sunnuntai 15. toukokuuta 2011

KEITTIÖPUUTARHURIN KÄSIKIRJA

Agneta Ulleniuksen Keittiöpuutarhurin käsikirja (Minerva 2011) tuo mieleeni hyvin, hyvin monenlaisia muistoja, sillä nyt ollaan kasvimaalla, jossa keväällä istutetaan toivorikkaana porkkanaa, punajuurta, sipulia, parsaa, retiisiä, palsternakkaa ja montaa, montaa muuta hyödyllistä ja terveellistä kasvia. Muistan 4H-kerhon juurikaskilpailut, jossa suven lopulla katsottiin kuka oli parhaiten menestynyt. Muistan millimetrin suorat juurespenkkini, joiden välejä koristivat tuoksuherneet. Muistan, miltä tuntui kun retiiseistä tuli oikein herkullisia tai miltä tuntui kun porkkanat olivatkin matojen syömiä. Yhtäkaikki, lopputuloksena oli kuitenkin paljon oppimista, ulkonaoloa sekä terveellisiä juureksia ilman lisäaineita.

Ruotsalainen Ullenius kertoo kirjassaan miltei kaikista tavallisimmista kasvimaan juureksista ja vihanneksista edes jumalaista ja hieman vaativampaa parsaa unohtamatta. Kirja on tyyliltään samaa tuttua laatua kuin hänen kirjansa Yrttimaa, joka on oma yrttikirjasuosikkini. Upeat, mutta arkitodelliset kuvat kulkevat käsikkäin luontevan kasvimaajutustelun kanssa. Puhutaan yleensä kasvimaan ideasta ja kumotaan ajatus, että siihen tarvittaisiin välttämättä suurta pinta-alaa. Viljely onnistuu yhtä hyvin kerrostalon parvekelaatikoissa ja suurissa ruukuissa, jolloin keittiöpuutarha on ihan käden ulottuvilla. Kirjassaan Ullenius esittelee tavallisimpia pohjoisessa menestyviä lajikkeita. Luonnollisesti myös palsternakan, joka on oiva maun antaja soppaan kuin soppaan.

Mikä sitten saa ihmisen kykkimään kasvimaalla rikkaruohoja perkaamassa ja kastelemassa? Luonnonmukainen ravinto ilman lisäaineita, puutarhailuinto sekä tietoisuus siitä, että yksi pussillinen salaatinsiemeniä maksaa suunnilleen saman kuin yksi ainoa salaatinkerä kaupassa. Pussillisesta siemeniä saa jo suven salaatit isollekin perheelle. Ja tämä koskee muitakin kasvimaan tuotteita.


Kirjansa alussa Ullenius varoittaa suurimmasta virheestä, mihin kasvimaaintoilija yleensä sortuu eli kahmii kaupasta siemeniä liikaa, koska ei pysty niitä vastustamaan. Loppujen lopuksi kasveja tulee niin paljon, että niitä ei pysty kukaan syömään. Kuka tarvitsee viisikymmentä salaatinkerää tai viisikymmentä kiloa perunoita? Yksi ainoa pussi kutakin haluttua lajiketta riittää tyydyttämään lapsiperheen koko kesän tarpeen ja jos on hyvä kellari voi satoa toki kerätä myös talven varalle. Tästä muistin, mihin oma kasvimaaintoni kuoli. Istutin kymmenen vuotta sipuleita. Siinä oli alkuun mukana tilliä ja porkkanaa ja muutakin, mutta lopuksi istutin vain sipulia. Sipulia tuli niin runsaasti, että minulta vei viikkoja niiden nosto, kuivatus ja sitten kiertäminen. Ranteet olivat ihan poikki ja sitten sipulia oli niin paljon, että jaoin pussikaupalla, oikeastaan ämpäreittäin sipulia kaikille, joille kelpasi.  Eräänä kauniina syyskesän päivänä ilmoitin, että ’se on loppu nyt’. Kasvimaa tasoitettiin ja tilalle perustettiin hedelmäpuutarha. Olin saanut sipulinviljelystä tarpeekseni loppuelämäksi.


Nyt kun luen Keittiöpuutarhurin käsikirjaa tulee sen verran ikävä entisiä aikoja, että päästessäni tomaattiin, aloin jo puhua miehelleni kasvihuoneen hankkimisesta. Siis mikään ei ole kuin kasvihuoneesta juuri poimittu kypsä tomaatti. Sen maku on aivan eri kuin kaupan tomaatin, jotka usein poimitaan raakoina. Ainakin minulla on oikein himo tomaattiin ja viime aikoina olen suvet nauttinut luomukirsikkatomaatteja, jotka ovat kuin ’karkkia’. Agneta kertoo kirjassaan puutarhuriystävästään, joka syö kinkkuvoileivän päällä aina tomaattia. Kun häneltä kysyy, miksi näin?, ystävä vastaa, että ’tomaatin syömättä jättäminen tarkoittaisi venäläisen ruletin pelaamista terveydellä. Tomaatin avulla kinkun nitriittien vahingollinen vaikutus kumoutuu.’ Tomaatti on todellinen terveyspommi, joka sisältää paljon antioksidanttina vaikuttavaa lykopeenia ja tomaatin syöjillä tuskin on alhaista hemoglobiinia, sillä siitä saa rautaa.

Keittiöpuutarhuri selviää Agnetan avulla mahdollisista tuholaisista, saa jokaiseen kasviin erikseen kasvatusvinkkejä, kitkee rikkaruohoja ja korjaa runsasta satoa maa-artisokasta, purjosipulista, chilipippurista, parsakaalista ja monesta muusta, mutta yhtä hän joutuu odottamaan vuosia ja se on parsa, tämä herkkujen herkku, jolta menee aikaa ennen ensimmäistä satoa. Ja näin kertoo parsasta Agneta:

Monen vuoden ajan minun teki mieli kasvattaa parsaa. Joka kevät tämä kauden herkullinen ensivihannes ilmaantui kauppoihin ja sai minut murehtimaan, ettei minulla ollut omaa parsamaata. Ja sitten tuli vihdoinkin se kaunis kevätpäivä, jolloin mieheni ja minä kaivoimme kumpikin omaa vakoamme vastikään kynnetyllä kasvimaalla ja istutimme kaksikymmentäkaksi rotevan Rambo-lajikkeen avojuurta.


Sitten me kitkimme rikkaruohoja, lannoitimme ja kastelimme. Satoa ei saada ensimmäisenä eikä toisena vuonna, ja kolmantenakin vain hieman. Muulla tavoin parsa ei pääse kasvuvauhtiin.


Kun kolmas kesä sitten vihdoin lähestyi ja me odotimme ensimmäisiä omia parsojamme, saimmekin päähämme myydä talon ja muuttaa. En vielä tänäkään päivänä usko tätä todeksi.


Tästä huolimatta tai juuri tämän takia, minä aloin virittyä uudelleen kasvimaa-aaltopituudelle, sillä onko mitään niin välttämätöntä kuin purjehtiminen, kasvihuone tomaateille ja parsan kasvatus!

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

9 kommenttia:

  1. Minullakin on joku keittiöpuutarhurin kirja,vaikkei nyt puutarhaa olekaan,paitsi olohuoneen nurkassa kasvavat yrtit,pikku paprika ja herneenversot.
    Mutta Helsingissä oli ihana parveke länsiauringolla ja siinä kasvattelinkin kaikenlaista syötävää,joten se kirja oli tarpeellinen

    VastaaPoista
  2. Karppaaminen ei auttanut! Joskus kyllä syön leipääkin,,,

    VastaaPoista
  3. Jael, minä ne tajua, miksi mun rucola ei nyt viihdy ja rormariini kuin kuivuu, vaikka ,kastelen. Olikohan saviruukku sille väärä valinta...

    Minulla ei ole riittävästi valoa sisällä, joten päivät yrtit ovat jo ulkona ja kohta yötkin.

    Huh, mikä helpotus minulle;-) Patonki on meillä kova sana ruokasalaattien kanssa...

    VastaaPoista
  4. Ajankohtaisen oloinen kirja. Kävimme juuri puutarhamyymälässä, josta ostin tomaatintaimia. :) On totta, että tuore, itsekasvatettu tomaatti on yksi parhaista makuelämyksistä - yksinkertainen ja niin täysi.

    VastaaPoista
  5. Katja, onko sinulla siis jo kasvihuone! Toki tomaatteja voi kasvattaa vaikka seinän vierellä ja kai myös ruukuissa - ehkä.

    VastaaPoista
  6. Vai oli ranteet poikki, niin täälläkin, mutta ei sipulin istuttamisesta. :D

    VastaaPoista
  7. Minä olen innokas aloitteleva kotikeittiöpuutarhuri. Tein tämän kirjan muutaman puutarhakirjan nipussa ja ihastelin erityisesti kuvia ja karhean mattaa paperia. Ah.

    VastaaPoista
  8. Allu, ei istuttamisesta, vaan niiden kiertämisestä. Kun ne on nostettu, annetaan hetki kuivahtaa ja sitten kierretään, jolloin samalla naatti katkeaa ja sipulin säilyvyys paranee.

    Toivottavasti voit jo paremmin!

    VastaaPoista
  9. Karoliina, tämä kirja on sitten sinulle ihan onnenomiaan.

    Minäkin pidän siitä paperista, se karheus tuo suorastaan tunnelmaa.

    VastaaPoista