maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lyhyt alustus erääseen sisarrunoon

Kuvassa sisarukset Katriina ja Eve. Katriina vasemmalla, Eve oikealla. Sain Katriinalta Even ja hänen viimeisiä yhteisiä hetkiään koskevan runon Kerran kuukaudessa, jonka julkaisen pian. Lukijakuntaani on vain tullut niin paljon uusia lukijoita, että haluan valottaa hieman sitä, kuka Eve oli ja miten häneen tutustuin ja mitä sitten...suosittelen myös avaamaan linkitykset, jos kiinnostaa.

Lyhyesti: Löysin Rainer Maria Rilken runot ja sitä kautta löysin suomentajan niiden takaa eli Eve Rehnin (ent. Kuismin). Kirja Tahto tahtojen sisältää näyttävän valikoiman Rilkeä, mutta vielä sairaanakin Eve suomensi minulle erään minulle tärkeän Rilken eli Schlaflied sekä lisäksi sain hänen kotisivuilleen suomentamiaan käyttää vapaasti: Uudenvuodenaatto (Hesse) sekä minulle rakkain Unelmia (Rilke), josta tuli 28.12.2010 myös muistoruno Evelle. Lisää Evestä jutussa Rakkaudella Evestä♥ Sen sijaan Rilken rakkausrunon  Lou Andreas Salomélle Eve suomensi Rilke -luentoonsa, mutta antoi minun julkaista sen runoblogissani: Kaipauksen laulu Käytän tässä monta kertaa sanaa 'suomentaa', mutta Eve muisti aina todeta, että runoa ei käännetä, eikä suomenneta, se tulkitaan.

Even luento Rainer Maria Rilkestä

Koska Even vakava sairaus tuli kuitenkin niin yllättäen, kaikki jakaantuu meidän tuttavuudessamme isosti kahtia: Aikaan ennen ja aikaan jälkeen. Eve ei ollut luovuttaja, kaikkea muuta, mutta kun alkoi näyttää toivottomalta, hän oli vahva silloinkin. Puhuimme kuolemasta paljon ja vieläkin vain runoista. Ennen sairautta Eve oli minulle kuin isosisko, sillä hänelle kerroin jotain, mitä en kenellekään muulle. Eve ryntäsi apuun oudoilla hetkillä, joista osa naurattaa vieläkin, sillä minä en ollut silloin vielä kovinkaan sinut tekniikan kanssa, mutta Eve oli. Kerrankin R. oli viikon Kiinassa ja minä onnistuin sössimään sivuni ihan sekaisin. Itkin häpeästä ja kiukusta, mutta sitten keksin soittaa Evelle, joka seisoi upeana punaisessa viitassaan jollain rautatieasemalla. Hän sai minut heti ihan cooliksi ja etäopasti, miten sain sen järkyttävän sotkun selvitettyä. En halua nyt isosti mennä kaikkeen siihen, mitä oli, sillä tämä alustus on nyt tarkoitettu koskemaan Even siskon Katriina Rantasen runoa Kerran kuukaudessa, sisarrunoa. Väistämättä siis tutustuin osittan Katriinaankin ja olen nyt iloinen, että hän paussin jälkeen otti minuun yhteyttä. Hänestä lisää voit lukea täältä Ehkä olemme tahoillamme nyt toipuneet siitä, miten kirkkain liekki jälleen sammui nopeimmin. Tämä ei ole klisee, sillä Eve oli monilahjakkuus sekä ihana ystävä ja takuulla ikimuistoinen sisar.

Mistä minä tiesin, että Eve on valmis lähtemään, oli Katri Valan runon Kukkiva maa, toinen säkeistö, jonka hän laittoi facebook-sivulleen näkyviin loppuun asti. Koin sen myös itselleni viestiksi, vaikka puhuimme puhelimessa ja tavatessamme meillä viikonlopun aikana hyvin suoraan myös kuolemasta, kumpikaan ei halunnut heittää toivoa toisen seurassa...ei lopullisesti:
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee
kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

Love
Leena Lumi

12 kommenttia:

  1. Niin usein luen jonkun saksankielisen runon ja ajattelen, että Eve saisi taas kääntää.

    VastaaPoista
  2. Koskettava kirjoitus! Ja on hienoa, uskomatonta miten kuolleetkin elävät aina kun heitä muistellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOnna, kiitos. Tämä oli tällainen lyhytversio, mutta sinä olit silloin jo kehissä, joten voit vaikka muistaa...

      "Muistaminen on eräänlaista kohtaamista." (Gibran)

      Poista
  3. On aina surullista ja raskasta menettää läheinen ihminen, ja vielä enemmän, jos hän kuolee liian varhain. Mutta vaikuttaa, että Eve, vaikka kuoli liian nuorena, kukki kauniisti, upeasti ja runsaasti ("Onhan kukittu kerta!").

    Laitoin tuon luennon muistiin ja luen sen myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, näin se on. Eve oli todellakin heitä, joista voi sanoa kirkkain liekki, Minulle ja monelle hän oli Valonkantaja. Hän oli loistava kääntäjä, kilpatanssija, laulaja ja vaikka mitä. Hän oli monta. Ja ihana.

      Poista
  4. Leena, kaunis kirjoitus ysätävästä ja ystävyydestä.

    <3

    VastaaPoista
  5. Niin koskettava postaus. Varsinkin kun olen itse menettänyt monta kirkkainta liekkiä....

    NIIN kaunis tuo Katri Valan runo - onko kauniimpaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa, kiitos. Niinpä...Otan osaa ♥

      Se on, se on...

      Poista
  6. Hieno tarina ystävyydestä, joka ei pääty koskaan, vaan säilyy ja kulkee mukana muistoissa vaikka toinen on jo lähtenyt ikuisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, Eve oli niin sädehtivä ja kirkas, että hän valaisee vieläkin.

      Poista