokseksi, salaseuraa, WikiLeaksia ja autokaahailua perinteisen amerikkalaisen televisiosarjan tyyliin. Olisin ihan kevyesti voinut jättää kirjan nämä osuudet pois, mutta sitten en olisi saanut tietää, miten lapset selvisivät salaisessa piilopaikassaan, jonne heidät oli viety eristyksiin kauas muusta maailmasta. Kohtaamme jälleen siis Wyomingin eristyneisyyden, mutta emme tavoita aivan samaa taikaa ja kauhua tähtisumusta huolimatta.

Onneksi Tess kuitenkin ottaa tiukan otteen lukijasta kirjan loppupuolella ja näyttää, että hän on yllättäjien sukua. Tuskin kukaan, kovinkaan dekkarien lukija, saattaa arvata loppua, joten se menee kuten pitääkin eli piina päättyy vasta viimeisillä sivuilla. Kirjan ylimääräinen plussa tulee kauniista kannesta, joka ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, sillä niin rumia ja kammottavia ovat monien jännitysromaanien kannet. Kauhu pitää olla tarinassa, ei kannessa!

Se mitä muuta Elonjäänyt tarjoaa, on tuttu pari, etsivä Jane Rizzoli ja oikeuslääkäri Maura Isles. Heissä Gerritsen on luonut täydelliset henkilöt, jotka ehkä ovat juuri se koukku, jonka takia Gerritseniä lukee kirja kirjan jälkeen, vaikka joskus epätodellisuus valtaakin mieleen ja alkaa kaivata sitä kuuluisaa brittiläistä salapoliisiromaanin taikahipaisua. Rizzoli ja Isles ovat lihallisia ja heidän ongelmansa laajenevat rankoista farssin puolelle. Janen suuri ongelma tuntuu olevan mammanpoikaveli Frankie sekä itsekäs isä Frank, joka on jättänyt ihanan Angela-äidin huitukan takia, mutta on nyt vonkumassa takaisin kotiin heti huomattuaan, että miehen lähtö on saanut Angelan kukoistukseen, jossa uhkana ovat entisen kotiorjan intohimohäät! Minä en sitten kestä, jos Angela ottaa Frankin takaisin ja jättää häntä palvovan Korsakin!

Naispari täydentää toisiaan vakuuttavasti, mutta etenkin minua kiehtoo Maura Isles. Hänessä on samaa vetoa kuin Patricia Cornwellin Kay Scarpettassa. Molemmat ovat patologeja ja molemmilla on oma pimeytensä. Tosin Maura taitaa nyt viedä voiton, sillä Kay on enemmän täydellinen, kun taas Mauralla on reppu, jossa painaa raskas menneisyys:

Millainen minä olen. Vainajien kuningatar. Hirviöiden tytär. Pimeys ulottui hänen suonissaan yhtä syvälle kuin veri, koska se oli samaa verta, joka virtasi hänen äidissään Amaltheassa, murhaajassa joka viettäisi lopun ikäänsä vankilassa.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Annika K  ja Margit

****

Muut Leena Lumiin lukemani jännitysromaanit löydät täältä

PUOLIMILJOONAA KÄVIJÄÄ - ARVONNAN TULOS!

Oi teitä♥ Kiitos kaikki ihanaiset lukijani, jotka olette innokkaasti osallistuneet arvontaani. Väkersin eilen arvontalippuja taikina-astiaan, kun ne joskus ovat mahtuneet kuvan vasemmassa laidassa olevaan peltiseen sydänrasiaan. Tuntuu niin hyvältä!

R. on toiminut onnettarena ja voittajat ovat: Peikkoneito, Laura/Lukuisa, MieVaan, Katja/Lumiomena ja Villasukka kirjahyllyssä. Onnea♥

Nyt ensimmäiseksi tullut saa valita ensimmäisenä kaksi palkintoa luettelosta, joka löytyy täältä Sen jälkeen valitsee toiseksi tullut ja niin edelleen. Toivon voittajien ilmoittavan minulle viimeistään ke 10.10. aamuun mennessä sähköpostilleni osoitteensa sekä haluamansa kirjat ja/tai elokuvat. Jos joku voittajista ei ilmaannu ko. aikaan mennessä nousee seuraava jonossa hänen tilalleen etc.

Yleensä ottaen puolimiljoonaa kävijää on jo niin iso luku, että tätä päivää en olisi uskonut ikinä olevan olemassakaan...Nyt jatkamme kirjojen kanssa entisin maustein eli mukana on myös puutarhaa, luontoa, vähän sisustusta ja herkkujakin. Seuraava arvonta saattaa kiinnostaa kaikkia, sillä silloin te saatte sanoa painavan sananne, kun valitsemme vuoden kauneinta kirjan kantta. Minä valitsen osallistujakannet, mutta te saatte päättää, mikä kansista on paras. Tässä muistoja viime vuodelta.

Ensi ja seuraavan viikon pakkaan voittajille palkintoja, luen jännitystä, tartun sormustimeen ja sorkkarautaan sekä luen suurta tarinaa Britanniasta juuri ajalta, joka kiehtoo minua eniten alkaen kesästä 1913...myös lastenkirjallisuus tulee samaan sijansa ja eräs vähemmän tunnettu tyttökirja. Sitten onkin kai jo marraskuu, mutta nyt ei maa martona makaa, sillä näitä syyssateita seuraa lumen tuoksu...ja sitten avaammekin jo sydämemme joululle.

Lumoavaa sunnuntaita ja lämmin kiitos kaikille osallistujille♥

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

TÄRKEÄ SYDÄMEN ASIA JA VIIKONLOPPUA!

Tällä Ilonan ihanalla syyskuvalla lähdemme viikonlopun viettoon. Sitä ennen kuitenkin pari asiaa. Sain Akissfromthepast -blogista tsemppaavan blogiystävän tunnustuksen. Kiitos♥

Olen tämän jo muutamaan kertaan saanutkin, enkä jaa nyt kenellekään, sillä senkin olen jo tehnyt. Sen sijaan haluan alleviivata, miten tärkeää on tsempata muita. Ei ole yhtään itseltä pois, jos nostaa toista, auttaa vaikeana hetkenä ylitse synkän virran ja yleensä pitää toisen mukana, ei tuuppaa pois. Laajemmin tämän voi nähdä niin, että kaikki hyväksymme toisemme, emme perusta hovia, johon valitsemme vain tietyt näkö-, koko-, ikä-, rotustandardit täyttävät henkilöt. Pidetään ovet ja ikkunat auki kaikille ja annetaan hyväksymisten tuulten puhaltaa. Lukijakseni on viimeksi liittynyt bloggaaja, jonka blogiin liityin jo ihan nimenkin takia, menkää tekin: Encourage One Another

Minä lupaan, että minun blogissani ei katsota kukkaroon, ei koulutukseen, ei mitata vyötärönympärystä, ei tarkisteta ikää...Sen sijaan saatetaan kurkistaa sydämeen ja jos tilaisuus tulee, katsotaan syvälle silmiin. Rohkaistaan ja innoitetaan kaikki toinen toisiamme!

Sunnuntai-iltapäivänä ratkeaa arvontani tulos. Minä alan nyt väkertää arpalippuja, sillä huomenna olemme paljon menossa. Arvontaan ehtii osallistua sunnuntaihin klo 12 asti.

Kaunista, virkistävää viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Smile

RUSKA - RAKASTAN TIETTYÄ SINISTÄ JA VISPIPUURON PUNAISTA, MUTTA...

Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että rakastan tiettyä sinistä ja vispipuuron punaista, mutta tarvitsen myös muita värejä. Tässä tulee iso määrä kuvia ruskasta sekä vähän unelmia. Osa kuvista on eiliseltä, osa vähän kauempaa.

Tässä yksi monista sisääntulon kuvista nyt. Monta kuvaa siksi, että asiaan liittyy yksi ongelma. Tästä sitä ei vielä huomaa, paitsi jos muistatte, että oikealla oli hurmaava kuutamohortensia, tosin nuori, mutta aikaisemmin runsaskukkainen. Nyt siinä on vain muutama vaivainen kukka. Pilvikirsikka ei todellakaan ole ollut hillittykasvuinen missään ja tässä etupihalla sitä on jouduttu jo leikkaamaan eli alaoksia pois.

Tästä jo huomaamme, että osa supermahtavien syyshortensioidemme kukista, vasemmalla, ei ole avautunut kunnolla. Tulossa on nyt sellainen ratkaisu, että haemme kaatolupaa vasemmalla olevalle isolle hopeakuuselle, joka varjostaa etupihan hortensioita ja myös malvoja

Oikealla olevaan serbiankuuseen ei kosketa, vaan päinvastoin sen ympärille on istutettu vispipuuron väristä sammalleimua, joista sain alut, kun olin tekemässä juttua Kirstin puutarhassa

Hyvästelemme nyt etupihan kera naapurin roskiksen, joka näkyy kuvan keskellä;-) Oli siis eilinen eli roskien tyhjennyspäivä, kun otin tämän kuvan. Siirrymme yhtä tasoa alemmas eli keskipuutarhaamme.

Tasojen yhtymäkohdassa, suuren kalliomme yläosassa, on tämä iso kivi, jota syleilee köynnöshortensia Huomatkaa, että hurmaava kasvi on jo siirtynyt koristamaan vasemmalla kasvavan pihlajan runkoa.

Kalliomme toisella sivulla eli naapurin rajalla kasvaa mänty, jota pitkin kiipeää myös köynnöshortensia. Sen vasemmalla sivulla koreilee nuori tuurenpihlaja.Tuurenpihlajia hankimme heti monta.

Kalliomme keskipihan alareunalla sijaitsee alaterassimme, jonka parvekkeen alainen osa on muodostumassa pergolaksi kiitos köynnöshortensioiden. Edessä näkyy keskipihan pilvikirsikka, joka on tässä vielä kohtuukokoinen. Sen takana on alapuutarhamme, jossa hedelmäpuutarha sekä muutamia oleskeluryhmiä ja green house eli Merin vanha, kivinen leikkimökki, josta voi tulle vielä lasipalatsi ellemme valitsekin sitä kokoa itse -vaihtoehtoa, jossa sekä viherhuone että pieni puuliiteri.

Alaterassille aukeaa kaksi ovea. Kuvassa näkyvä tulee ulos pyykkihuoneesta, kellarista, välivarastosta sekä vierasmakkarista, jonka ikkuna näkyy kuvassa. Tuosta ikkunasta Jael mm. on katsonut ulos jo kahtena suvena ensiksi aamulla herätessään. Sen jälkeen hän on voinut siirtyä aamusuihkuun remontoituun pesuhuoneeseemme, josta tulee myös ovi ulos terassille. Saunasta pääsee näin vilvoittelemaan puutarhaan. Valkoisen kivitalomme ovien väri on alkanut tökkiä minua pahasti ja haluan niistä siniset! Mutta haluan yhtä toista asiaa vieläkin enemmän ja jos jaksat seurata kuvakirjettäni loppuun sekin asia paljastuu.

Tässä kuvassa minua jaksaa aina kiehtoa kartiovalkokuusi, joita meillä on todella monta. Ja myös iso kalliomme, joka siis jää nyt vasemmalle. Kallion reunassa kasvaa Holger 'Isabella', kaunis suuri valkoinen syreeni, jonka kukinnot yltävät parvekkeemme korkeudelle ja ilahduttavat näkyen siten myös olohuoneeseemme. Tämä syreeni saa kohta ylleen pieniä, kirkkaita ledvaloja...Kartiokuusen takana tuttu pilvikirsikka, sen takana alkavat hedelmäpuut ja oikealla näkyy hiukan köynnöshortensiaa, joka kiertää yhtä parvekkeemme kannatinpalkeista.

Tässä sama kuva, mutta vähän likempää. Jos tarkkaan katsoo näkyy hedelmäpuutarhan yksi istuinryhmä. Huomatkaa, miten tuuhea tuosta köynnöshortensiasta on tullut. Olen kuvannut sitä teille joka vuosi alusta asti. ja siis kukkii valkoisin kukin, jotka melkein kiinni pesuhuoneemme pikkuikkunassa.

Ja vieläkin tätä samaa. Nyt siksi, että saatte hiukan kuvaa, miten iso kalliomme on. Se on varsin työllistävä, sillä R. harjaa sen usein ja etenkin nyt syksyisin, mutta lehtipuhallinta emme aio hankkia, sillä melusaaste ei sovi luontopihaamme. Puutarhaneuvoksen vinkillä olen istuttanut nyt kallion koloihin 'jotain'. Valitsin lehto-orvokit, joita meillä on yllin kyllin tarjolla lehdossamme. Ensi keväänä kuvaan sitten niitäkin.

Tässä kotimme olkkarin ikkunan seinää matkaava villiviini sekä talon alapihan päädyn puoleinen vaahtera.

Tässä sama kauempaa, jolloin kohtaamme kolme ruskaa. Vasemmalla vaahtera, sitten täydessä vauhdisa oleva villiviini ja sen jälkeen köynnöshortensia, joka ei ole vielä niin värissään kuin se on isolla kalliokivellämme. Huomatkaa, että yksi unelmani on käymässä toteen: Yksi monesta köynnöshortensiasta kiipeää jo parvekkeen 'seiniä' ylös.

Tässä kuvassa näkyy sitten enemmän kuin voi arvatakaan. Vasemmalla muutamia jättimäisistä metsälehmuksistamme, jotka siis sijaitsevat lehdossamme, jonka alaosaan jäävät kaarisilta, yksi istuinryhmä sekä vanha korituoli kuin myös pieni kuupuutarhani aloitus. Talon takapäätyä kiipeää kaksi villiviiniä ja nyt saavumme hipaisemaan unelmaani, joka ohittaa jopa siniset ovet: Suunnitteilla on puhkaista talon päätyseinän oikeaan laitaan maisemaikkuna, josta näkymä siis hedelmäpuutarhaamme ja sen valkoisena vaahtona kukkiviin luumu-. kirsikka- ja omenapuihin. Sisustuksellisesti siihen kohtaan sijoittuisi iso ruokapöytä. Ikkunasta, joka olisi katosta lattiaan, näkyisi myös järvi: lehdettömänä aikana paljon, sydänsuvella vähän sieltä täältä vilahtaen.

Talon pohjoispäädyn nuorin villiviini eli kakkonen. Tämän jälken tuli vielä kolmaskin...

Yhdeksästätoista korallikanukasta on jäljellä ehkä vain noin yhdeksän. Ne olivat pihan sisäosissa ja veivät liikaa tilaa. Puutarhan reunoilla ne ovat aivan omiaan ja pärjäävät myös koivujen kanssa. Kuvassa kolmekymmentä vuotta vanha korituoli, joka parhaina päivinään pukeutui hienoihin pehmusteisiin. Minusta se on vieläkin kauniimpi nyt, kun ikä ja säät ovat sitä patinoineet. Se on osa puutarhan sisustusta ja tähän voisi istuttaa vaikka kärhöä kiipeämään. Sen alta vain puskee juhannusruusua, jonka verhoamana aion tämän vielä kuvata eli kuvassa tuleva kaunis, aikuinen morsian, jonka häähuntuna 'Finlands vita ros'!

Tästä voitte hahmottaa lehdon alaosaamme. Korituolista oikealla on runsas kasvusto juhannusruusua, joka koristaa myös siltaamme. Sillan alta virtaa tokokuulla vuolaasti vesi, kun lumet sulavat vuorilla. Myös runsailla sateilla vaikka keskikesällä puronen alkaa virrata ja syksyllä tietenkin. Puutarhakalut ovat vanhat ja äitini puutarhasta, kun hän muutti omakotitalosta rivitaloon ja hankki sinne kevyemmät. Sillalla seisoessa näkee lokakuulta toukokuulle Päijänteen.

Sillan takapäädyssä näkyy Mörrimöykky eli kartiovalkokuusi, joka vuoden ruskettui kotimme valkoisen seinän vieressä. Heitin sen jo poiskin, mutta kohtalo eli naapurin rouva saapui samana päivänä kahville ja ihmetteli, että 'missä se kaunismuotoinen kartiokuusi on?' Minä kerroin heittäneeni sen risukasaan ihan ruskeana. No, sitten sen yhdessä istutimme tähän paikkaa, syrjään, pois silmistä. Ja kuinkas sattuikaan: Mörrimöykystä on tullut jännittävimmän mallinen, vähän peikkomainen ikivihreä ihanuus!

Alapihan hedelmäpuutarhassa eivät nyt kuki kuin krassit ja nekin ovat olleet koko suven lehtokotiloiden temmellyskenttää. Olin vuosia ilman tätä kukkaa, sillä keijunmekko vei huomiotani, mutta nyt palaan juurilleni. Krassi, ihan tavallinen krassi, tarjoaa yllätyksen kun teet näin: Kerää joka vuosi krassien siemeniä, kuivata ne ilmavasti ja sen jälkeen säilytä vaikka isossa tulitikkurasiassa. Toukokuun alussa istutat niitä ruukkuihin esikasvatukseen ja kesäkuulla raahaat ruukut ulos. Jos ostat siemeniä, osta eri värejä ja laatuja. Yhtenä vuonna koet sitten, mitä tapahtuu: Siemenet ovat muodostaneet mutantteja eli kohtaat krassin kukintoja väreissä, joista et ole voinut uneksiakaan. Minun huippuni on tähän asti ollut kalpea keltainen cappuccinoraidoilla! Tänä suvena ei yllätyksiä, sillä nämä kaikki ovat kaupan siemenpusseista, mutta yllätykset ovat odottamassa uutta suvea. Oletko muuten huomannut, miten hurmaavasti krassi alkaa tuoksua yöllä...

Ruska on voimaa! Se tarjoaa niitä luonnon värejä, joita ilman uupuisimme marraskuun pimeässä. Kun ruska on ohi, alkavat ajatuksemme kääntyä muualle. Vaikka jouluun, jota eräät kantavat sydämessään läpi vuoden. Tai sisustukseen, josta tässä vain murunen eli ruskalehdet lepäävät kauniilla Ilonalta ostamallani patinoituneella tarjottimella.

Iki-ihanaa ruskaa teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

PS. Tämä juttu liittyy Leena Lumi's Flower Power -postaukseeni.

Ruskan väri voi olla myös lime, kuten tässä köynnöshortensiassa.

Mongolianvaateran 'neniä' ruskassa ja vesipisaroissa.

Marja-aronia...

Ruskapesämme eli jatkamme ulkoruokinnassa lokakuulle.

L.M.MONTGOMERY: PERINNÖNJAKAJAT

Sitä ei tulla antamaan tietyn iän ylittäneelle tai naimattomalle henkilölle. Sitä ei tulla antamaan kenellekään, jonka käyttäytymisestä en pidä. Sitä ei tulla antamaan sellaiselle, joka riitelee tai tuhlaa aikaansa viulunvingutukseen. Sitä ei tulla antamaan juopolle tai kiroilijalle. Sitä ei anneta uskottomalle tai epärehelliselle tai tuhlaavalle henkilölle. Sitä ei anneta kenellekään, jolla…

L.M.Montgomeryn ensimmäistä kertaa suomennettu Perinnönjakajat ( A Tangled Web, Minerva 2012, suomennos Sisko Ylimartimo) on kuuluisan kirjailijan aikuisromaani, jota asiaa vieläkin enemmän alleviivaan kirjan luettuani. Perinnönjakajat on runsas, henkilögalleriassaan paikoin jopa liiankin runsas teos, joka piirtää itse tarinassa, mutta vieläkin vahvemmin kertomuksen rivien välissä, kuvaa meistä ihmisistä sellaisina kuin olemme niin hyvässä kuin pahassa. Jätän tässä omassa jutussani nyt vähemmälle huomiolle kahden kirjan suvun, Dark –ja Penhallow, henkilöiden nimet, jotka vain sekoittavat sitä hopeista virtaa, jossa tällä kertaa uin Prinssi Edwardin saarella. Keskitymme nyt vain päävirtaan ja sen sivupuroihin, unohdamme maantiedon ja nimet ja vain joillakuilla valituilla on etuoikeus tulla nimellään mainituiksi.

Kaikki alkaa siitä, kun Becky-täti kutsuu suvun koolle. Hän tekee kuolemaa ja haluaa sitä ennen tavata kaikki kertoakseen viimeisen tahtonsa, joka koskee hänen hallussaan olevaa suvun vanhaa kannua.  Dark- ja Pehallow –sukuhaarojen jäsenet kokoontuvat Becky-tädille, joka 85- vuotiaanakaan ei vielä tiedä mitään tahdikkuudesta, hienotunteisuudesta ja diplomatiasta. Becky on itsevaltias matriarkaatti, joka sanelee ehdot, kuka kannun tulee saamaan hänen kuoltuaan. Kunpa hän olisi luopunut koko suunnitelmasta, tulee usein mieleen pitkin tapahtumien virtaa. Niin suku-uskollisia kuin kaksi klaania toisilleen ovatkin, niin mikään aika ei ole puhdistanut ihmisten henkilökohtaisia riitoja tai kaunoja, vaikka itse riidan aihe on unohtunut jo aikaa sitten. Molemmissa suvuissa on oikein erikoistuttu kaunan kantamiseen ja pitkään vihan pitoon. Becky-tädin kannun omistamisen himo kaivaa poikkeuksetta melkein kaikista esiin pahimman, eikä kysymys ole edes siitä, että kannu olisi erityisen kaunis tai arvokas, vaan suvun jäsenet katsovat kannun omistajan saavan tavaran mukana mystistä valtaa muiden ylitse ja määräämiseen. Becky-tädiltä vain puuttuu intuitio sukulaisiinsa ja ehkä itseensäkin. Jos sitä olisi ollut, kaikki olisi mennyt toisin, mutta mikä pahinta: Sitten meillä ei olisi tätä kiinnostavaa tarinaa!

Beckyn kuoltua eräs suvun mieshenkilö saa kannun huolekseen ja vuoden päästä lokakuun viimeisenä päivänä on tarkoitus kokoontua ja avata Becky-tädin vahvalla sinettilakalla sulkema kirje, josta selviää kannus saaja. Sitä ennen tapahtuu todella paljon…

Luonnollisesti olen viettänyt nuoruuteni Montgomeryn kirjoja todeksi eläen milloin Annana, milloin Runotyttönä, mutta hänen aikuiskirjansa löysin uudelleen vasta, kun luin  iki-ihanan Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Minerva 2010). Onneksi olin sitä ennen saanut käsiini samaisen kustantamon kirjan Anna ja muut ystävämme, jonka luettuani aukeni hopeinen polku Maudiin itseensä. Sisko Ylimartimon kirja on avain niin Patiin, kuin Siniseen linnaankin (Karisto) ja myös Hedelmätarhan Kilmenyyn (Minerva).  Ylimartimon avainkirja varmasti sai minut kokemaan Perinnönjakajat hieman vähemmän hauskana, vaikka se on sitäkin. Myönnän, kuten Sisko Ylimartimo kirjan jälkisanoissa, että Maud onnistuu huvittamaan, mutta se ei minulle ollut päällimmäisin kokemus. Vahvimmat kokemukset olivat ihmisten pikkusieluisuus ja alhaisuus, mutta onneksi myös romantiikka. Maud kaunomaalailee tyylilleen uskollisena ja sopivia tilanteita tulee pitkin kirjaa, sillä yksi sun toinen haluaa yhtäkkiä avioitua. Toiset ovat Becky-tädin ukaasin päihdyttämiä, sillä naimattomille ei ollut luvassa kannua, toiset ovat aidosti rakastuneita eivätkä aina saa, ainakaan heti, vastarakkautta. Olen aina rakastanut Maudin luontoromantiikka ja sitä muutakin romantiikkaa häneltä. Tässä muutama makupala kirjasta:

Hänen talonsa puutarhassa olisi ehdottomasti kokonainen penkki malvanvärisiä iiriksiä. (Margaret Penhallow)

Peter oli niin lemmenkipeä, että hän olisi voinut tehdä vaikka mitä nuoreen mieleen juolahtavia hullutuksia. Päivä hämärtyi hämärtymistään. Aluksi joki hohti kalpeaa kultaa; sitten se oli himmeää hopeaa – sitten kuin pimeässä odottava nainen.

Peter oli sanonut: ”Hyvää iltaa”, kun hän halusi sanoa: ”Ole tervehditty, jumalatar.”

…jos hän olisi tajunnut sen onnen, mitä Donnalle tuotti auringon täplittämä joki – sataman hopeinen hohde – tähdet kuusikon yläpuolella – sininen aamunkoitto tummien kukkuloiden yllä – tuhatkaunot kuin hopeavaahtoa merenrantaniityillä.

Läntinen taivas oli kuin suuri usvan verhoama krysanteemi pehmeän violettien ja ruskeiden kukkuloiden yllä. Muutamia varhaissyksyn tähtiä tuikki sumuisten peltojen yllä, joilta vilja oli korjattu.

Tätä kaunista on Perinnönjakajissa riitojen, juonittelujen ja alituisen toistensa vahtimisen lomassa siellä täällä muistuttamassa, mikä on oikeasti tärkeää. Kauneus ja rakkaus ovat tärkeää. Darkit ja Penhallowit rakastuvat monet rakkauteen, kuluttavat vuosia virvatulissa, joilla ei ole mitään vastetta todellisuudessa. Jos on ehditty jo avioliittoihin, niissä kummittelevat menneet kuvitellut ’suuret rakkaudet’ pilaten nykyisen, estäen tämän hetken kukkimisen.

Valtaisan lohduttomana, uupuneena ja vanhana

vain unen tähden.

Kun Patissa löydän Maudin, jossa hän purkaa elämänpettymystään, jopa masennustaan Patin kautta, Perinnönjakajissa löydän kirjailijan, joka haluaa pitää hauskaa. Siinä hän onnistuu, mutta tavoilleen tyypillisesti ylittää riman tarvetta ylemmältä ja piirtääkin todella paljastavaa kuvaa ihmisluonnon alhaisimmista vaistoista. Maud on tarkkailija vertaa vailla, sillä näitä asioita ei kuvitella, nämä on koettu!

Koska nyt en lähtenyt enempää ruotimaan juonen yksityiskohtia, haluan paljastaa suosikkihenkilöni suuresta joukosta: runoileva kaunosielu Margaret Penhallow sekä rakastunut ’dandy’ Peter Penhallow. Mutta ei, ei…eivät he toisiaan rakastaneet, vaan…

Omenankukkarakkauden aika oli ohi. Mikään ei voisi tuoda sitä takaisin. Nyt oli ruusujen aika – naisen rakkauden täyteläisten ja kallisarvoisten ruusujen. Hän kohotti käsivartensa kiihkeänä kuin hyväilläkseen yötä – kaunista, hopeanhohtoista yötä.

”Salli minun pyyhkiä kuunvalo yltäsi”, sanoi joku – rakas joku, jolla oli rakas, rakas ääni. 

*****

Tämä kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Sara  Anna Elina  Peikkoneito  Maria

*****

Muut lukemani tyttökirjat löydät täältä