maanantai 30. marraskuuta 2015

Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan

Rotubiologian aatteet olivat kuin iljettävän nopeasti lisääntyviä syöpäläisiä, jotka näyttivät rumaa naamatauluaan mitä yllättävimmissä paikoisa. Kouluissa luettiin rotubiologian kirjoja, ja rotuajattelua juurrutettiin kokonaiseen sukupolveen. Lapset oppivat lajittelemaan ja arvioimaan toisiaan  jo alaluokilla.

Rotututkijoiden harjoittama jaottelu oli kristallinkirkas. Me ja he. Me onnistuneet ja te epäonnistuneet. Me jalot ja kauniit, te rahvaat ja pahatapaiset. Te, jotka saatte syyttää vain itseänne siitä, ettette kyenneet kouluttautumaan tai saamaan mahaanne täyteen. Toimimaan niin kuin muut. Te liian tummat, liian lyhyet, liian tyhmät, liian sairaat, liian kadotetut.  Teidän epäonnistumisenne johtuu geeneistämme, ei meidän luomastamme yhteiskunnasta. Siksi emme halua, että levitätte geenejänne edelleen.

Ruotsalaisen Anna Lihammerin esikoisromaani Kun pimeys peittää maan (Medan mörkret faller, Atena 2015, suomennos Ulla Lempinen) on kylmää kyytiä ruotsalaiselle kansankodille. Kyseessä on vuosi 1934, jolloin kolmannen valtakunnan rotuhygienia-ajatukset rantautuivat vahvoina etenkin Norjaan ja Ruotsiin, sieltä myöhemmin, mutta onneksi heikompina, sitten myös Suomeen. Olemme ruotsalaisen älymystön keskuudessa. Eletään aikaa kun sterilisaatiolaki nuijitaan läpi, puhtautta vaalitaan kaikessa. Utopia puhtaudesta viedään niin uusiin jätevedenpuhdistamoihin kuin ihmisiin, joten tuntuu kuin luonnolliselta, että johtavat tutkijat katselevat muualta tulleiden silmien väriä, pituutta ja etenkin kallon muotoa tarkkaavaisesti. Kun tähän saumaan löydetään huomattava tutkija julmasti murhattuna Uppsalan Anatomian instituutista, alkaa ajojahti, jossa ainakaan johtava rikoskomisario Carl Hell, ei tunne täyttävänsä rotupuhtauden kriteereitä. Hänen apulaisekseen valitsema alaluokkainen poliisisisar Maria Gustavsson tuskin myöskään täyttäisi kaikkia ylemmän rodun määritelmiä.

Lihammerin kirja on dekkari, mutta se on myös faktaa, josta ehkä nuorimmat lukijat eivät ole aikaisemmin lukeneet. Oli aika, ei niin kovinkaan kauan sitten, jolloin tutkijat ja lääkärit kehittelivät ja toteuttivat menetelmäänsä tehdä tyhmistä ja hankalista henkilöistä mukautuvaisempia ja helpommin käsitelteltäviä katkaisemalla toisen aivolohkon hermon. Menetelmää kutsuttiin lobotomiaksi ja sanalla on nykyään hirvittävä kaiku, siitäkin huolimatta, että ei niin kauankaan aikaa sitten näin johtavan yhdysvaltalaisen lobotomialeikkaajan jälkeläisen miltei puolustavan menetelmää television dokumentissa. Olen myös nähnyt tosipohjaisen elokuvan koskien laulaja Francis Farmeria, elokuvan, jossa Jessica Lange tekee järkyttävän uskottavan roolityön Francesina. Lobotomian kehitti alunperin portugalilainen neurologi Moniz skitsofrenian hoitoon ja hän sai työstään Nobelin-palkinnon 1949! Koska hän teki ensimmäisen leikkauksensa 1936, voimme vain arvailla, millaisia olivat kokeelliset menetelmät mukauttaa epätoivotut ainekset yhteiskuntaan: Suurin osa uhreista kuoli kallonporaukseen, mutta kukapa olisi surrut köyhiä, sairaita, tuottamattomia, huonoja geenejä kantavia ihmisiä.

Lihammerin kirja on sekä yhteiskunnallinen varoitusviesti että thrilleri. Kirjan kiinnnostavuus on juuri aiheen todenmukaisuudessa ja myös siinä, että poliisipari on niin epäsuhtainen: Carl on kaikesta huolimatta yläluokkainen ja Maria taas köyhä, tupakkatehdastyöläisen tytär, nuori nainen, jolle nälkä ja puute ovat omakohtaisia kokemuksia. Myös Marian rooli miehisellä alalla ’30-luvulla on vaikea ja naista ei mieluusti nähdä poliisin työssä. Naispoliiseja nimitetäänkin poliisisisariksi ja heille annetaan toisarvoisia tehtäviä, mutta Hell näkee tarkemmin ja hän vaatii Marian parikseen Uppsalaan, jossa tapahtumien vyöry vain kasvaa.

Erittäin kiinnostava on ystäväryhmä, joka on lähtöisin vapaamielisestä Berliinistä. He ovat sijoittuneet yhteiskunnallisesti hyviin asemiin, mutta kantavat mukanaan vapaamielisen Berliinin tapoja, joissa mikään ei ole outoa. Näin tarinaan saadaan myös saksalaisia tuulia juuri ennen kuin pimeys valtasi Saksan.

Arkeologi Anna Lihammerin rikosromaani valittiin vuonna 2014 Ruotsin parhaaksi esikoisdekkariksi, eikä syyttä! Näin Dagens Nyheter:

”Anna Lihammer onnistuu samalla kirjoittamaa sekä mainion dekkaridebyytin että erittäin jännittävän kuvauksen todellisesta historiastamme.”

Lukija pysyy tiukasti jännnityksen hyppysissä. Katsoo valokuvaa ryhmästä kauniita, menestyviä ja iloisia nuoria Berliinissä eikä arvaa kuka on Mefistoles...

Niemand hat ein Leben ohne Hindernisse, kenenkään elämä ei ole esteitä vailla, Martinilla oli ollut tapana kuiskata hänelle hellästi raivokohtauksensa laannuttua eräänlaisena anteeksipyyntönä pimeistä hetkistään. Niemand hat ein Leben ohne Hindernisse.

*****

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Kirjasähkökäyrä  Mustikkakummun Anna Suketus
Rakkaudesta kirjoihin  Lukuisa  Bleue

***** 

12 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä vuoden positiivisin dekkariyllätys, historiallinen dekkari, jossa on asiafaktaa mukana.
    Kallonporaukseenhan ei kuole. Tänäkin päivänä tehdään lukuisia aivoleikkauksia, joissa on pakko porata kallon läpi. Eräs tuttavani kävi useammassa aivoleikkauksessa syöpänsä vuoksi ja hänelle laitettiin jopa tekoluuta kalloon, koska sairaalabakteeri tuhosi kalloluuta. Kuulostaa varmasti kamalalta, mutta nykyisin tiede on mennyt pitkälle. Sähköshokkihoidot ovat edelleen käytössä syvän masennuksen hoidossa.
    Rotuhygienia on edelleen voimassa. Syntymättömille vauvoille tehdään niskapoimun mittaus ja jos se on liian suuri, suositellaan sterilisaatiota.
    Suomessahan myös tehtiin sterilisaatio nuorille naisille samoihin aikoihin kuin Ruotsissa, myös vammaisille on tehty. Oletko nähnyt Down-pariskunnalla lapsia? Se on selvää rotuhygieniaa.
    Tämä kirja on todella hyvä aiheensa vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sattumalta aihe, joka on mina kihetonut jo Sinuhesta alkaen ja silloin siihen kyllä kuoltiin ja kuoltiin myös Ruosissa ja Norjassa '30-luvulla. Nykyään tehdään mitä vaativimpia aivoleikkauksia, laitetaan tukiosia tms. Ja on nukutukset ja kaikki, mutta just tuo aika ja sitten se muianen, ikiaikainen kiinnostus kalonporaamiseen, kuten on Sinuhessakin. Ei kuulosta kamalalta: Olen hirväen kiinnostunut tästätkin aiheesta! Sähköshokkihoito on paljon mainettaan parempi hoito ja tiedän tapauksia, joissa mitkään lääkket eivät ole auttaneet, mutta sähköshokki on. Ja se tehdään nykyään narkoosissa.Se on ns. toivottomien tapauksen pelastus ja uskon vasta kun toisin todistetaan, että siitä voisi luopua.

      Näin on. Mutta siihen ei nyt kyllä ketään pakoteta aborttiin, jos lapsella on jotain...Ns. pakkosterilisaatiosta ei ole kovinkaan kauaa... Juuri niin, samat tekstit olemme lukeneet. Se on just sitä!!!! En ole sokea, vaan olen mielettömän herkkä tällaiselle...Tämä kirja pitäisi kaikkien aikuisten lukea.

      Poista
    2. Tiedän tapauksen, että niskapoimumittauksen tuloksena suositeltiin aborttia. Lapsi olisi ollut terve. Pariskunta ei sitten saanut enää lapsia, eikä heillä ollut lapsia.
      Kirjoitin tuossa edellisessä, että suositellaan sterilisaatiota, mutta tarkoitus oli kirjoittaa suositellaan aborttia. Höpsö minä.
      Minulla on yksi ystävä, joka toipui syvästä masennuksesta sähköshokkihoidolla. Se oli jännä juttu, että hänen lähimuistinsa katosi hoidon jälkeen, joten hän ei muistanut mistä olimme puhuneet edellisellä kerralla.
      Joo ei pakoteta aborttiin, mutta suositellaan.
      Klaus Härön elokuva Uusi ihminen kertoo juuri 50-luvun pakkosterilisaatioista. Köyhät tytöt joutuivat työkoteihin ja pääsivät niistä pois vain jos antoivat tehdä sterilisaation.

      Poista
    3. Mai, mikä tragedia! Arvelinkin, että ehkä tarkoitat aborttia.

      Ehkä nekin jotka hyötyisivät sähköshokkihoidosta, jättävät sen käyttämättä, koska pelkäävät juuri lähimuistin menetystä. Sehän voi vaikuttaa vaikka ammatinahrjoittamsessa, lähimuistin menetys.

      Suositellaan.

      Niin, tuota tarkoitin, että ei tarvitse mennä '30 -luvulle saakka, vaan lähempänä on paljon tuota kaikkea...Kiritystä, painostusta etc.

      Poista
  2. Tässähän on tosi mielenkiintoinen aihe.Ei sitä tule ajatelleeksi että Pohjolassakin on ollut tuollaista mutta olen siitä kyllä joskus lukenut.Frances-elokuva on yksi suosikkejani,olen nähnyt sen varmaan 7 kertaa sillä se kolahti niin syvälle kun näin sen ensimmäisen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, mitä kovin. Juu, se levisi kyllä Hitlerin nousun ja ihannoin myötä myös pohjolaan, mutta hyvä lukea, että se rantautui heikoimmin Suomeen. Joskin muistan itse lapsuudesta monia yksityiskohtia...mm. pitkät juhlahansikkaat joita lapsena kokeilin käsiini...Vei tosi kauan tajuta, eräitä asioita hyvin likeltä.

      En toivu Francesista ikinä. Se on Jessican vaikuttavin rooli - minulle.

      Poista
  3. Aika usein tuntuu unohtuvan ettei "rodunjalostus" ollut pelkästään natsien keksintö. Suomessakin sitä harrastettiin muun muassa pakkosterilioinnilla. Muistan kuulleeni tytöstä, jonka älykkyydessä ei ollut mitään puutteita mutta jota kohdeltiin tyhmänä köyhän taustansa takia. Sterilisointi oli hänen kohtalonsa, jotta sairautena kohdeltu köyhyys ei leviäisi. Kuulostaa aiheeltaan karulta mutta mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, mutta eikö se saanut kuitenkin alkunsa kolmannesta valtakunnasta. Pohjola teki kyllä sitten oman osansa ihan itse. Muistan luokaltani pojan, jolla olisi ollut älyä, mutta miten voida sitä osoittaa, kun pidettiin nälässä ja paljon pahempaakin. Olin itse lapsi ja ajattelin, että 'mikä ihme häntä vaivaa'. Kunpa en olisi kuullut koko tarinaa, mutta traaginen loppu sai minut tekemään kysymyksiä. Ja kylä vaikeni. Jante osaa olla hiljaa, kun se niin parhaaksi katsoo. Miten kertomasi tyttö voikaan osoittaa älyä voimattomana, uupuneena ja helvekisuttuna ja ehkä onneksi et tiedä kaikkea. Tuota tapahtui ja vielä ainakin '60-luvulla.

      Kukaan ei näyttää parhaintaan elleivät olosuhteet ole kunnossa! Tästä on mota tieteellistä todistusta. Kun taas kannustettuna heikompikin voi löytää parhaansa. Oli jopa aika, jolloin avioerolapsien katsottiin tulevan niin huonoista kodeista, että heistä ei tulisi mitään...

      Poista
  4. Luin aikoinaan paljonkin dekkareita, mutta myöhemmällä iällä innostus laantui, enään en niitä lue, jos en mitään muutakaan aikoihin, mutta nyt, nyt on tilattu uudet lasit onnistuneen leikkauksen jälkeen, jopa pääsen uuteen alkuun nyt sitten. Monta mielenkiintoisen tuntuista kirjaa onkin sitten jo jonossa.
    Oikein hyviä joulun alusajan päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, on dekkareita ja dekkareita. Tämä on sellainen, jota voisin ihan hyvin suositella sinulle, sillä tässä on sitä historiaa, joka taphtui Suomessakin.

      Hienoa, että leikkaus onnistui♥ Upea joulun aika koittaa sinulle, sillä ainakin minulle kirjat ovat tärkeä osa joulua.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  5. Tämä kiinnostaa minuakin kovasti. Kirja itse asiassa odottelee hyllyssäni. Nyt joulun alla hemmottelen itseäni useammalla Keltaisen kirjaston kirjalla, mutta sitten... Tieto-Finlandia-voittaja Kansankodin pimeämpi puoli olisi muuten kiinnostavaa selattavaa tämän rinnalla.

    T. Lumiompun Katja töistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämän lukee nopeasti sisällön painavuuten nähden. R. lukee tätä nyt. Olen tekemässä joululoman kirjalistaa ja lukijoideni vinkitkin on huomioitu. Sun ehdotus on jo tulossa;) Just luin siitä kirjasta ja mietin, miten kiinnostava aihe siinä onkaan. Liippaa liki tätä thrilleriä.

      Poista