lauantai 31. lokakuuta 2015

Valitse Vuoden 2015 Kaunein Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta!

Ja taas ollaan ihanassa syksyssä, huomenna jo marraskuussa. On aika valita vuoden kaunein kirjan kansi Leena Lumissa. Minä saan siis valita ehdokkaat ja te saatte päättää, mitkä ovat kauneimmat. Valitan sitä, että kuvat eivät ole ihan täydessä kauneudessaan, sillä Lumimiehellä oli ongelmia saada erikokoiset ja -muotoiset kannet kauniiksi kollaaseiksi. Viiden ryhmissä onnistui loistavasti, mutta silloin keskellä oleva sai kuin liikaa suosiota enkä halua johdatella, vaikka mieli kuinka tekisi...;)

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy su 15.11. klo 12. Osallistua voivat kaikki lukijoikseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Oletko vakituinen lukija vai et, tarkista se klikkaamlla auki Lukijat/Jäsenet, josta näet oletko siellä vai et. Anonyyminä ei voi osallistua. Ellei sinulla ole aktiivista blogia jätä osallistumisen yhteydessä sähköpostiosoitteesi. Palkintoja jaetaan viisi, sillä juhlimmehan nyt myös 1,5 miljoonan kävijän rajan ylittymistä. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut tokana jne. Ellei joku voittajista löydy viimeistään ke 18.11. klo 12 mennessä, nostetaan uusi arpa.

Koska Jurvelinin upea Lapseni kuin nukke kärsi tässä neljän kuvan kollaasissa eniten, katsokaa se täältä Voittehan etsiä muitakin kansia niiden postauksista, jollon ne näkyvät parhaiten. Ilmoittakaa suosikkinne kirjan nimellä. Ellei nimi näy, klikatkaa kuvia suuremmaksi. Ja sitten vain yksi nimi, kiitos.

Kirjat ovat yhteen tai pariin kertaan siististi luetut, joten käyvät hyvin vaikka joululahjaksi.

Huomatkaa, että minulla on kommenttivalvonta, joten osallistumisenne näkyy vasta kun olen koneella. Siis kärsivällisyyttä, kiitos♥ Useimmiten olen kyllä koneella, mutta eilen katsoimme esim. kaikki väliin jääneet Silta -sarjan jaksot ja nyt olemme jo huomenna ajantasalla niin Sillassa kuin Broadchurchissa. Vähän myös nukun, joskus olen puutarhassa ja joskus asioilla, mutta melkein aina linjoilla.

Sitten ei muuta kuin iloista arvontamieltä ja tässä ovat palkinnot:

Oma Aika -lehden vuosikerta 2016! Antoisa lehti, joka on sekä asiaa että hemmottelua. Kuvassa marraskuun lehden upea kansi, josta kovasti pidän.

John Williams: Stoner

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe   varattu!

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Antti Tuomainen: Kaivos

Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet

Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain

Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja

Elina Kynsijärvi, Benjam Pöntinen: Liituri

Katja Kettu: Yöperhonen

Sisko Ylimartimo: Kultia kujille, hopehia tanhuville. Kuvittajien Kalevala

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Vuokko Sajaniemi: Pedot

Herman Koch: Lääkäri

Mauri Leivo: Lintulaudan elämää. Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun

Emma Hooper: Etta, Otto, Russel ja James

Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Satakielen kuolema

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Silvia Avallone: Teräs

Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja

Nalle Puh ja suuri jouluyllätys - Mukana viisi erikoista kirjettä ja joulukoristeita!

Katri Kirkkopelto: Soiva Metsä - Jean Sibeliuksen matkassa

Åsa Swanberg: Talven makuja  varattu!

Jo Nesbø: Verta lumella I

Will Schwalbee: Elämänmittainen lukupiiri

Pinja Niemi, Mari Nuikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin  varattu!

Pentti Haanpää: Kauneuden kirous

Herman Koch: Naapuri

Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta

William March: Komppania K

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi  varattu!

Eero Ojanen&Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut  varattu!

Viveca Sten: Sotilaiden salaisuudet

Hannu Hautala, Tuomo- Juhani Tapio: Ensilumi

Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa 

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Karin Slaughter: Rikollinen

Taina Haahti: Mariaanien hauta  

José Saramago: Lissabonin kirjuri

Peter James: Kuolema merkitsee omansa

Peter Sandström: Valkea kuulas

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Audrey Magee: Sopimus

Peter James: Kuoleman kello käy

Karo Hämäläinen: Yksin  Romaani Paavo Nurmesta

Jo Nesbø: Verta lumella II

Tommy Hellsten: Löydät kun lakkaat etsimästä

Tua Harno: Oranssi maa 

Ingrid Hedström: Ihmiskoe

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Karin Slaughter: Yli rajan

Jane Means: Paketoi kauniisti 

Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

Pirkko Jurvelin: Lapseni kuin nukke

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Karin Slaughter: Näkymätön

Viime vuonna näin.

Nauttikaa!

Love 
Leena Lumi

Alkavalle marraskuulle:

"Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

tilhikuva Pekka Mäkinen

perjantai 30. lokakuuta 2015

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa, kieltäkää...

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa,
kieltäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta,
hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa
antakaa surijoitten tulla, esiin arkku kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivasta valittaen kaartaa,
hän on kuollut savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.
Kantakoon toripulut valkeissa kauloissaan mustia seppeleitä,
käyttäköön liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,
hän oli sunnuntai, minun työviikkoni
keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni:
luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni; ne kaikki sammuttakaa
riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,
kaatakaa meret tyhjiin, pois metsät pyyhkikää;
mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

- W.H.Auden -
Maailman runosydän (WSOY 1998, suomennos Risto Ahti)
kuva Viggo Wallensköld, Permanence, 2011

torstai 29. lokakuuta 2015

Kyynelehdin, olen vähän sekaisin...Cision listasi suosituimmat kirjablogit 2015 ja...


Kyynelehdin, olen vähän sekaisin, sillä Cision listasi suosituimmat kirjablogit 2015 ja Leena Lumi siellä ykkösenä jo toisen kerran.  Ensimmäisen kerran olin listalla jo vuonna 2011. Heräsin tänään myöhään, taas, sillä kaksi yötä on tullut luettua aamutunneille, vaikka eilen toisin päätin. Kun vilkaisin sähköpostiin ennen Hesaria ja Robertsin suklaakahvia, siellä oli ilmoitus Cisionilta ja facebookin puolella jo privaattionnittelut rakkaalta kilpasiskolta, kirjabloggaaja Katja/Lumiomenalta, joka on nyt kolmannella sijalla: Onnea Katja♥, ystäväni lumessa, kirjoissa ja koirissa.


Onnea myös muille listalla oleville♥ sekä tietysti kaikille muille, niille hyville, innokkaille kirjablogeille, jotka levittävät lukemisen autuutta ja iloa♥ Olen jo aikaa sitten myöntänyt, että ikävystyn helposti ja varmaan siksi luen. Tarinoiden maailma on elämän suuri rikkaus, mutta ne eivät ole erillään elämästä, ne ovat omalla tavallaan itse elämä. Tarinat olemme me kaikki eilen, tänään ja huomenna. Olen myöntänyt myös, että en ole niin sosiaalinen kuin voisi otaksua, joten ihan mieluusti viihdyn kirjan seurassa kaipaamatta muuta kuin uutta tarinaa. Kiitos perhe, kun olette kestäneet♥ Kiitos Reima, että pidit lupauksesi ja hyväksyit vastaukseni kosintaasi: "Tähän Leena-pakettiin kuuluvat sitten aina myös kirjat ja koirat." Kiitos myös avustasi kollaasien teossa ja kuvaamisessa, sillä miten olisinkaan kaikkea ehtinyt yksin: Olet kirjabloggaajan supermies♥



Kiitos te kaikki lukijani, jotka teitte tämän sijoituksen todeksi♥ Vain muutama päivä sitten kiitin teitä yli 1,5 miljoonasta käynnistä ja nyt sitten tämä...: Tänään taidetaan skoolata ja kohta aletaan valita vuoden 2015 kauneinta kirjan kantta. Pakko vain ensin toipua, sillä kuten vuonna 2013, jolloin olin ykkönen Cisionin listalla ja samana vuonna juhlin pyöreitä syntymäpäiviäni alpeilla, niin tänäkin vuonna Cision -sijoitus ja alpit sekä nyt 30 -vuotishääpäivämme. Media on ollut mukana aikanaan puutarhaani luodessa, mutta nyt focus on jo kohta 7 vuotta ollut kirjoissa ja olen saanut olla niin Satakunnan Kansassa kuin Aamulehdessä että Meidän Suomi -lehdessä:

Kari Martialan minusta kirjoittama juttu ilmestyi juuri syntymäpäivälleni.


Tässä suvikuva, josta Lumimies pitää. Minä pidän kirjasta, joka on kädessäni. Tähyilenkö jo muualle? No en tokikaan, sillä kotimaani on kirjallisuus!



Fiilikset ovat nyt high! Tänään valmistan slaavilaista kanaa ja sitä nautimme illalla kera hyvä punaviinin, jonka Reima juuri avasi hengittämään. Nyt kaupoille, että huomenna pääsemme laatimaan listaa vuoden 2015 kaunein kirja -ehdokkaista, jotka minä valitsen ja joista te sitten valitsette oman suosikkinne. Sielussani tuoksuu ensilumen kaipuu, mutta ei se vielä taida olla totta. Totta on se, että elokuussa tein ensimmäisen joulupaketin


ja nyt olohuoneen ruokapöytä on muuttunut joulupukin sivukonttoriksi. Rakastan erityisesti antaa lahjoja sekä kääriä niitä kauniisiin paketteihin. Tähänkin asiaan palaamme kohta paketointi -kirjan myötä. Täytynee alkaa viedä tekstejä wordille, sillä juhlimisilta en tunnu ehtivän tekemään kirjajuttuja, mutta riemuitaan nyt kun on sen aika!!!

Kiittäen♥


Leena Lumi

Feeling Good



Cisionin kirjablogilistaus lokakuussa 2016

tiistai 27. lokakuuta 2015

Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet

Nainen istuu yössä: Yön valaistus/ älä liikahda. Hän ripustaa nuottitelineen linnunradalle ja: puhun kymmentä kieltä kehossani.  Saapuu muutos: korento joka tiesi/ että pitää odottaa vuosia/ vuosisatoja. Magdalan Maria vastasyntynyt povellaan: Maria ja minä heijastumme veteen/ sisaret, pyhät ja portot/portot ja pyhät. Sivelen märkiä reisiäni/kosketan nilkkojani, pimeitä suonia/ joissa virtaa naisen tuhatvuotinen häpeä. Naisen polvelle istuu Leonardo –korento: Siivet levällään se tuijottaa/ suoraan silmiini...ja verkkosiivet havisevat 300 000 000 vuotta/ sekunti vai ikuisuus...me hengitämme/ me lennämme

Leena Kellosalon esikoisrunokokoelma Leonardo sai siivet (ntamo 2015) lentää! Luen sitä uudestaan ja uudestaan, haluan osaksi runon magiaa, sitä runoa, joka hengittää ihmisen ikiaikaista symbioosia sekä luontoon kuin siihen uneen, joka meissä asuu kuin tuuli, tuuli tai korennot suih! suih! ja kaikkeen siihen, mitä emme näe, mutta joka on. Kellosalon ääni on rajaton musiikki, kaikki luonnon äänet  ja hiljaisuus, taustalla naisen laulu. Hän vaeltaa rannoilla helmoissaan kotilot soittamassa osuessaan rannan kiviin, kuuta hän kantaa sinkkiämpärissä yötuulen huuhtoessa huoneita rintojen kivistäessä ja kasvonsa märät hiutaleista vuorten hukkuessa tähtiin.

Kun luen Kellosalon tekstiä, kiitän yön jumalia siitä, että olen täysin kykenemätön sanomaan mitään järjellistä runoista. Minä haluan juoda niitä, hukkua niihin, en riisua niitä anatomiasalien luurangoiksi! Runo on tunnetila ja sitä älköön särjettäkö. Sitä älköön kiellettäkö lentämästä. Sen kulku yli maiden rajojen olkoon ikiaikaisesti sallittu. Runo ei tunnista maantiedettä. Se on sama täällä Leinon ja Sarkian maassa kuin siellä kaukana, jossa nerudankieli tulee todeksi. Tai siellä missä Plathin kosketus, Dickinsonin helman hipaisu. Kellosalo mainitsee monia häneen vaikuttaneita runoilijoita, eikä minun ollut vaikea tuntea ensimmäiseksi suurta chileläistä, sillä ’Tällaisina öinä/ majakka hohtaa kuin’ ja ’vuoret hukkuvat tähtiin/ surujen savuihin’ kun ’tuuli tekee tilan/ siementen syöksyä kohtuun’. Nousen kalliolle, suljen silmäni ja olen jälleen tyttö vihreässä baskerissa katsomassa, miten tähdet, vesi,  kuu, savu ja Nerudan ikuinen tuuli pyyhkivät kaikkea sitä, jossa ’sinun hiljaisuutesi metsästää vaivattuja hetkiäni, jossa käsivarteni läpikuultavaa kiveä, jonne kostea halusi tekee pesän.’ Kellosalo on niin Nerudaa, vaikka sanoisi kaikki maailman runoilijat, ja hyvä näin, sillä tätähän olemme olleet vailla. Luen runoja joka päivä, kaipaan eniten ’pilviä, jotka matkaavat kuin valkeat jäähyväisliinat ja tuulta joka kantaa kuolleita lehtiä nopealla hyökkäyksellään ja ohjaa lintujen sykähteleviä nuolia.’  Ehkä Pablo on lävistänyt minut majakkansa valolla, sokaissut niin etten näe muita. Sen tuo mustasukkainen mies voisi hyvinkin tehdä!

Kaimani meriitit ovat monilahjakkaan naisen: freelancer näyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja ja palkittu äänikirjojen lukija. Lisäksi hänessä virtaa karjalaista laavaa, paljon draamaa ja:

Unelman toteutuminen oli minusta itsestäni kiinni, koska en käyttänyt minulle tarjottuja kahta mahdollisuutta julkaista suurella kustantajalla. Unelma oli ilmeisesti myös pelkoa herättävä. Lähipiirin (kiitos lähipiiri! LL) painostus oli vuoden vaihteessa niin painostava, että lähetin käsikirjoituksen ntamo –kustantamoon vuoden alussa. Kustantajani Leevi Lehto sai työstään kirjailijana, kustantajana ja kääntäjänä Eino Leino –palkinnon julkaisuprosessini alkuvaiheessa. Olen ylpeä tallistani. Siellä on suuri osa Suomen parhaita lyyrikoita ja prosaisteja, kaksi Finlandiavoittajaakin!

Entäs sitten Leonardon tuulessa havisevat siivet? Ja kirjan kaikki muut siivekkäät ja Magdalan Maria?

Olen omistanut kokoelmani kaikkien aikojen suurimmalle yleisnerolle, Leonardo da Vincille, siksi, kun luin Donald Sassoonin kirjan Mona Lisa. Louvressa seisoin Mona Lisan arvoituksellisen hymyn alla ja ajattelin pariisilaisia, jotka itkivät avoimesti kaduilla taulun hävittyä 1911. Myös siksi, kun luin Leonardon muhkeat Työpäiväkirjat ja tutkin piirrokset, kun tunnistin apostoli Maria Magdalenan siroine kasvoineen ja kauloineen Viimeisestä ehtoollisesta, kun katselin da Vincin suunnitelmien mukaan toteutettuja Leonardon siipiä Vatikaanin aukion Leonardo -museossa. Muutkin siivekkäät ovat auttaneet minua lentämään.

Kirjan kansi on huikea! Se on Juha Tammenpään guassiteos Apollonia, 2006. Kansi soi runojen henkeen, tekstin ja kannen valssi on yön tuhkaa, Marian verta ja äänetöntä heijastusta kiiltomadoista tähtiin.

Kuu hopeoi sormien rystyset
sylissä roikkuvat mustat hiukset

Kuu niin kirkas
että sydän näkyy lävitse

Kuun valossa mikään ei ole sitä, mitä näemme päivänvalossa. Kuu samalla rauhoittaa ja kiihdyttää mielen. Rakastan kuuta. Sen kautta saan arkaaisen yhteyden kaikkien aikojen ihmisiin, eläimiin, puihin, kasveihin ja kiviin. Kuun kasvot ovat ilmeikkäät, asteroidien ja meteorien törmäyskuoppien runtelemat. Kaikki olemme katsoneet ja tulemme katsomaan samaa kuuta, eikä se ole koskaan samanlainen. Kuu on antanut runoilleni valoa. Suurin osa maailman lapsista on kuun valossa siitettyjä. Lisäksi olen kuuhullu ts. täysikuu liikuttaa vesiäni jo kolme päivää ennen täysikuuta.

Mikä autuus olikaan saada omaksi ja luettavaksi ja saada kertoa teille Leenan kirjasta Leonardo sai siivet. Vaikka olen runoa ja paljon Nerudaa, vaikka sydämeni on iltalaulun niittäjä ja tuuli metsätää silmieni pohjia, en ole vailla aavistusta. Huudan illan ja päivän tuuleen, että nainen, jonka helmoissa kotilot kalisevat vasten kiviä, kirjoittaa meille runouteen uuden luvun. Hän heittää sanojensa verkon, joihin halusta vangiksi jäämme.  Eikä minua jäävätä siksi, että olen etäinen ja täynnä surua, sillä tiedän, että hiljaisuuteni puhuu vaikka sanat virtaavat.

Poimit taivaalta tähden
kuin kukan
eikä se ole kylmä
Sen valossa keskustelemme aamuun asti

Kuin tuuli joka kantaa kuuta ja aaltoa ja hajonneita suudelmia, matkaa Leonardo ikiaikaisine siipineen luoksesi. Avaa sylisi sen tulla, paljasta mielesi yötähtien matkaan.

Yö heijastaa silmät ja tähdet
samaan peiliin
kahden maailman risteykseen
kuoleman optiseen harhaan
jota vasten paiskaudumme
kuin yöperhoset ikkunaruutuun

Lyhyt synkronoitu lento:
siipien hajoava tomu

Pitkän päivän matkasta
jäljellä enää yö
johon värit sekoittuvat


*****

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain


Joki luikerteli kirkon ohi kauas peltojen ja metsien väliin, talot ja pellot nostivat mieleen ajatuksia alueen asukkaista silloin ja nyt. Simo katseli hartaasti hetken, kääntyi Irmelin puoleen, vangitsi hänet käsivarsiensa väliin ja painoi vasten leveää hirttä. Hän painautui tiukasti Irmeliä vasten.

”Kiitos, että toit minut tänne näkemään kaikkea vähän toisin silmin. Sinä olet suloisista suloisin. Varsinkin nyt, sillä...Minä rakastan sinua, nainen!”

Rakastat minua? Rakastat minua! Nytkö se viimein tuli! Jos Irmeli olisi kyennyt puhumaan...

”Eikö ensimmäinen kerta olisi kaikkein siunauksellisin kirkon tiloissa?" Simo kuiskasi ennen kuin painoi suunsa takaisin Irmelin suulle.

Raili Mikkasen teos Voidaan kutsua ulkopuolelle lain (Robustos 2015) on minulle Mikkasen aikuiskirjoista koskettavin. Ihan tahallani aloitin sitaatilla, joka tuo mieleen vanhat kotimaiset, sotien jälkeen tehdyt elokuvat. Halusin leikitellä! Voidaan kutsua ulkopuolelle lain jatkaa samaa yllättävää ja tuntematonta historiaamme, joita olivat jo Mikkasen kirjat Meren ja ikävän kiertolaiset sekä Laulu punaisesta huoneesta. Meren ja ikävän kiertolaiset on ollut lukjasuosikki, mutta minä pidän Railin uusimmasta eniten. Alun sitaatti paljastaa, että kirjassa on rakkautta, mutta se ei kerro, minkä vaaran varjossa.

On vuosi 1945. Nuori nainen Irmeli Rantanen, kotoisin Petäjävedeltä, asuu Jyväskylässä. Hänellä on siskokin ja äiti, mutta isä on kuollut ja kun äiti menee uuteen avioliittoon Irmeli lähetetään asumaan tädilleen Jyväskylään, jossa hän pääsee oppikouluun. Koulu kiinnostaa Irmeliä kuitenkin vain kolmanteen luokkaan saakka ja niinpä tapaamme Irmelin ystävänsä Anjan kanssa konttoristeina Jyväskylän tykkitehtaalta. Historiallisesti menossa ovat raskaat sotakorvausvuodet. Kaikesta on pulaa ja mustan pörssin kauppaa käydään. Nuoret naiset muistelevat kauhulla aikaa, jolloin vaatteita tehtiin hiuksista, mutta huonot ovat heilläkin asusteet ja rahasta on koko ajan kova pula. Kengät on valmistettu paperimassasta ja niillä ei ole mitään virkaa märillä keleillä, jos muutenkaan.  Ilmassa on sekä uhkaa, uhmaa, että toivoa. Liikkeellä ovat nyt ne, jotka haluavat hyötyä tilanteesta ja peli on kova.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: Irmeliä viitisentoista vuotta vanhempi serkku Topi Petäjävedeltä kutsuu Irmelin ja Anjan oikein Jyväshovin ravintolaan. Seuranaan Topilla on kaverinsa Rami, jolla tuntuu  olevan rahaa tukuttain. Ilta on tyttöjen arjessa juhlaa, sillä runsas tarjoilu herkullisine ruokineen ja juomineen on hyvin kaukana heidän nykyisestä elämästään. Illan jälkeen Topi alkaa tapailla serkkutyttöään useamminkin ja lopulta tulee ehdotus, johon Irmeli pitkän empimisen jälkeen suostuu. Naiivi, napakka, sanavalmis Irmeli ei tiedä mihin ryhtyy, mutta kun hän ajattelee, minkä rahan saa asiasta, joka ei kuulemma ole ollenkaan kiellettyä, hän antaa lopulta periksi. Siltikin antaa, vaikka kauhistuu sopimusta, jonka joutuu allekirjoittamaan:

Minä allekirjoittanut Irmeli Kaarina Rantanen sitoudun täten...sekä tekemään kaikki, mitä  minulle erikseen määrätään. Tämän sopimuksen rikkomisesta tai tahallaan harhaan johtamisesta minut voidaan kutsua ulkopuolelle lain ja määrätä kuolemaan.

Irmeli on jo perua koko homman, mutta Topi pyörittelee asiaa siten, että Irmeli lopulta antaa myöten. Työ ammustehtaalla jatkuu ja Irmeli alkaa saada tuntemattomalta taholta rahaa. Kokoomuksen piireissä hän tutustuu arkkitehti Simo Korhoseen ja rakastuu silmittömästi isänmaataan ja purjevenettään palvovaan mieheen. Alkaa näytös, jonka tähden käytän nyt kuvaa, jonka nappasin Mikkasen kirjasta Salzburgin päivien aikana. Kuva on kuin Irmelin elämän kaksi roolia: Toisesta tulee rakastunut nainen ja pienen pojan äiti ja toisesta...Ahmin muuten tämän kirjan kahdessa illassa, kun luulin sen riittävän kokonaan kahden viimeisen matkaviikon lukemiseksi.

Raili Mikkanen on ehkä monen mielestä tunnetuin lastenkirjailijana, sitäkin hän toki on ja palkittu sellainen, mutta Mikkasella on sinnikkään terrierin luonne kaivaa esiin joku historian vähemmän tunnettu asia ja pitää siitä kiinni vaikka läpi harmaan kiven, kunnes asiat ovat selvillä ja tarina on valmis muille jaettavaksi. Tokihan minäkin olen vanhemmiltani kuullut, mitä kaikkea sodan jälkeen tapahtui ja etenkin paperikengistä ja säännöstelykorteista, mutta Raili kuvaa mustinta, mitä tuohon aikaan saattoi tapahtua ja se ei tosiaankaan ollut pirtun salakuljetus!

Olen varsin otettu, että saan haamuilla Mikkasen kirjassa, olla osa tätä tarinaa varhaisen elämänvaiheeni kautta. Vanhan kirkon varjoissa kohtaavat kirjailijan lapsuus ja oma ensirakkauteni. Näin saatiin Irmelin ja Simon rakkauden alulle vaikuttava kulissi: Vanha kirkko, jonka hirsisiltä seiniltä heijastuvat niin nöyrästi rukoukseen painuneen kirkkoväen hahmot kuin, jos oikein tarkasti katsot, myös uhmakkaat kesäyön varjosyleilyt. Kuulethan mustarastaan...

Voidaan kutsua ulkopuolelle lain on tasavahva teos, joka ei notkahda missään kohtaa. Pitää vain kestää Irmelin napakka, mutta naiivi luonne, mutta nuoruudella on omat heikkoutensa, tällä tarinalla ei yhtäkään.

Tule perässä, vien sinut meidän suurimpaan salaisuuteemme.


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jane/Kirjan jos toisenkin

lauantai 24. lokakuuta 2015

Puolitoista miljoonaa visiittiä Leena Lumissa: Te teitte sen!!! Kiitos!

Kun 7.9.2012 blogissani täyttyi puolen miljoonan kävijän raja, käytin tätä samaa kuvaa: Kukkia, kirjoja ja kuohuvaa. Nyt teitä on käynyt tuon jälkeen miljoona lisää, joten en voi muuta kuin kiittää ja todeta kuten niin monasti: Ilman teitä, lukijoitani, ei olisi Leena Lumia.

Syyskuussa 2012 juhlittiin arvonnalla, mutta nyt on ihan likellä jo Valitse Vuoden 2015 Kaunein Kirjan Kansi -arvonta, joten juhlitaan silloin. Kaikki joutsensuhteet ovat juhlanarvoisia ja siltä tuntuu tämä blogisuhteeni teihin. Moni on ollut mukana alusta asti, joten tutuiksi on tultu. Ilokseni mukaan on tullut paljon uusia seuraajia, jotka varmistavat, että en pääse urautumaan:

Kiitos teille kaikille tasapuolisesti♥

Vasta eilen kotiuduimme kolmen viikon matkalta (,josta jutussani Lumimiehen laskujen mukaan 177 kuvaa!) ja laukut odottavat vielä purkamistaan. Vähän on kuin jet lag vaikka ei lennettykään, sillä niin paljon tapahtui matkallamme. Lähteä kolmeksi viikoksi pois isosta talosta, jossa on iso puutarha, ei suju ilman apua, joten kiitän tässä samalla Tuulaa, Annea, Liisaa sekä Meriä ja Samia, jotka mahdollistivat meidän olla rauhassa huushollihuolilta♥

Tarkoitus on palata normaalipäivityksiin viimeistään tiistaina. Silloin tulee kirjaa ja alan jo laatimaan kollaasia omista kansisuosikeistani, joista te sitten saatte valita. Joulu lähestyy ja lukemani kirjat ovat kuin uusia, joten elleivät ne itseä kiinnosta, voi antaa joululahjaksi.

Tänään puretaan matkalaukkuja, pyykkikone pyörii, käännetään komposti, pestään parit putarhakalut ja sitten saunotaan. R. lähtee noutamaan kolmen viikon posteja ja ruokaa taloon, minä lämmitän leivaria, hoidan pyykkihuoltoa, keittelen kuningatarsoppaa, ihmettelen puutarhaamme ja laadin ensi viikon listaa. Maanantaina tällä alueella on koko päivän vesikatkos, joten taidamme lähteä katselemaan kynttilöitä ja kukkia sekä lounastamme vaikka Viherlandiassa. Tiistaina toivon jo olevani kirjabloggaamassa, mutta olen aikaisemmin jos...

Onko oikeastaan mitään niin ihmeellistä kuin se, että aloittaa jonkun jutun, ei edes odota siltä mitään ja sitten ennen kuin tajuaakaan, tuo homma on vienyt pikkusormen sijasta melkein koko elämän - intohimolla. Vielä ihmellisempää on se, että te olette jakaneet kaiken kanssani jo kohta seitsemän vuotta!

Kiitos Ihanat, te kaikki♥♥♥

Love
Leena Lumi

Les Feuilles Mortes

torstai 8. lokakuuta 2015

Syysmatka Saksan, Tsekin, Puolan ja Slovakian kautta Itävaltaan


Syysmatkamme Itävaltaan alkaa samasta paikasta kuin kevätmatkamme Itävaltaan vuonna 2013. Paikka on Landhotel Heine ja se sijaitsee Pohjois-Saksassa Kyritzissä. Se upean upea magnolia, josta sain magnoliakuumeen näkyy nyt vasemmalla hieman leikattuna. Nyt on villiviinin aika. (Klikatkaa kuvia isommiksi.)

Hotellissa piipahdimme nyt vain nauttimassa viileät valkkarit ja Lumimies otti oluen. Tunnelma on hulppea ja ilma just mun makuun eli noin +20 astetta.

Ihana paikka, jonne on kiva palata vaikka muutamaksi päiväksi olemaan irti, irti...

Huoneistot ovat puutarhasiivessä, josta on mukava tulla ulos nauttimaan vaikka kesäkeittiön herkuista tai ihan vain hiljaisuuudesta. Niin olimme tunnelmissa, että kun jälleen kerran sanoimme omistajalle näkemiin ja katsoimme kaunista rakennusta

R. unohti kääntyä seuraavasta pikkutiestä vasemmalle, kuten teimme viimeksi kiertääksemme Berliinin. Siispä jouduimme yli kolmen tunnin ruhkaan (Stau) miljoonakaupunkiin ja koimme sitä toista Berliiniä, josta ovat Brandenburgin portti ja ostoskadut kaukana.Vakuutuimme jälleen kerran, että emme ole suurkaupunkilaistyyppiä. Kun siitä selvisimme illastimme hyvin uupuneina Ylä-Saksissa eräässä pienessä paikassa ja tutulullaa saapui jo ennen puoltayötä.

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Saksan ja Tsekin rajaa. Görlitzin ja Zittaun välillä kuvasin vain yhdellä kadunpätkällä seuraavat rappioromantiikkakuvat lukuunottaen yllä olevan.

Kaunista on yritetty saada aikaan kadulla, jolla rappio kohtaa ihmisen jokapäiväisen elämän sen kaikessaan.

Punaista vahvaa lokakuun hehkua ja haalistunutta mennyttä suvea, mennyttä aikaa.

Talo, jonka rakentamisessa käytetty naulojen sijasta puutappeja ja siinä asutaan...

Ja se katui päättyi tähän suihkulähteelle, josta jatkoimme matkaamme kohti yllätystä, joita matkat aina tarjoavat. En odottanut paljoakaan Saksan ja Tsekin väliseltä rajalta, mutta kun saavuimme seuraavaan majapaikkaamme, Oybin yllätti meidät sataa!

Tunnelma oli kuin jossain alppikylässä, ruska oli upea ja paikkakunnalla oli yksi kauneimpia näkyjä tämä

vuoristo, jonka yllä vanhat luostarirauniot. Paikka on Burg&Kloster Oybin ja uskomattoman kaunis etenkin yövalaistuksessa. Kamerani ei tee oikeutta maisemalle eli toivon niin kunnon järkkäriä...Oli alppi-ilmaa, oli kosteutta, sillä vettä, vettä...ja

paljon hyvin hoidettuja puutarhoja eikä puutarhatonttuja, mutta sentään tämä hauska pariskunta kärryineen. Kaikki tervehtivät kaikkia (ihan kuin Sveitsissä...) ja oli mukava kävellä valaistuilla iltakaduilla ihaillen rauniolinnoituksen huikeaa valaistusta.

Nautimme kodikkaasti illallista täällä ja paikka oli todella sekä kodikas että tasokas. Saimme myös kuulla, että Oybin on paitsi patikoijien myös laskettelijoiden suosikki.

Tällaista miljöötä ruokasalissa...

Vähän myös kuin ripaus brittiläisyyttä. Ruoka hyvää ja riittävästi kuten Saksassa aina.

Näkemiin Oybin, me palaamme!!! Kuvan värikäs kasvi on Essigbaum eli etikkapuu tai -pensas. Se kasvaa noin 2-5 metriä korkeaksi ja on viralliselta nimeltään samettisumakki. Niitä on riittänyt ja miten ne loistavatkaan kuin syysnuotiot.

Tsekin puolella pysähdyimme jo puoliltapäivin ihmettelemään ja

nauttimaan matkamme ensimmäisen Apfelstrudelin. Herkullista oli teen kanssa. Ainoa mikä tuntui oudolta, oli runsas tupakointi ravintoloissa...Tässä rajapaikassa sai hyvin palvelua saksaksi, ei englanniksi. Hintaesimerkki: kaksi Apfelstrudelia ja kaksi teetä maksoi kolme euroa (raha muunnettu Tsekin valuutasta). Cappuccinon sai 1,50 eurolla etc.
Náchod oli seuraava yöpymispaikkamme. Kaupunki oli Lumimiehelle jo työmatkalta tuttu, joten hän tiesi, minkä hotellin tilata ja missä syödä etc. Tässä yksi kaupungin vanhoista rakennuksista ja näitä oli keskustassa paljon. Pikkukaupunki, jossa jotain vanhojen aikojen loistoa, historian kaikuja ainakin 1400 -luvulta saakka, mutta jossain kohtaa aika oli kuin pysähtynyt.

Kaduilla oli kukkia, torilla oli yksi myyntikoju, vaateliikkeissä kukaan ei puhunut englantia eikä saksaa, vaan kysyttiin, 'ettekö puhu puolaa?' Vaatetusliikeiden valikoimat eivät olleet yhtään makuuni, onneksi, mutta sitten keksimme poiketa yhden pikkuasian takia kemikaliomyymälään, jossa oli kaikkea mitä ikinä keksi tarvita. Ostimme tuttuja tuotteita vähintäin puolet edullisemmin kuin Suomessa niitä saa. Tulimme ulos kassi täynnä hyödyllistä tavaraa ja rahaa oli euroissa mennyt kymmenen. Kaiken päälle kassatyttö laittoi vielä kaupanpäälliseksi ilmaisen jättipurkin tuttua Dove -vartalovoidetta!

Yksinäinen Josef istuu torilla miettimässä nykyajan menoa. Takana kirkko. Hotellistamme näkyy tämä aukio, joka siis myös tori.

Kuvassa hotellimme, jossa pääsimme R:n ajoissa tehdystä pyynnöstä vanhalle puolelle. Alakerrassa ravintola, jossa nautimme eilen illallisen viineineen ja kera aperativien sekä jälkiruoan 40 eurolla. Vuorossa oleva miestarjoilija puhui hyvää englantia. Jos tänne tulette kannattaa vain pyytää sitä listaa englanniksi, kyllä se lopulta löytyy! Aluksi saimme tuhdin listan, joka vain tsekiksi. Hotellihuoneemme on ylin ikkuna oikealla eli kuin kyyhkysten pesäpaikka.

Tässä huoneemme, jossa ehdimme vietää viisi tuntia, sillä maantie kutsuu. Aikataulumme on varsin löysä eli emme käytä moottoriteitä, pysähtelemme matkalla pikkukyliin ja -kaupunkeihin, mutta tämä päivä on kiireinen ja pitkä sillä Krakova kutsuu ja olemme siellä vain yli yön, jonka jälkeen olemmekin jo Slovakiassa. Siellä ehdin ehkä päivittää Krakovan, jos saamme kohtuullisia kuvia, sillä ensimmäinen paikka on vain muuttolintujen levähdys


 ja sitten kohti itävaltalaista ystäväämme Helmuthia, joka asuu Nitrassa vetämässä perheensä yritystä. 'Das Photo wie ein Malerei...'

Kuulumisiin Náchodista! Matka jatkuu...

Miten tässä näin kävi: Menetin sydämeni Krakovalle!!! Palaan linjoille heti kun ehdin ja jos vain kone toimii seuraavassa hotellissamme Slovakian Popradissa, joka on eräällä tavalla välipäivämme ennen toista Slovakian päiväämme, jonka olemmekin jo Nitrassa ja tapaamme Helmutin.

Jäimme tähän Krakovan vanhan kaupungin aukiolle, jossa väki vain lisääntyi pimeyden pudotessa. Kauppahallin valot kutsuvat...

Sähkövalot sekä myös elävät tulet houkuttivat ihmisiä nauttimaan herkuista, viipyilemään ja juomaan athmosfääriä. Punaiset huovat sekä kaasulämmittimet saivat monet viihtymään ulkona.

Suihkulähteellä oli menossa morsiusparin kuvaus ja ilmassa lensivät valaistut minikopterit.

Kauppahalli kutsui ja niinpä siirryimme tavarataivaaseen eli pieni paussi tunnelmaan...tai sen nostatus!

En ole koruhullu, mutta eilen meni korukojuilla tunti ja vähän ylikin. Mukaan lähti jotain kaunista, mutta ne kääritään joulupakettiin, joten hys,hys. Ne ovat erityistä väriä...Lisää meripihkasta voi lukea Helsingin Sanomat 30.7.2017 Anna Tervahartialan jutusta Meripihkan houkutus


Tässä kohtaa tuli nälkä, mutta jatkoimme aukiolta ulos ja löysimme

tämän uunin, joka sijaitsi ravintolassa, josta tiesimme heti, että 'tämä on meidän juttu'. Näimme nimittäin yläerran ravintolan puukaton kadulle, joten tiesimme kiivetä toiseen kerrokseen. Koska nyt haluan joulutorien lähetessä kertoa teille todella hyvän ravintolan Krakovan vanhasta kaupungista sekä antaa myös tiedon hotellistamme, joka on ihan lyhyen kävelymatkan päässä niin tässä ne: Ravintola on Wierzynek ja sinne kannattaa varata pöytä (sen hoitaa oma hotellikin). Oli tuuria, että pääsimme sisään ilman varausta tähän ravintolaan, jonka nimen perässä on vuosiluku 1364!


Hotellimme oli Hotel Fortuna Bis. Molempia voin suositella, mutta hotellien kohdalla jos haluaa rauhaa, kannattaa aina sanoa 'Wir hätten gern ein Zimmer nach hinten' eli haluamme huoneen pihan puolelta, ja vakuutan, että kannattaa. Tämäkin hotelli  on ihan unelmaa, mutta jos joutuu kadun puolelle kuuluvat ratikan äänet sisälle. Me olimme huoneessa, joka oli jälleen kuin kyyhkyjen pesä ja villiviini suikersi tiheänä ikkunamme ympärillä ja oli 'sehr ruhig'.


Palatkaamme ravintolaamme ja siihen, että totta totisesti oli huimaavaa. Tässä alkupala kera Chabliksen.

Lumimieskin suostui ottamaan valkoviiniä, kun se vaan oli niin laadukasta. Tässä vaiheessa, emme aavistaneet mitä seuraa, sillä päätimme vain, että nyt syömme todella hyvin eli hinnasta viis, mutta Puolassahan on edullista...

Siinä sitten nautimme talon antimista ja etenkin siitä, että olimme läytäneet Wierzynekin Nyt iski ajatus, että niin vähän kuin lentämisestä perustamme (ahtaus, hiilijalanjälki, ei voi pakata mukaan monia kenkiä, ei voi ostaa reissusta edes yhtä tuolia etc.), että tänne on palattava pitkäksi viikonlopuksi plus yksi päivä. Seuraava kohde on siis kiveen hakattu ja huolimatta siitä, mitä lopuksi tapahtui...Tässä ruokalajissa joku liha, kantarelleja, hunaja-valkoviinikastike ja taivaallisesti käsitelty piparjuuri tms. En muistanut nimiä enkuksi, kun olin kääntänyt kieleni saksaksi ja lista oli vain puolaksi ja englanniksi.

Otimme jälkiruoaksi tietenkin Apfelstrudelin, mutta halusimme sen kanssa kuohuviiniä, siis kuohuviiniä. Hyvin kohtelias tarjoilija kertoi, että vain oikeaa samppanjaa saa laseittain, emmekä tietenkään enää halunneet nauttia pullollista sektiä. Päätimme sitten, että nyt juhlistamme 30-vuotishääpäivämatkaamme 'oikealla samppanjalla', joten tilasimme sitten sitä. Saimme kuvassa olevan huikean tarjoilun ja tunsimme olevamme aika 'high'. Sitten koitti laskun aika. Lumimies hoiti sen silmää räpäyttämättä juomarahoineen enkä minä kysynyt summaa. Kadulla R. paljasti sen ja täytyy myöntää, että ikinä 30 reissuvuoden aikana ei ole tapahtunut, että mitkään kaksi juomaa olisivat maksaneet enemmän kuin koko illallismenu. Kuljimme pitkin katuja ja nauroimme kuin hullut puurossa... ei vaan: kuin hullut oikeassa samppanjassa!!!!


Kuvassa Krakovan hotellimme sisäpiha, jonne saimme myös automme. Hyvinkin voitte arvata, että kyyhkyslakkamme on vasemman kulman avoinna oleva ikkuna, jonne ei toisen puolen atumelu kuulunut. Huone oli numero 23!


Palaamme Krakovaan vähän toisissa tunnnelmissa eilisen jälkeen. Kävimme tänään entisessä juutalaiskaupunginosassa Kazimierzissä ja pienellä juutalaisella hautausmaalla. Kiinnostavassa miljöössä nautimme Kazimierzissä auringon paisteessa cappuccinot ja haikailimme yhtä vuorokautta lisää Krakovassa: Paljon olisi ollut vielä nähtävää. Nyt olemme jo Slovakiassa ja Hotel Sobotan illallinen odottaa. Etten vain unohda, laitan tämän nyt tähän: Ich hab noch einen Koffer in Kraków!
Krakovan aamupäivän vietimme juutalaiskaupunginosassa Kazimierzissä. R. sai päähänsä kipan ja pääsimme kurkistamaan pientä synagoogaa.

Synagoogan katto oli nin upea. Kauneuskaan ei kuitenkaan vienyt mielestä historian kaikuja....

joten mieleen tuli vain rukous, ettemme olisi tuomitut toistamaan menneisyyttämme.

Tästä ovesta pääsimme juutalaisten vanhemmalle hautausmaalle.

Rukous, joka ei katso uskontokuntaa...

Hautakiville oli tuotu kiviä: Vainajia ei ole unohdettu. Muistattehan elokuvan Schindlerin lista, sen vaikuttavan loppukohtauksen. Se on hyvä elokuva, mutta täällä tapahtunut tuli todeksi.

Kazimierzissä ehdimme nauttia cappuccinot auringonpaisteessa ennen kuin oli jatkettava matkaa.

Koska palaamme Krakovan vanhaan kaupunkiin, palaamme myös Kazimierziin ja sen moniin kauppoihin ja ravintoloihin...toivottavasti pian.

Popradissa Zakopanen likeisyydessä kartiovalkokuuset kasvoivat näin komeina. Tätä kuvaa ennen tapahtui, että ajoimme hyvin mutkaisia ja mäkisiä teitä Tatra-vuoristossa, joissa teillä ei ollut kaiteita noin 2 kilometrin korkeudessa, mutta emme voineet kuvata mitään, sillä sumu oli niin tiheä, että tuskin näimme paria metriä pidemmälle. Yhtäkkiä jouduimme jumiin, sillä liikenne seisoi: Paha onnettomuus. Kun vihdoin pääsimme siinä hernerokkasumussa liikkelle, oli vuorossa toinen onnettomuus...Tässä olivat siis käytännössä meidän alpit, sillä olimme jo etukäteen päättäneet Salzburgissa tehdä muuta kuin ajella ylös alpeille, joissa kuitenkin olisi voinut olla kelivaroitus, kuten oli toukokuussa 2013.

Nitrassa meitä odotti Chateau Appony

Meille tämä on sellainen kerran elämässä -juttu, mutta ei tämä ole Slovakiassa niin kallista kuin voisi luulla.

Ajatukset jossakin...

Tässä vielä 8 senttimetrin upeissa niittibuutseissani...ystäviämme ja illallista odottamassa.

Illasta tuli ihana, sillä saimme tavata myös Helmuthin viehättävän (sehr schön/very beautiful) slovakialaisitalialaisen Lucian!!! Lucia oli paitsi kaunis kuin Lucia-neito, myös auttoi aterian kanssa. Linnan listat olivat slovakiaksi ja englanniksi, mutta silti tuli epäselvyyttä. Lucia sitten ystävällisesti tulkkasi. Helmuthin olemme tunteneet jo 15 vuotta, kuten hänen Itävallassa asuvan perheensäkin. Koko poppoo on mm. vieraillut meillä Muuratsalossa.

Unohdimme kuvata keskustelun ja nauttimisen tuoksinassa pääruoat ja alkukeitot, joten tässä nyt Lucian ja Helmuthin jälkiruoka, josta minulla ei ole täyttä varmuutta mitä se on...ehkä jotain knöödeleitä tms.

R. ja minä nautimme suklaakakkua kera käsintehdyn kirsikkajäätelön. Super!

Kyyhkyläiset Lucia ja Helmuth...

Ja koko porukka. Minulle rankka kuva, sillä jouduin kesken illan vaihtamaan oikean polveni takia pinkit tennarit jalkaan. No, rankka ja rankka, pitää nyt vain alkaa uskoa, että vaihdan 8-10 senttimetrin korkoni johonkin about 4-5 senttimetrisiin. Vielen Danke liebe Lucia&Helmuth!

Nyt jatkamme Helmutin kanssa aurinkoisessa säässä kohti Wieniä...


Hotellimme Wienissä oli Hotel Bellevue, joka oli kuin jostain Agatha Christien kirjan filmatisoinnista. Sitä eivät olleet vain raskaat, pitkät verhot, lukuisat ala-aulan mukavat seurustelunurkkaukset, eivät vain upeat katot ja maalaukset seinillä, eivät vain narisevat lattiat, vaan kaikessa kohtasi entisten aikojen matkustajat, jotka tekivät matkaa viikkoja, kuukausia ja myös viipyivät kauan.

Onneksi Helmut tarttui automme rattiin ja ajoi Nitrasta Wieniin sekä etenkin Wienin läpi. Rikkaalla ja kuuluisalla kaupungilla on monet kasvot ja yhdet ovat lukuisat kerjäläiset, joista yksi yritti autoomme seistessämme ruuhkassa. Onneksi Helmuth oli lukinut ovat ja kehoitti myös meitä tekemään sen lähtiessämme seuraavana päivänä.


Wien pommitettiin käytännössä maan tasalle toisessa maailmansodassa, mutta suurin osa on rakennuttu uudestaan entisten aikojen mukaiseksi, siksi kaupungin yleisilme on viehättävän vanhahtava, mutta toki eloisa, jonka takaavat noin kaksi miljoonaa asukasta sekä lukuisat turistit.

Tässä Helmuthin puhelimella ottamassa kuvassa nautimme teetä ja Apfelstrudelia ennen lähtöä Belvedereen ja taiteen lumoihin.

Belvedere on Itävallan pääkaupungissa sijaitseva kahden barokkilinnan muodostama linna-alue, Ylä- (Oberes) ja Ala-Belvedere (Unteres Belvedere). Me kävimme kuvan Ala-Belvederessä sekä ihastelemassa Gustav Klimtin töitä sekä hämmästelemässä rakennuksen mahtavuutta. Maalauksia ei saanut kuvata,  mutta arkkitehtuuria kylläkin:

Ikkunoista näkee upean Ylä-Belvederen...

Aikamoista!

Lähdin Klimtin perään, mutta löysinkin Hans Makartin maalauksen Magdalena Plach, 1870 (kuva netistä). Tämä on livenä todella vaikuttava, kuten varmaan kaikki maalaukset.

Gustav Klimtin töitä oli esillä varsin vähän, mutta sitäkin enemmän oli tarjolla kaupassa Klimt -tuotteita. Ostin vaikuttavan pinon Klimtin maalauksista tehtyjä kortteja ja tietenkin myös Suudelman (Der Kuss). Klimt oli perusteellinen taiteilija: Malli saattoi joutua istumaan ateljeessa jopa 100-140 kertaa! Suudelmaa pidetään Klimtin töistä kuuluisimpana ja kuvassa Gustav tutkijoiden mukaan kuvaa salaista unelmaansa eli suhdetta kälyynsä Emilie Flögeen. Emilie Flögen kuvasta alkoi ihastukseni Klimtin taiteeseen ja loppua sille ei näy.

Kuvaan paljon ikkunoita sekä ovia. Tässä jo pimeys laskeutumassa öisen Wienin vaelluksemme ylle, mutta Wien oli apposen auki kaikkineen ja yöelämä vain vilkastui, mitä pimeämpää tuli.

Johannes Guttenbergia saamme kiittää kirjoista, sillä hän keksi painokoneen vuonna 1436.

Kahden herran seurassa en huomannut kuvata upeita näyteikkunoita ja tarjontaa, jolle sana huikea ei tunnu riittävän. Liikuimme sekä taksilla (taksi maksoi vain noin puolet Suomen hinnasta, joten suosittelen!) että kävellen, joten lyhyessä ajassa nautimme sekä wieniläisestä ateriasta että Wienistä by night. Saimme nähdä myös Edmund de Waalin juutalaisen suvun mahtitalon Ringestrassella. Veimme Helmutille tuliaisiksi mm. de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät - saksaksi (auf Deutsch). Ilman Wienin läheltä kotoisin olevaa ystäväämme  emme olisi saaneet päivässä irti niin paljon kuin saimme. Vielen Danke Helmuth!!!


Kyllä maistui uni kun pääsimme 1873 perustettuun hotelliimme takaisin...


Tänä aamuna automme starttasi Bellevuen sisäpihalta kohti Salzburgia, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Bis bald!


Kotihotellimme Salzburgissa on ollut jo kauan Hotel Drei Kreuz Nyt hotellia oli remontoitu, mutta hyvin tyköottavasti ja lisätty sekä kodikkuutta että tilaa. Tässä R:n puoli ja kuten huomaatte hän lukee Tuomaisen Kaivosta

Minä vasta olen aloittamassa Mikkasen Voidaan kutsua ulkopuolelle lain...

Illalla kun vedämme verhot eteen, näyttää näin kodikkaalta. Varasimme vanhaan tapaan hotellimme jo hyvissä ajoin eli tänä vuonna heinäkuussa, joten se vaikuttaa hintaan. Mitä aikaisemmin, sen parempi! Sijaintimme on täydellinen, sillä vain kulman takana on suosikkiravintolamme Salzburgissa, jonne ehdimme jo eilen.

Ravintola avautuu vasta klo 17, joten tältä näytti aamupäivällä. Sisäpihalla kasvaa suuri puu ja tunnelma on kuin jostain vanhasta linnasta sekä osin hyvin vanhasta, suositusta ruokapaikasta, josta tieto kulkee puskaradion välitykselllä. Ravintola on todella liki, mutta keskustaankin on vain kivenheitto ja siellä tuli tänään käytyä, huomenna on isosti vuorossa vanha kaupunki.

Kuvitelkaa nyt: Täällä on jo joulu esillä!

Pöllöjä kuusenkoristeiksi?

Tonttuja jo liikkeellä...

Shoppailun välissä tietenkin Apfelstrudelia kera teen!

Taisimme tänään löytää Salzburgin parhaan kahvilan. Lumimiestä halusin kuvata ja hän poltti rassukka kielensä..., mutta on salaa niin tyytyväinen, sillä löysi aivan uuden värin paitaan ja neuleeseen (jotka siis eivät kuvassa vielä yllä). Kassit nököttävät siinä hänen vieressään ja on siellä mukana vähän joululahjojakin.

Tällaista tavaraa tietenkin löytyy paljon turistikaupungista...

...mutta näkee myös näitä hurmaavia 'ovivahteja'!

En ole ikinä lähtenyt Salzburgista laukkua ostamatta ja tarvetta oli nytkin, sillä Monten laukusta on sisävuori jo rikki. Se laukku jonka ostin viimeksi Salzburgista on edelleen iskussa, mutta toimii suvilaukkuna. Pitkästä aikaa halusin ruskeaa ja tällaisen jämäkän, joka ei kaatuile.

Oi elämisen sietämätön keveys!, taidanpa ottaa käteeni Brigitte Woman Das Magazin fur Frauen Uber 40 ja heittäytyä sänkyyn. Tai ehdinkö, sillä pitää lähteä kohta syömään. Päivän kohokohta oli se, kun erään liikkeen myyjä kehui saksaani ja minusta se on niin rapistunut...Helmutkin nauroi linnaillallisella, että vaihdoin kuulemma huomaamatta englannin saksaan ja äänsin tehokkaasti;) No, haluan vain niin kovasti puhua saksaa, että yritän koko ajan. Nyt tuli tunne, että suosikkikieleeni on alettava panostaa tosissaan. Bis später!

Edellisiltana kävimme tutussa italialaisessa ruokapaikassa ja odotellaan ruokaa. Minä kuvasin häntä ja
tätä Turandot-kuvaa.Turandot oli ensimmäinen oopperamme ja se tapahtui upeimmassa paikassa ikinä: Savonlinnan oopperajuhlilla!

Eilen kävelimme vanhan kaupungin puolella tunteja. Oli sateista, mutta ei pahasti ja minähän nautin sateesta.

 Päivän ovi.

Päivän näyteikkuna.

Päivän pakollinen patsas, josta en osaa kertoa teille muuta kuin upea. Siinä on useita suihkulähteitä ja mm. monia hevosenpäitä, joista suihkuaa vettä sekä suusta että sieraimista.

Tämä nyt vain halusi tulla kuvatuksi...

Samoin kuin tämä joulukaupan sisäänmeno. Olin tuolla noin tunnin, mutta koristeiden sijasta päädyimme ostamaan muutamia joululahjoja. Se kuusen pallo, josta minä pidin eniten maksoi 10 euroa, mutta eihän yhdellä tee mitään ja meillähän on ne 'Romanovin kävyt'. Mutta tässä vinkki, että hienoja koristeita löytyy!

Halloween lähestyy! Ehkäpä siksi näimme vanhan kaupungin Cafessa tyttäremme Merin kaksoisolennon (Doppelgänger mit Meroi). Yhdennäköisyys oli niin hämmentävä, että R. alkoi pohdiskella isänsä suvun puolen kadonneita juuria...;) Kerroin nuorelle kaunottarelle asiasta ja nyt olemme jo vaihtaneet kuvia etc. Liebe Grüsse Sally!



Salzburg vanhan kaupungin puolelta kuvattuna. Nuo puut ovat kastanjoita, jotka kukkivat vaaleanpunaisin kukin kevätmatkallamme 2013...

Eilen oli sitten aika ottaa kokeiluun uusi ravintola meille ja taitaa se muutenkin olla uusi. Avasimme oven Linzer Gassella paikkaan nimeltä La Cucina. Totisesti kannatti!

Pitkän kävelypäivän jälkeen olin unohtanut kameran pois matkasta, joten huikeasta ruokailusta on vain tämä Lumimiehen puhelimella ottama kuva. Himoitsimme jo risotttoa, sillä rakastamme riisiä, joten oli selvä valita risotto. Risotto frutti di mare (Black cuttlefish risotto with seafood). Ruoan kanssa nautimme järisyttävän erinomaista valkoviiniä, joka tulee Puglian alueelta Italian saappaankorosta: Verdeca 2013.

Tässä netistä poimittu kuva, jossa näkyy vain osa ravintolatilasta. Me istuimme tuolla kahden hengen pöydässä ikkunan edessä. Mitä hurmaavin tarjoilija (für Frauen nur: ihan kuin Monacon Carolinen edesmennyt aviomies!) sanoi meille saksaksi, että 'mitä pöytää rakastatte eniten, ottakaa se'. Kun lähdimme paikka oli jo täynnä ja ovella jonoa. Vahingosta viisastuneena osaamme jo joko lähteä ajoissa tai sitten tehdä pöytävarauksen illaksi.

Tänään (Heute) päivän ovi.


Sekä ikkuna, jonka takana sijaitsee ravintola jota kokeilemme seuraavalla kerralla. On iso paikka, sillä näitä ikkunoita oli oven kummallakin puolella. Silti: Haluan mennä uudellen ja uudelleen (wieder und wieder) La Cucina.

Päivän kaunis enkeli.

Ja paikka, joka on takuulla jo keväällä  varhain hurmaava herkkuttelun keidas.

Hotellimme ovivahti, pieni chihu, joka haukkuu vain ohikulkevat koiruudet, muut eivät kiinnosta.

Viimeinen Apfelstrudelimme Salzburgissa tältä erää, sillä huomenna matka jatkuu kohti Ambergia. Illalla vielä kulmaravintolaamme, joka on hyvin perinteinen itävaltalainen ruokapaikka.


Kuvasin ravintolaa jo kevätmatkallamme ja se on niin suosittu, että sinne ehdottomasti kannattaa joko mennä jo klo 18 tai varata pöytä. Me teimme nyt jälkimmäisen ja saimme 'oman pöytämme'.

Ich trinke niemals Bier!!!...ausser: Savonlinna ja muikut (ennen oopperaa), joskus Bratwurstin kanssa ja Tämä Yksi Paikka, jossa olemme käyneet jo kauan. Huomatkaa ilmeeni, vaikka 'poikien' tekemä olut ei ole ollenkaan huonoa.

No ok, tämä menettelee...Onneksi kohta on tulossa viiniä.

Tschüss!


Aamulla sitten hyvästit Salzburgille ja kotihotellille tuttuine ihmisineen. Saksan rajan ylitettyämme ajelimme pitkin pikkuteitä ja sitten muistin nähneeni koko matkan ulkona lehmiä, kuten viime reissullakin. Suomessa olen nähnyt lehmiä ulkona laiduntamassa ehkä joskus kymmenen vuotta sitten. Pyysin Lumimiestä pysäyttämään ja hän jäi autoon odottamaan. Kävelin jonkun matkaa, sitten tien yli ja lähdin painamaan lehmiä kohti. Yllätykseni oli suuri, kun huomasin laitumen viereen kaivetun syvän ojan. Mutta en vain pystynyt antamaan periksi, joten aloin varovasti liukua alas jyrkkää ojanpenkkaa, kunnes tapasin pohjan, jossa onneksi ei ollut vettä. Kun aloin nousta kohti lehmiä, jotka jo tuijottivat minua pusikon läpi uteliaina, rinne pakeni altani ja tartuin ensimmäisiin oksiin, jotka käteni tapasivat. Ne olivat jotain piikkikasvia ja repivät käteni verille. Päätin vain pelastaa kamerani ja kuvata lehmät, en perääntyä. Löysin yhden puunrungon ja sen avulla heivasin itseni ylös. Nypin tikkuja käsistäni ja juttelin lehmille, joilla oli pienet, surulliset silmät. Ei sellaisia suuria kosteita kuin on suomalaisilla lehmillä. Joku suru niillä oli, mutta vakuutan, että olen nähnyt rinteillä upeita lehmälaumoja, lammaslaumoja paimenineen ja taas lehmiä ja sitten hevosia. Täällä eivät lehmät ole parressa suvet kiinni, vaan elävät lehmäelämäänsä ruohoa märehtien ulkona.

Saavuin sitten autolle pinkit tennarit mudassa, kädenselkämykset veressä ja pinkit farkkuni sekä mudassa että ruohon vihreässä. En tajua ollenkaan, miksi Lumimies sanoi minulle: "Mitä ihmettä minun pitäisi sun kanssas tehdä..." Muistutin häntä, että tänään on päivä, jolloin minua puhutellaan:"Kaiserin Lena..."  Hmmmm....ei sille mitään voi, että keisarinna Sissin elämä vaikuttaa Wienin ja Salzburgin jälkeen...


Nopea majoittuimen Ambergin hotelliimme, josta olimme nyt ymmärtäneet pyytää huoneen Vils-joen ja vanhan kaupungin puolelta. Tärkeä pointti, sillä muuten kuuluvat liikenteen äänet. Tuossa upeassa ikkunassa oli yöpöydän vieressä nappi, jota painamalla sai ulkopuolen ikkunaluukut avattua ja suljettua. Siis noiden puiden takana heti ovat vanhan kaupungin muurit.

Siis nämä. Amberg sijaitsee Baijerin osavaltiossa ja varhaisin maininta Ambergista löytyy jo vuodelta 1034!

Tästä muurissa olevasta aukosta sisään keskiaikaan, joka kuitenkin elää myös tässä päivässä.

Muotimainos, pinkki pyörä ja tarakalla omenoita.

Paljon kaunista ja vanhaa rakennuskantaa.

Satoi ja oli kylmä, joten kuva ei näytä yhtään samalta kuin kevätmatkalla 2013. Huomiseksi on luvattu lämpimämpää.

Tämä vanha silta vie Vils-joen ylitse.

Jo viime kerrasta pidin Ambergia kyyhkyjen kaupunkina...

tosin sorsiakin oli ja paljon, vaikka tässä kuvassa näkyy vain kaksi.

Jokimaisema oli kaunis ja kaupungissa ei oikein voi kulkea kohtaamatta koko ajan Vilsiä ylittäviä siltoja.

Eräs sisäpiha...

Ja päivän ovi.

Nälän yllättäessä poikkesimme tuttuun italialaiseen ravintolaan, Mamma Mariaan, josta saimme pöydän akvaarion vierestä.

Palvelu oli todella hyvää ja saimme tilata listan ulkopuolelta lohta herkkutateilla sekä runsaalla salaatilla. Suosittelen!

Kyyhkysillä oli jo menossa yöpaikkojen varaukset...Schönes Wochenende!


Lauantaina lähdimme kohti Bad Kissingeniä, jossa R. täytti 40 vuotta joskus vuonna koivu ja tähti. Matkalla poikkesimme tietysti teelle ja Apfelstrudelille. Nappasin tämän kuvan jostain siitä kahvilamme läheisyydestä.

Bad Kissingenissä majoituimme Kurvilla Am Park -hotelliin, josta kävelimme vartissa keskustaan.

Meitä odotti jättimäinen huone, jossa mitä romanttisin  vuode. On sohvapöytäryhmä sekä työpöytä ja vaatekaappi sekä meidän olkkarin kokonoinen kylppäri.

Tuolla vasemmassa nurkassa on sohva ja pöytä ja sitä vastapäätä muhkea nojatuoli lukuvaloineen. Ikkunasta näkymä puutarhaan.

Kylppärissä oli mm. komuutti, mutta se oli osa sisustusta eli löytyi mm. iso kylpyamme ja lavuaarit etc.etc.

Bad Kissingen Baijerin osavaltiossa palmuineen ja suihkulähteineen on aika mykistävä kokemus: Kuuluisa, vanha kylpyläkaupunki, joka vieläkin henkii menneen maailman loistoa.

Lähdimme hotelliltamme kaupunkiin syömään vaeltaen ohitse suihkulähteiden, palmujen, runsaiden kukkaistutusten sekä kartiovalkokuusien. Päädyimme Winstube Hofmanniin, joka on jo vuodelta 1889!

Vaikka olimme varhain liikkeellä yhtään pöytää ei ollut vapaana, mutta kaksi paikkaa löytyi vastapäätä bremeniläistä pariskuntaa Ullaa ja Lutzia. Meillä olikin niin hauskaa, että ruoka unohtui kuvata, mutta jotain kalaa me söimme, tällä kertaa ei lohta...Puhe luisti ja nauru raikui: Ulla&Lutz, es war schön euch kennen zu lernen!


Lutz nappasi meistä 30-vuotishääpäiväsuukon...

Hauskimmatkin illat päättyvät joskus ja niinpä kävelimme suihkulähteiden maisemissa lävitse iltaöisen Bad Kissingenin. Bad Kissigen by Night.


Gute Morgen aus Bad Kissingen!!! Parhaat aamut alkavat hyvällä teellä ja herkullisella aamiaisella. Saksalaiset aamiaiset ovat tunnettuja runsaudestaan ja niinpä teetä ja sämpylöitä eri päällyksillä, munakokkelia, erilaisia jogurtteja, juustoja, maksamakkaraa, hilloja, jopa paistettuja makkaroita on ollut tarjolla ja päälle vielä teetä croissantilla tai suklaapäällysteisellä suklaahippukakulla.

Tämä uskomattoman kaunis talo on täynnä historiaa, vaikka kaikki pinnat onkin pieteetillä uusittu ja olisin voinut ottaa jokaisen tapetin, sillä niin kauniita ne olivat. Puutarhakin on läsnä kaikkialla myös aamiaishuoneessa. Sitä on lyhtykoisoissa, yrttiruukuissa sekä ikkunasta näkyvässä maisemassa.

Tätä ihailin ja ihmettelin, sillä kuvassahan näkyy hana  ja allas, joka tosin nyt on täynnä kukka-ja kiviastelmia. Sitten näin pöydällä mustavalkoisen valokuvan ja tajusin, että

nykyinen aamiaishuone on toiminut noin sata vuotta sitten talvipuutarhana sekä ruukutushuoneena.

Tältä näytti kirjasto, jonne teki mieli aikamatkustaa divaanille lukemaan...menneeseen maailmaan. Matka kuitenkin jatkui ja seurasi Lumimiehen yllätys, joka ei ollut timanttisormus, vaan

hotelli eläimiä rakastavalle puolisolle! Nyt kuitenkin syömään hieman lannalta tuoksahtavana...

Olemme nyt siis paikassa Weisse Mühle Breitenworbs. Niin vähän kuin välitän eläintarhoista, pidän sen sijaan eläintiloista, joissa asukeilla on paljon tilaa ja vapautta sekä ne hoidetaan hyvin. Esittelen nyt tämän tilan asukkaat melkein kaikki eli tässä shetlannninponi, jolle kohta vien leipää.

Hänen kanssaan asustaa tämä muhkea pässi, jonka rodusta ei aavistustakaan, mutta villaa tulee paljon. Hänellä oli parinaan myös lammas.

Hänkin syö kohta kädestäni ja kiitän aamuherätyksestä. Onnellinen aasi maailmassa, jossa aasien kohtalot eivät useinkaan ole helpoimmasta päästä.

Tämän ponin siis näen nyt juuri ikkunastamme. Siellä hän seistä töröttää, mutta laidun on iso ja siellä on puita, rinteitä ja sadesuoja sekä vauhdin pitäjänä selvästi aasi.

Jöötä kolmikolle näyttää yrittävän pitää tämä komistus.

Vieressä on aitaus pupuille, joita oli todella paljon ja osa niistä juoksenteli pihalla vapaana. Hotellin emäntä sanoi heti, että heillä ei lemmikkejä syödä.

Parhaat kaverukset...


Nasulan allas, jossa onnelliset 'minivillisiat saavat tonkia ja röhkiä kätkeytyy näiden kasvien sekaan. Mutta pääsevät sinne muutkin eli saimme tavata hurmaavia possuja myös sisäkautta.

Tässä nasu otti Lumimiestä takin helmasta kiinni, mutta irrotti sitten nätisti, kun sitä rapsutti.

Possut olivat niin hellyydenkipeitä, että oijoi. Taikarapsutuksellani, jolla saan koiratkin nukahtamaan sain tämän possun sulkemaan silminsä ja ynisemään, että 'lisää, lisää, tätä lisää!'

Nasulan alueen sisäpoluilla kulkivat myös kaksi ankkaa sekä sorsa.

Kaikkein kivoimpia olvat nämä töpselinokat. Aloimme jo nähdä itsemme tällaisten omistajina...Niiden röhkinä on niin hauskaa ja olemus hellyttävä!

Weisse Mühlen etuterassia, jossa nyt oli jo liian kylmä istua.

Nousimme huoneeseemme toiseen kerrokseen ja matkalla näimme tämän ison Klimtin Suudelman...

ja käytävällämme tämän kauniin lipaston.

Maaseutuhotellin vuode oli kodikkaasti viistokaton alla. Tästä tänään hyvin heräsimme uuteen aamuun aasin toimiessa herätyskellona. Nyt aamiaiselle ja sitten kohti Celleä, jossa viivymme muutamia päiviä.

Tuttu hotellimme Cellessä Schifferkrug Hotel oli remontin vallassa osittain, joten 'jouduimme' kesäpuolelle ja saimme sviitin, jossa jättimäinen olkkari, kaksi makuuhuonetta, iso kylppäri kaikkine hienouksineen sekä tietysti oma terassiparveke näköalalla Fraun ihanaan puutarhaan. Jos haluat nähdä kevätkuvamme vuodelta 2013 samasta paikasta, löydät ne täältä  Huomatkaa, että kotihotellimme on vuodelta 1685!!!

Tässä toinen makuuhuoneistamme.

Frau on  minuakin hortensiahullumpi, joten niitä on tosi tosi paljon...

Väreissä löytyy vielä lokakuullakin.

Tuttu ystävämme Flora suukottelemassa Lumimiestä. Vilkas koiruus, jota oli vaikea saada nyt rauhoittumaan, sillä edellisestä tapaamisesta oli jo kaksi vuotta.

Huomenna illallinen pitkän kaavan mukaan, mutta sitä ennen paljon vaeltelua kauniissa Cellessä. Bis Morgen!


Aamukävely puiston läpi keskustaan.

Kaunista...ja vedessä sorsia, jotka tosin eivät näy kovin hyvin.

Näyteikkunoita, joista jotkut houkuttivat poikkeamaan sisällekin. Kirjakaupassa meni kuitenin jälleen aikaa eniten, vaikka lopulta emme ostaneetkaan sieltä kuin joulu- ja onnittelukortteja. Mikä tarjonta! Ja Mauri Kunnastakin oli saksaksi.

Ruska täälläkin...

Päivän ovi Cellestä.

Tutunniminen kauppakin Cellestä löytyi, tosin minulle ei selvinnyt, mitä historiallisia juttuja liike myi: Ikkunassa kuin vanhoja asiakirjoja, sekä vanhoja kirjoja, kellastuneet sivut...Mennyt maailma sopii Lumille.

Ja taas kahvilassa iltapäivän strudelilla...

kera Lumimiehen, jonka kanssa olemme nyt matkanneet yhdessä 30 vuotta ja tämän jutun matkaa pian kolme viikkoa. Uusi paita ja neule Salzburgista, mutta tuo väri on sellainen viininpunainen, joka on täällä nyt kaikessa: Ainakin R:n näytöllä väri on väärä. Tuota löytyy naisten ja miesten jalkineista, laukuista, kengistä, neuleista, mistä vain. Voisiko se olla joku Bourdeaux...no, Hahnin kuvastosta sen saa kohta lukea.
Tämä nainen ei kadu yhtäkään Apfelstrudelia eikä upeita illallisia, joista ehkä vaikuttavin koittaa tänään, sillä Frau loihtii meille jotain....Koko ravintola on loppuunmyyty, mutta meiltä kysyttiin tänään, minkä pöydän me kaikista haluamme valita!

Flora tuli vastaan kun tulimme kaupungilta ja sain suukon!

Tässä illallisemme, joka aivan suli suuhun ja nautimme kaiken!

Kun astuu tähän Cellen hotelliimme, näkee ensimmäisenä tämän lumisen kuvan. Tämän kera kiitän teitä matkaseurasta, sillä tänään aiomme vain herkutella ja nauttia. Kaikki takapenkkiläiset: Suurkiitos teille!!! Huomenna matkamme jatkuu Travemündeen ja sieltä sitten torstaiyönä Suomeen. Andreas, vielen Danke fur das Photo:


Käiser Reima, armaani, kiitos unohtumattomista kokemuksista, hulluttelusta ja naurusta, jonka vain sinä minussa sytytät. Hienosti lausuit Käiserin Lena, kun mutaisena kiipesin pois sieltä lehmälaitumen ojasta ja mitä meillä olikaan Krakowassa...You are so Unforgettable...always.

Liebe Grüsse
Leena Lumi

Always



Ich hab noch einen Koffer in Krakow...