lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulun herkkuja, kuvamuistoja sekä lahjoja vai ei?


Yksi joulun ikuisuuskysymys on monille, että onko ja saako joulu olla tavarajuhlaa vai ei? Näin aseteltuna, varmaan useimmat vastaisivat, että 'ei mitään tavarajoulua, vaan tärkeintä on istua heidän kanssaan, joita harvoin näemme, yhteiseen joulupöytään'. Asiaa voi tarkastella toisinkin, olen mieltä minä, joka olen elänyt sekä lahja- että lahjattomat joulut. Edelleen jouluista kirkkain tuntuu olevan se ensimmäinen joulumme R:n kanssa ilman yhtäkään lahjaa. Toisaalta, eivätkö vain olleet kivoja nekin joulut, jolloin kuopus oli vielä pieni ja olimme koko uudisperhe yhdessä ja lahjoja tuntui olevan röykkiöittäin, mutta lapsille! Toisiamme emme mieheni kanssa lahjo kuin harvoin ja se onkin sitten jo erityinen juttu ja liittyy siihen, että joulu on myös hääpäivämme. Useimmiten 'kuittaamme' toisemme suunnittelemalla jotain isompaa tulevaan vuoteen ja nyt se on jälleen pidempi reissu. Mutta minä rrrrakastan antaa lahjoja, joten nuoret saavat monenlaista hyödyllistä, jossa on kysytty myös heidän makuaan, mutta on vähän yllätystäkin. En usko, että joulun henki karkaa, vaikka kuusen alla olisikin lahjoja...

Torstaina 15. joulukuuta Helsingin Sanomissa Tanja Vasaman jutussa Laitteiden erottamat kulutustutkija Terhi-Anna Wilska toteaa jutussa, jossa pohditaan lasten ja nuorten eriarvoistumista teknologian tähden, että:

"Se, minkä tasoinen vehje sinulla on, määrittää sitä, millaisissa sosiaalisissa yhteisöissä voit olla mukana."

"Vähävaraisuudesta muodostuu nyt tietyllä tavalla jopa isompi sosiaalinen ongelma kuin aikaisemmin."

Kuitenkaan Wilskakaan ei täysin katso lahjojen uhkaavan joulun sanomaa ja perhekeskeistä yhdessäoloa:

"Miksi ihmeessä sen pitäisi olla niin ristiriidassa? Eikö lahjan antaminen ole lähimmäisenrakkautta?"


En osaa kuvitella joulua, jossa en antaisi lapsilleni jotain mitä he tarvitsevat, kun toiveet ovat olleet ihan järjen rajoissa ja villasukistakin iloitaan. Meri oikein odottaa villasukkia, mutta vähän myös Taika -astiastoa ja yllätystä. On kiva, kun tietää, mitä nuoret keräävät, mitä tarvitsevat. Kuopus painaa kahta työtä ja tekee graduaan, joten pieni rahalahja joulun synttärinäkin on sopiva. Ja jotain kaunista turhuutta. Siitäkin huolimatta vävy niin kauniisti totesi, kun yritin kysellä, että mitä hän toivoo joulun tontulta: 'Leena, minulle kaikkein tärkeintä on se kun saamme yhdessä istua joulupöytään, nauttia herkuista ja yhdessäolosta kauan." Niin...olen hyvin samaa mieltä, se riittää minullekin omassa jouluolossani, mutta haluan muistaa myös äitiä ja siskoa. Toiselle lehti, toiselle Wrendalen mukeja...ja esikoinen saa kirjoja samoin kuin monet ystäväni.


Aloitamme tarjoamalla jokaiselle graavisiikatartaria mätismetanalla ja mummonkurkuilla. Ystäväni leipoo meille joka joulu saaristolaisleivän tätä varten. Ja kuten olen niin monta kertaa kertonut, meillä kala on joulupödän kunkku eli merisiikaa graavina on runsaasti, mutta samoin lohta ja

mätiä sekä takuuvarmasti


valkosipulisilakat yrteillä


Olohuoneessa syödään ja nouto on keittiön pöydästä. Perinteisestä aikanaan yhdessä aloitettiin, sitten tulivat uudet tuulet ja laatikot saivat kyytiä, mutta nyt jopa


lanttulaatikko eli lanttuloora edesmenneen anopin ohjeella löytyy pöydästä ja hyvää on!


Pateeta on joka joulu, mutta nyt vain viherpippuripateeta, joka on kaikkien suosikki.


Imelletty perunalaatikko on joulun must, jos aviopuoliso on Hämeestä. Tästä on tullut sellainen menestys, että kun vietämme joulua äidillä, teen sitä sielläkin. Noutopöydästä löytyy myös vähän kinkkua, punajuuripiparjuurisalaattia sekä joka vuosi joku tuoresalaatti tai kaksi. Sitähän luulisi, että tämän jälkeen ei mitään enää jaksaisi, mutta jouluilta on rajaton ja ajaton eli jälkiruokana on juustoja ja mukana on jokaisen suosikkijuustot, rypäleitä, päärynöitä, viikunoita...Dolce on yhteisellä sopimuksella ollut jo kauan Aino Samettinen nougat jäätelö, mutta se nautitaan vasta myöhään.


Koiruuksille on omat herkkunsa sekä lahjansa. Taikan peti on sijoitettu yläkerrassa niin, että hän tavoittaa kaiken menon eikä jää mistään paitsi:)


Koti on monta viikkoa jouluinen...


Suloiset Tuike -astiatkin pääsevät käyttöön ja Aarikan tontut ilahduttavat paitsi hyllyillä myös kohta kuusessa.

Traakit tulevat ja menevät, mutta


jouluruusut pysyvät niin sisällä kuin


kuin ulkona.


Vain jouluun kuuluu meillä omista kirsikoista kellarissa kuukausia tekeytynyt

kirsikkalikööri.


Talvinen joulupöytä ulkona ja

sisällä.


Suuri valkoinen joulutähti kuin valaisee kodin...


mutta muistakaa sen myrkyllisyys.


Valkoiset amaryllikset tuovat kotiin juhlan tuntua, ripauksen ylellisyyttä suorastaan.


Koti on miehitetty erilaisilla ledpalloilla yms. Mikä hieno keksintö ledit ovatkaan!


Ulkona orava kookoshasselpähkinäkakulla:)


Joulun parhautta♥


Ja vain yksi harras toivomus: Lunta, paljon kuivaa puuterilunta, kiitos!

Jos jotain uuvuttaa, tämä voi auttaa: Hyvästi täydelliset joulut!: Finaali ja kooste  Turha stressata, sillä jouluun voi kuulua myös suloinen epätäydellisyys. Se hermo menee kaupoissa, ei kotona! Jos nyt vielä jotain meiltä puuttuu paitsi tuoreet yrtit ja hedelmät yms. minä luovutan ja meille tulee tosi rento elokuvajoulu ja kukaan ei pukeudu joulupöytään vaan asu on villasukat ja sitten jotain sen kanssa sopivaa...


Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat...

- Saila Susiluoto -

puuterilumitoivotuksin
Leena Lumi

Walking in the Air

41 kommenttia:

  1. Minua joulussa ahdistaa se, että täytyy keksiä lahjoja ihmisille, jotka eivät tarvitse mitään. Korttirumbakin ahdistaa, kun niitä tulee niin hirmu monelta, joille en ole muistanut lähettää, ja sitten täytyy juosta postiin joka toinen päivä lähettämään lisäkortteja :-D Toisaalta joulun teemaan kuuluu se, että tietäjät toivat Jeesuslapselle lahjoja, joten se kuuluu historiallisessakin mielessä asiaan. Vaikea yhtälö tämä.
    Olen yrittänyt elvyttää pääsiäiskorttiperinnettä, joinakin vuosina olen jättänyt joulukortit suosiolla lähettämättä kokonaan.
    Tuo graavisiika-mätileipäkuva vie kielen mennessään! Saaristolimppua mulla jo onkin, nuo muut ainekset täytyykin hakea kaupasta asap.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, tarvitseeko heille sitten ostaa lahjoja? Minä en jaksaisi tuollaista enää...ehkä oli joskus noin, mutta se on nyt ohi. Jos TUNNET, että haluat muistaa, mitä kummempaa sen sitten täytyy olla kuin vaikka muutama kauniisti yhteen sointuva kynttilä, sun lahjakkaasti kutoma poncho tai maukukahvipaketti. Jos ei tunnu aidolta, unohda.

      No kortit ovat sitten ihan oma lukunsa. Minä ahdistun siitä, että saan kortteja heiltä, joille en ole lähettänyt. En ole pystynyt asiaa vielä ratkaisemaan, mutta nyt on menossa koejoulu...mulla on systeemi menossa. Lähetin hyvin kohtuullisesti, ja takuulla minua muistaa joku kiva, josta pidän, mutta kun en halnnut muistaa kortilla. Olen yrittänyt vähentää kortteja, mutta se vasta vaikeaa onkin...Juu, me noudatamme historiallista kaavaa.

      Koska tunnen sinut kädentaitajaksi, oletko koskaan miettinyt, että on todella monia, jotka osaisivat arvostaa noita sun kutomuksia/neulomuksia. Käytät vielä sellaisia värejä, että voisin syödä ne!

      Minä lähetän pääsiäiskortit vain muutamalle perheenjäsenelle. Pääsiäinen ei ole mun juttu, vaan ahdistun siitä. Jäi muisto pyhäkoulusta siitä kaikesta, mitä silloin tapahtui ja sain painajaisia etc. Olen jopa paennut maasta pääsiäisenä, mutta mikä tyhmyys mennä Baijeriin: Siellä oli pihoilla puutarhan puutkin pääsiäiskoristeltu. Nyt olen vähän rauhoittunut ja otan sen vain lomana, jolloin voi alkaa ajatella kevään kukkia. Porin torilla myydään vain sinä päivänä koko vuodesta kukkivia kesälumipisaroita!!!

      Se on ihana alkupala, mutta tulen jo siitä niin täyteen, että hidastan ja selviän hyvin silakoilla ja vähän pateeta juustoihin asti. Jotain salaattia. Ja pidän punajuuren ja piparjuuren yhdistelmästä ja apua: Sen ostan kaupasta!

      Se on nyt asap ja sitten rauha maassa. Teeppä nyt oikein saaristolaisjoulujuttu: Olisi kiva lukea ja katsoa sun kuvia, millaista sulla siellä on. No, vähän leikilläni, sillä minä en aio nyt kuvata jouluna, vaan olla läsnä. You too<3

      Poista
    2. PS. Kirjavinkki sulle: Saaristolaisjoulu!

      Kuvia sitten myös niistä sun kutomuksista etc.etc.

      Poista
  2. Joulu ahdistaa. En tykkää yhtään. Olen jo nähnyt liian monta joulua ja ikä on tehnyt tehtävänsä. Menin tänään kaupunhille ajatuksena ostaa ehkä pari joululahjaa. Mukaan tarttui vain ryppyrasvaa itselleni. Taidan ostaa lapsille joulun jälkeen sitä, mitä haluavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, minulla vain rakkaus jouluun nousee. Olen niin kiitollinen, että sain mahdollisuuden elää tämänkin joulun!

      Emme kaikki voi pitää samasta, mutta suokaamme toisillemme mitä kukin haluaa. Ne Waltarin kuuluisat sanat sopivat tähänkin: Vapaus, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus. Kukin tavallaan. Minulle joulu on vuodenaikajuhlista lumoavin.

      <3

      Poista
  3. Kiitos Leena, kun jaoit jouluasi meille <3
    Mieheni tekee aina meidän imelletetyt perunalaatikot ja paistaa kinkut. Viime yönkin oli pikkukinkku uunissa, meillä on tällaisia varaslähtöjä jouluun. Torttujakin on syöty, joten joulun jälkeen ei tarvitse syödä yhtään. Yksi jouluun kuuluva herkku on piparkakkutalo ja niissä olisikin monenmoista tarinaa, niissä jokajouluisissa piparkakkumökeissä.
    Oletkos maistanut Aino uuniomenajäätelöä? Se on meidän herkkujäätelö <3
    Ostin muuten yhden valkoisen amarylliksen ja yllätys yllätys, siinä olikin vaaleanpunaiset reunat, ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä<3 Tässä on oma lehmä ojassa, sillä olen tavallaan jo lomalla eli luen vain itselleni ja koska joulu on tänä vuonna niin lyhyt, olen läsnä enkä kuvaa yhtikäs mitään.

      Hyvä mies! Meillä on pöydässä vain pari, jotka kinkkua haluavat ja heille on ostettu pieni ylikypsä sellainen...Oi, ennen meillä leivinuunissa iso kinkku yli yön. Torttuja syöty täälläkin:) Minulla on suuri heikkous niihin(kin). Meri hoitaa meillä sekä joulupiparit että piparkakkutalon.

      En muista varmasti...Se voisi olla mun juttu ellei siinä ole hilloa eli ellei se ole liian ätläkkää. Tiedäthän minut ja omenapiirakat eli Apfelsturdel mit Vanille Eis...Kaikki, missä on omenaa, kanelia etc. uppoaa minuun kuin kuuma veitsi voihin.

      Voi Luoja! Kai kuvasit sen<3 Minä onnistuin tappamaan yhden valkoisen amarylliksen enkä tajua miten...Ei ole ennen sattunut. Nyt on uusi valkoinen avautumassa ja mysö jouluruusu, Vävy tuo joka vuosi valkoisen amarylliksen...joten <<3

      Poista
    2. Kuvasin, ihana.
      Aino uuniomenajäätelö ei ole liian äklöä ja siinä on omenan ja kanelin maku, nam <3

      Poista
  4. Ihanan jouluisia kuvia!! Saisit olla meilläkin jouluhengettärenä. Itse en saa tuollaista aikaan, ehkä johtuu aviomiehen vastahankaisuudesta kaikkea joulun, hänen mielestä, kohkotusta kohtaan. Siksi ei ole tullut tehdyksi paljon joulua, joka on tosi sääli. Mukavaa joulun alusaikaa. Lämpimin terveisin, sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, kiitos♥ Minä rakastan joulua, kuten tiedät ja sulla sekä mulla on samat geenit:) No, se joulu tulee tekemättäkin. Mutta jos vietämme siellä yhdessä joulua, tulee sitten vähän säpinää lisää! Se on yksi suunnitelma tuelvaisuuteen. Kiitos samoin teille. Vaella minun puoelestani Luvian hautuumalla kynttilämeressä jouluyönä, pysähdy isän kohdalla ja ajattele kaunis ajatus, katso taivalle ja siellä hän vilkuttaa...

      Kiitos samoin systeri!

      Poista
  5. Kaunista on joulusi ja herkullista tarjottavaa pöytä notkuu. Tuo graavisiikaleipä, nam. Minulla saaristolaislimppu jää vielä pakastimeen, josko joulun päätteeksi sitten loppiaisena kenties...
    On helpottavaa jättää jouluhössötys - siis minulle aina sama hössötys jouluna jotenkin tuppaa tulemaan - ja lennähtää lämpöiseen. Monta joulua on koettu muilla mailla, kyllä niistäkin muistoja syntyy, viime joulun vietimme Dubaissa. Sitten kun jalka ei enää nouse lentsikan rappusia ylös, silloin jään kotiin ja nautin lumesta ja havumetsien raikkaudesta. Asioilla on aina puolensa ja puolensa ja kokemuksia on hankittava niin kauan kuin jaksaa niistä nauttia.

    Oikein lämmintä joulua sinulle ja perheellesi. Näyttää jo nautinnolliselta näin etukäteenkin postauksestasi.♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, ei sen tarvitsi niin notkua:) Minähän pärjään melkein silakoilla...ja tietty juustoilla ja dolcella..Sinä voit sitten tehdä siitä tuon graavisiikatartarin silloin ja vakuutan, että se on kunnon lounas.

      Eikö tosi! On aika olla siinä ja aika tehdä muuta. Me emme ole unelmoineet joulusta lämpimässä, mutta kylläkin joulusta Salzburgissa niin kauan, että sen ehkä vielä teemme, jos terveyttä piisaa eli minusta nyt sitten kysymys. Muuten haluammekin olla joulun Suomessa, sillä tämä on Joulun maa, jos mikä. Laitoin sulle just privana tarkennusta, miten vähän välitän lentämisestä. Se on kyllä edessä yhtenä suvena, sillä vietämme sen viileässä, kun R. täyttää pyöreitä eili ihanassa Irlannissa, kylmän meren äärellä. Samaa mieltä, eli elämä on seikkailu ja jatketaan sitä just niin kauan kuin jaksamista piisaa.

      Kiitos samoin sinulle Anja&co♥♥♥ Niin, sellainen kiva perhejoulu, hääpäivä ja kuopuksen synttäri kaikki parissa päivässä: Nautin!

      ♥♥♥

      Poista
  6. Voi kun pääsis teille syömään noita herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, katsotaan, mihin elämä kuljettaa: Me ollaan ajateltu vähän samaa sun herkuista:)

      <3

      Poista
  7. Täällä on aika helpotus,ettei ole jouluruljanssia,eikä lahjakuumetta,kun joulu ei ole virallinen juhla. Aion ainoastaan ostaa joululahjan täällä Esterille,tytölle jonka ohjaaja olin.Ihana joulumenu teillä ,ja ihana tuleva vävy:)
    Mitä muuten teet noista kirsikoista? Olen täällä ostanut hapankirsikoita liemessä (unkarilaisia) keittänyt liemen siirapiksi,lisännyt liemen takaisin kirsikoihin,lisännyt vähän rommia,ja odotellut viikon.Kirsikat menivät vihreään pistaasikakkuun (blogissa). Kaunista joulun odotusta Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jale, no tämä on jätte kiva!<3 Hän on niin ihana, että hurmaisi sutkin mennen tullen! Ehkä te vielä tapaatte...

      Laitan ne purkkiin, sitten sinne paljon sokeria ja viinaa. Leijona on parasta, kun siitä ei tule sivumakuja. Purkit kellariin ja sitten kääntelen niitä silloin tällöin, ja kuinka ollakaan, sokerit katovat ja ihana kirsikkalikööri valmistuu. Äitikin piti kovasti! Tämä resepti on karkea otanta eräästä italialiasta tv-ohjlemasta, mutta toimii. Ehkä kokoilen suraavaksi luumuihin, sitten päärynöihin...Jotkut sanovat, että vain muutama viikko, mutta jos olisit maistanut tuota, sanoisit, että muutama kuukausi:)

      Kiitos samoin sinulle Jael♥♥

      Poista
  8. Hyvää joulua Leena <3

    Ruokalistaa suunnittelin minäkin tänään, se oli hauskaa, mutta voi olla että huokaan vielä raskaastikin ennen kuin kaikki herkut on valmistettu :)

    En ole käynyt kurkkimassa olisiko jouluruusussa ulkona kukkia, vähän epäilen että ei, mutta eiköhän sekin asia järjesty jossain vaiheessa, jollain konstilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kiitos samoin sinulle<3

      Tulee siinä niitä huokauksiakin, mutta pääasiassa on iloa.

      Oi se sun ihana, ihana jouluruususi<3 No, meillä on nyt niin paljon lunta, että ei voi olla kuten oli viime joulukuussa. Valitsen mieluummin lumen vaikka jouluruusut puutarhassa joulukuussa ovatkin autuaallista maagista realismia, joka melkein kaatuu fantasian puolelle♥

      Poista
  9. Ihania joulumuistoja...<3 Minäkin aina mietin lahjojen ostamista, mutta toisaalta on kiva muistaa ihmisiä, jotka ovat rakkaita. Ja jotka unelmoivat juuri jostain tietystä. Isäni muisti meitä lapsia aina kirjalla, niin mielestäni nyt on minun vuoroni muistaa häntä. Ja lahjat, lasten jouluun ne kyllä kuuluvatkin! Joulu on ihanaa, vaikka meillä nyt sairastetaan. Toivottavasti tämä tästä pian.

    On niin hämmentävää miten nopeasti tämä syksy on mennyt. Kaunista neljättä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valkoisiahiutaleita, eikä kovinkaan vanhoja eli osa viime joululta: Kiitos<3 Minäkin haluan muistaa, mutta muistan joka vuosi myös jotain osatonta tavalla tai toisella. Kyllä lapsilla saa olla lahjoja kuusen alla ja kun lapset olivat pieniä, oli paketteja aina myös meille ja onhan niitä nytkin jo muutama...ja nuorten mukana tulee aina jotain yllätystä. Minä ostin isälle joka joulu kirjan! Nyt tilasin äidille lehden ja kirjan annan usein äiteinpäivänä. Toivottavasti ei mitään vakavaa...

      Hirveän lujaa on menty: Melkein kyydistä putoaa:) Luulin joulun olevan vasta kahden viikon päästä, joten oli yhden päivän paniikki ja sitten yksi päivä kaupoilla. Tulimme kotiin pimeän jo pudottua.

      Mukavaa joulun aikaa<3

      Poista
  10. Todella kauniita ja tunnelmallisia kuvia Leena <3

    Meillä annetaan lahjoja, on annettu aina. Ymmärrän sitä, etteivät lahjat kuulu kaikkien jouluun ja meilläkin on tärkeintä yhdessä olo ja ylipäätään se ilo että on joulu. Mutta ymmärrän myös meitä joilla lahjat kuuluvat jouluun, se miettiminen sopisiko tämä tuolle ihmiselle, ja se ilo kun lahjan saaja ilahtuu. <3

    Ihanaa neljättä adventtia Leena - kohta on jo joulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista<3

      Meillä aina sanotaan, että 'ei sitten aikuisille' ja se joka hartaammin sitä sanoo, paketoi itse aina lahjoja:) Se on hienoa, että tietää antavansa jotain, joka on toiselle tärkeää ja mieluisaa.

      Kiitos samoin sinulle <3 Joulu tavallaan jo on alkanut, kuusikin kohta tuodaan sisälle...

      Poista
  11. Ihania joulumuistoja! Meillä on aina paketteja lapsille, ja sitten vähän vähemmän muille. On kiva muistaa rakkaintaan vaikka vain kerran vuodessa. Tapaan veljiänikin niin harvoin...Meillä hieman sairastetaan, mutta toivotaan tautikierteen olevan pian ohi.

    Kaunista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valkoisiahiutaleita, tämä taisi tulla kaksi kertaa, mutta kiva vain. Meillä sama eli asumme kaikki kaukana toisistamme, joten joulu on siten sitäkin tärkeämpi. Paranemisiin!!!

      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  12. Olipa taas ihana postaus, suloiset valokuvat ja hauskat muistot vuodelta 2012 :). Sinulla on hauskasti pareittain asioita, kynttilät, tiput pateen yllä, lyhdyt ja kirsikkaherkut. Taidan kopioida tuollaisen pateen meidänkin ruokapöytään.

    Minä nautin joulusta, enkä ehdi siitä hermostua. Lahjoja annetaan nykyään niin vähän ja niiden hankinta on hauskaa. Parin päivän sisällä tänne on satanut hiukan lunta ja tänä aamuna oksilla oli upea ja kaunis lumipinta. Saa nähdä suosiiko sää vielä viikonpäästä.

    Eilen kävimme lintuihmisten kanssa viemässä niin paljon ruokaa linturuokinnalle, että sitä riittää ainakin jouluun asti vaikka peuroja tulisi ruokinnalle, heh heh. Porukka siirtyi sitten meille sisäruokintaan ja tarjoilin heille mm. yllätys-yllätys kanaa ;-). Osasin riemuita vieraiden lisäksi siitä, että kodissa tuli tehtyä siivous sopivaan aikaan. Nyt minulla on rennosti viikko aikaa miettiä vieläkö keksisin mitään tekemistä.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa teille mussukat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos<3 Ach niin se Hyvästi täydelliset joulut! Suuri osa tämän jutun kuvista on viime joululta. Kaiken sinä huomaat: Onkohan minulla joku parillisuuspakko:) Me hankittiin, jo: Pelkään aina että se loppuu kesken.

      Sama täällä. Vain yhtenä päivänä kaupoissa oli rankkaa, mutta se oli silloin, kun olin just tajunnut, että joulu onkin jo tulevalla viikolla eikä vasta seuraavalla...Ja niitä on niin suloista paketoida, lahjoja. Lunta...<3

      Nyt herää kiinnostus, mikä on yllätys-yllätys kana? Joku ihana uusi resepti. Lintujen ja oravien ruokinta on meillä aika runsaanlaista, mutta opimme myös tunnistamaan uusia lintuja. Ihan rento viikko: Päätimme laittaa kuusen alkuviikosta ja sitten katsomme muutaman uuden leffan, joita on saatu lahjoiksi pitkin vuotta ja yksi tuli viime viikolla, sitten vielä kaupoille salaatin yms. takia ja sen jälkeen kaikki kulkee kuin juna.

      Kiitos samoin teille♥♥♥

      Poista
  13. Ah, tuo graavisiikatartar ja mäti! Rakastan jouluruokia (no, en kaikkia, mutta tuskin kukaan - onneksi voi valita ne mieluisimmat) ja kalat ovat kyllä parasta. ♥ Muista suosikkejani ovat porkkanalaatikko, rosolli (ilman silliä) ja äidin tekemät karjalanpiirakat. Kaloista siis graavatut (siika tai lohi) ja kylmäsavu (etenkin sellaisina tuorejuustotäytteisinä rullina).

    Sanon usein, että olen joulukonservatiivi, mutta se ei tarkoita mitään tiettyä: en käy joulunakaan kirkossa, en pukeudu erityisen hienosti (mutta joku kiva kotimainen trikoomekko on ihana joulusaunan jälkeen: mukana, mutta silti mekko - arkisin olen farkkutyttö), mutta haluan koristellun kuusen, tv:n Lumiukon ja joulurauhan julistuksen, kynttilät, suklaan, lahjat ja kirjat. Ehkä se konservatiivisuus tässä on fiilistelyä, halua saada sama nostalginen lämmin tunne tutuista asioista. Mutta en stressaa, jos joku asia menee eri tavalla kuin aiemmin: kunhan rakkaat ihmiset ovat lähellä ja kunhan omassa mielessä saavuttaa sen joulutunnelman. Silloin olen ihan ♥

    Lahjoja olen aina rakastanut, niin niiden saamista kuin antamistakin.

    Ihanaa alkavaa jouluviikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se vain on niin hyvää! Kalat ovat nuortenkin mielestä parasta, ja meillä niitä menee paljon. En kehtiais sanoa kilomäärää...:) Oih, nyt unohdin rosollin, sillä pidän niin paljon punajuuripiparjuurisalaatista, mutta Sami haluaa perinteitä, joten kiitos muistutuksesta♥ Kunpa minäkin saisin jouluna karjalanpiirakoita...Luvialla ehkä saisin. Meri syö kaikki kalat, mädit ja simpukat, mutta joku savustettu ei hänelle käy. Asia on uusi ja siksi meillä ei tänä vuonna ole kylmä- eikä lämminsavustettua lohta.

      Minä käyn joulukirkossa, jos olen Luvialla. Vaellan kaksi kertaa aattona hautuumaallekin, toinen kerta kirkosta kynttiläkulkueena ja toinen kerta keskiyöllä. Tuinkamekko on nyt kova sana. Ja sen kanssa paksut mustat sukkikset. Tottakai kuusi koristeltuna, joulurauhan julistus, kynttilät, suklaat, kirjat, muut lahjat, Rusanen-Kartanon Joulun valoa, jopa sädetikkuja on nyt hankittu. Meillähän kaikki perinteinen oli välillä poissa, mutta nyt S. muutti kuviot ja laatikot palasivat pöytän. Viime vuonna oli heidän leffaylätys, tänä vuonna me teemme sen. Mitä väliä jos kuusi kaatuu, kunhan pieni koira ei jää alle:) Perha on parasta ja silloin on itsekin kuin parasta ♥

      Minusta on erityisen ihanaa antaa lahjoja.

      Kiitos samoin sinulle! ♥

      Poista
  14. Kaipa joulussa monia ahdistaa eniten se pakkokaupallisuus varsinkin, jos itsellä on vähän rahaa, kuten niin monilla tänä(kin) päivänä. Onneksi joulusta voi jokainen ottaa juuri ne elementit, jotka haluaa ja kykenee. Tykkään kovasti lahjojen antamisesta ja saamisesta. Harmittaa kuitenkin, kun haluaisin ostaa kunnon lahjoja, enkä mitään krääsää. Siksi olen vähitellen pyrkinyt aikuisten kesken lahjattomuuteen. Ettei kenenkään tarvitse väkisin keksiä lahjoja pelkästään siksi, että lahjoja pitäisi antaa. Kyllä itsekin jouluna muutaman lahjan annan. Lähinnä omalle perheelle ja muutamille läheisille. Perheenjäsenille jotain, mitä kukin tarvitsee ja mitä pitäisi kuitenkin piakkoin hankkia, tai kirja. Jouluna pitää saada kirjalahja, jonka voi aloittaa jo aattoiltana. Läheisille jotain itse tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, ihan ymmärrettävää, mutta pakolle voi sanoa 'kiitos ei'. Ei ole pakko lähteä mukaan kaupalliseen jouluun ellei sitä halua tai ei ole varaa. Itse jouluhan on ihan muuta kuin tavaraa eli hyvää ruokaa, rauhaa, yhdessäoloa ja toivottavasti myös lunta.

      Minä olen ostamatta ennen kuin annan krääsää. Aikuisten nuorten kanssa voi sopia jo, miten joulu mennään. Omalle äidilleni tilaan mieluusti erästä lehteä, jossa on tavallista ennemmän luettavaa. Onneksi meillä kaikki pitävät kirjoista, suklaasta ja villasukista:) Ei väkisin, ei! Kirja ja suklaa uudet villasukat jalassa kruunaa jouluyön<3

      Poista
  15. Kyllä, kyllä lahjoja! 😀 Kirjoja, elokuvia, vaatteita... Nuorimmainen on kahdeksan, että jotain lelun poikastakin ja pelejä, vaikka lelukuvastot jäivät tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdelle selailulle. Lego-toiveitakaan ei ollut enää tänä vuonna. Onneksi, kun niitä on jo tuhansia. Niin ne lapset kasvaa. Esikoinen lähtenee ensi syksynä opiskelemaan, joten hänelle Pentikiä ja Haytä. Kyllä meillä on oltu kiltteinä, joten eiköhän pukki taas tule säkkeineen. Olen höpsähtänyt lahjaihminen, joten järjestän usein työpaikallakin joululahjavaihdon. 🎅🏻🎁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, kiva kuulla:) Minulle iloisin yllätys saada onkin elokuva, kirjoja on omasta takaa eli tämän bloggaamisen myötä. Villasukat ovat toinen ilo, sillä olen taas onnistunut unohtamaan sen kantapään ja eihän minulla ole aikaakaan. Meillä Legot olivat tosi kova sana monta vuotta alkaen niistä vauvalegoista eli Duploista aina niihin nukkekotilegoihin, jotka ovat vieläkin tallessa, mutta niiden nimen olen unohtanut. Minä opiskelijatyttärelle kerään nyt Taikaa...ja aina on myös pehmeä paketti. Itselle ostin etukäteen Pentikin joulutyynyt. Oih, sinä olet oikein reippaasti, mitä haluat, eli niin sitä pitää. Minä panostan eniten tunnelmaan, jotenkin vain olen sen sytyttäjä, mutta kyllä noita lahjokin näkyy Lundian päälle kertyneen.

      <3

      Poista
  16. Oi miten ihana joulunaluspostaus, Leena, kauniine, tunnelmallisine kuvineen! <3

    Pitkä syksy takana, on ihana laskeutua joulun tunnelmaan, valoihin ja tuoksuihin! Rakastan joulua, olen romantikko ja höpsö, metsässä kävellessäni huhuilin oikeasti joulukeijuja esiin (eivät näyttäytyneet, olivat ujoja ;)))

    Ihanaa, ihanaa joulunalusviikkoa sinulle, Leena! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, kiitos<3

      Niin samaa mieltä! Kunpa vain lumi pysyisi...Niin minäkin: Ihan kuin lapsi olen siihen hurahtanut ja joulunkeijuja, tottakai..!

      Ihaninta joulunalusviikkoa ikinä sinulle Kareta<3<3<3

      Poista
    2. Ja taas huomasin olleeni täällä 'väärin tunnuksin' :) Tuo Kareta -nimimerkki kuuluu toiseen sähköpostiini, en osannut yhdistää kahta blogia ja kahta sähköpostitiliä yhteen, joten sekoilen näillä kahdella nimimerkeillä vähän väliä, käydessäni kurkkimassa eri tileillä sijaitsevia sähköposteja. Kareta -nimimerkilläkin muuten yrittelin bloggailla joskus vuonna papu, mutta sain silloin aikaan vain yhden postauksen ja koko juttu unohtui :)

      Täytyy ihan lisätä tähän vielä että aivan ihanat nuo valkeat amaryllikset! <3

      Poista
    3. Voi, minä varmaan sekoaisin, jos olisi useampia tunnuksia:)

      Ne olivat ihanat! Kiitos<3 Tänä vuonna tuota ihmettä ei ole nähty, sillä kaksi amaryyllistä, samasta paikasta ostettua, on kuukahtanut, en tajua, kolmanen ostin nyt eri paikasta ja neljäs on varmaan kohta matkalla jo meille:)

      Poista
  17. terveiset vesisateisesta Göteborgista ❤️ LED on hyvä kun ei vaarallista kirjastossani, kylmät lamput turvallista. Miniän kanssa nyyttikestit, joulupäivänä vanhimman pojan luo - sinne toiseen saareen. Kirjarikasta joulun viettoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, terveiset lumiselta Muuratsalon saarelta ♥ LED on ihan parhautta! Kuulostaa kivalta ja tuo saarelta saareen matka käy: Siinä on myös minun yksi mottoni:) Irlantikin on saari...Kiitos samoin sinulle!♥

      Poista
  18. Olen täysin samoilla linjoilla lahjojen suhteen kuin sinäkin. Mikään joulun tärkein asia ne eivät, tietenkään, ole, mutta minäkin nautin kovasti jos voin antaa toiselle jotain toivottua ja tarpeellista. Näin myös kehittyy ihania joulumuistoja, ja saa lahjojen myös (esim. astiaston osa) aina palan joulua mukaansa. (Jouluhullu täällä hei! :D)

    Teillä näyttää niin kauniilta kotoisalta! Ihana esimerkiksi tuo seinähylly pinkkeine tuikkuineen ja jouluvaloineen. <3 Ja oi että, itsetehty kirsikkalikööri! Kyllä teidän kelpaa. Minä taidan tänään leipoa taatelikakkua ja paketoida viimeiset lahjat. :)

    Ihanan tunnelmainen joulupostaus! Hyvää joulunalusviikkoa teille! <3

    -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, niin ihana on antaa lahjoja, miettiä, kuka kaipaa mitä ja millä voisi yllättää iloisesti. Jouluhulluuteen ei toivottavasti ikinä, ikinä löydy rokotetta!!!

      Kiitos<3 Meillä on kodikasta, mutta ei sisustuslehtityyliä. Huomaatko, että tuikut ovat muoviset eli valon läpi päästävät ja kestävät 7 tuntia. Niitä myy ainakin Plantagen. Huiman suosion saanut kirsikkalikööri:) Luumuista tekee myös mieli kokeilla, mutta se ei ole sitten yhtä jouluisen kaunista. Hyvin kelpaa ja toivon että sunkin kelpaa. Taatelkakku kuulostaa hyvältä. Minullekin tuli vielä yksi paketoitava, mutta huomenna sitten keskittyminen jo muuhun.

      Kiitos ja kiito samoin sinulle&co!<3

      Poista