perjantai 18. maaliskuuta 2011

Heli Vilmi: Hiljaisia tuulia

Siellä missä tuulet kertovat tarinoitaan, vedet päilyvät tummina, kalliot viettävät jyrkkinä ja yksinäinen kuikka sukeltaa, siellä seisoo Heli Vilmi. Hän seisoo siellä katsellen ulapalle ja odottaen, mitä sanoja tuulet ja meri hänelle tuovat, mitä sanoo pilven varjo, mitä kuiskaa yksinäinen haapavanhus. Hän sulkee silmänsä ja ottaa vastaan tunnelmat rakkaudesta, kaipuusta ja elämästä. Näistä elementeistä Heli Vilmi on synnyttänyt kirjansa Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011). Teos on kuvitettu mustavalkoisin valokuvin ja kaikki kuvat ovat Helin ottamia.

Helin runous on hyvin kaunista, melkein lempeää. Musiikkia rakkauden kaihoon ja menetykseen, mutta myös takaisinsaamiseen, uuteen kohtaamiseen.  Hanne Virtauksesta sanoo Helin kirjasta näin: 'Kirja on kuin herkkä koru, jota haluaa pidellä...Hiljaisia tuulia kuiskailee, koskettaa hipaisten.' En voinut mitenkään välttyä vertaamasta Heli Vilmiä Heli Slungaan. Varjomadonna on puukolla kirjoitettua puhetta lihatiskistä, rypyistä, panoista, humalasta, himosta ilman mitään tuulen laulua, aallon solinaa. Ei voi sanoa, että toinen on parempi kuin toinen. Runo on tunnetila ja jokainen valitsee omaa lajiaan, omaa tuultaan. Varjomadonnan voi antaa lahjaksi, jos tuntee henkilön kenelle sen antaa, mutta Hiljaisia tuulia voi ojentaa kenelle vain romantikolle, sillä runot ovat kuin kauneuden musiikkia:

Valkoiset lakanat,
jonkun kauan sitten ompelemat pitsit.


Kauniit.


Avoin ikkuna,
keveän, niin valkoisen hetken suoma
rauha kosketti silloin.


Muistin.


Hiljainen sydän,
kykenevä vain muistoihin.
Täysi tuska siitä, mitä oli,
mitä enää ei ole.


Kyyneleet.

Tai tällainen lyhyt ja oivaltava sekunnin murto-osa:


Tänään,


siinä kuolleessa kulmassa,
sinä sekunnin murto-osan aikana,


en rakastanut sinua.

Helin kuvat ovat taitavia ja kirjassa on ilmeisesti juuri kuvien vuoksi käytetty erittäin hyvälaatuista paperia, sillä ihan heti en vastaavaa muista. Myös kansi, jossa seisoo tuulien vuosia tuivertama merimänty, kalliomänty, on harmoniassa kirjan luoman tunnelman kanssa. Tätä kirjaa luetaan takan edessä ikävän iskiessä, tämä kirja annetaan lahjaksi rakkaalle tai hänelle, jolta rakkaus on kadonnut. Hiljaisia tuulia on lahjakirja, lohtukirja, hiljaisuuden kirja, mutta se voi olla myös kutsu:


Sinä särjit sydämeni kerran.
Koska rakastan sinua,
annan sinulle mahdollisuuden
särkeä sen uudelleen.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

21 kommenttia:

  1. Tällaiset vaatimattomat, vähäeleiset runot miellyttävät useampia ihmisiä:)

    Hyvää viikonloppua sinulle Leena tv. Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  2. Pakko manita (vaikka en runojen ystävä välttämättä olekaan) että todella kauniita, oivaltavia sanoja ja aivan upeita kuvia!
    Upeaa viikonloppua, Leena!♥

    VastaaPoista
  3. Miten kauniita mustavalkoisia kuvia! Ja runoja,joita täytyy lukea hitaasti,mietiskellen.

    VastaaPoista
  4. Aili, niin minä arvelinkin, mutta sinä sen sanoit!

    Kiitos samoin Sinulle!

    Sanna, kiva että pidät. Kiitos samoin, Sanna!

    Jael, aivan hurmaavia kuvia ja tunnelmallisia runoja.

    VastaaPoista
  5. Kuinka ihanasti sinä kerroitkaan Helin kirjasta, runoista, kuvista...
    Kirja on kuin herkkä koru, jota haluaa pidellä, katsella ja lukea...
    "Hiljaisia tuulia" kuiskailee hennosti , koskettaa hipaisten..

    VastaaPoista
  6. Hanne, kiitos. Sinä sanot sen niin kauniisti, että taidan viedä sinut mukaani arvosteluun.

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman kauniisti olet kirjoitanut, Leena. Olen hämmentynyt. Ja kiitän. Toivotan myös oikein ihanaa viikonloppua :)!

    VastaaPoista
  8. Heli, kiitos ja ole hyvä♥

    Vien lähiaikoina sinua sitten runoblogiini eli Lumikarpaloonkin. Siellä on pieni, mutta vaatelias lukijakunta;-)

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kirja vaikuttaa ihanalta...yksinkertaisia, tunteikkaita runoja yhdistettynä kauniisiin musta-valkokuviin! Todennäköisesti pitäisin kirjasta paljon. Pitääkin viikonloppuna etsiä kirja käsiini.

    VastaaPoista
  10. "Siellä missä tuulet kertovat tarinoitaan, vedet päilyvät tummina, kalliot viettävät jyrkkinä ja yksinäinen kuikka sukeltaa, siellä seisoo Heli Vilmi. "

    Tuon paremmmin ei enää voi sanoa!

    VastaaPoista
  11. Absolutely white, googlaa tämä kirja ja/tai Heli Vilmi, niin löydät hänen kotisivunsa, joissa on, mistä kirjaa saa.

    Kiitos samoin Sinulle!

    Ari, kiitos!

    VastaaPoista
  12. No niin, teit sen sitten taas :D
    Pakko saada, mutta nyt pistän ostoslistalle -onpa jotain odotettavaa...kohta viimein Ailan pariin, olen odottanut kuin hullu puuroa :)
    ensin pienet kotiaskareet...

    Antoisaa viikonloppua sinulle!!

    VastaaPoista
  13. Pepi, sinähän suorastaan yllytät minua;-)

    Minun kotiaskare on nyt köhäinen mies ja vanha koira. Kovat on huvit!

    Kiitos samoin! Ja älä huoli, mulla on menossa täydellinen kirja. Luen tuskin koskaan muuta kuin hyviä tai täydellisiä kirjoja...no joskus...harvoin sattuu muuta.

    VastaaPoista
  14. Kuvat ovat huikeita, juuri mustavalkoisuutensa vuoksi.

    VastaaPoista
  15. Soolis, nimenomaan. Mutta ovatko ne ihan mustavalkoisia vai onko silmissäni häipyvää lilaa, haaleaa lilaa. Pidän myös kuvista kuten tuo Iineksen kevättä pisaroiva kukka...

    VastaaPoista
  16. Kuvat tosiaan ovat mustavalkoisia, jos näyttävät lilalta tai joltain muulta, näyttö huijaa :). Mustavalkoisuuden olen valinnut kirjaan jo hinnankin takia, värikuvat olisivat nostaneet kirjan hinnan pilviin enkä sitä halunnut.
    Mustavalkoisuus on aina ollut sydäntäni lähimpänä, mutta tietenkin pidän myös värikuvista :)

    VastaaPoista
  17. Heli, mun näytössä on vikaa ja paljon! En voi koskaan tietää, minkä värisiä ovat esim. omat kuvani muiden näytöillä. Pitäisi ehtiä aina niin moneen lähtöön...

    Onahan upeita mustavlkokuvat tuossakin Marilyn kirjassa Välähdyksiä, sirpaleita, josta Soolis ja minä kovasti pidämme. Mustavloisella tehdään aina vaikuttavuutta. Ja sitten on se toinen, että käytetään vain yhtä lisäväriä.

    Heli, kuvasi ovat erittäin ihania♥

    VastaaPoista
  18. Musta-valkokuvia - ai kun kiva! Ja runonäytteittesi perusteella tuntuu siltä tosiaan, että kirjan tunnelma on hieno. Viipyileviä hetkiä.

    VastaaPoista
  19. Anne, mustavalkokuva on jotenkin tehokkaampi.

    Juuri niin: viipyileviä hetkiä, muistamista, tuulen sanoja, ikävää, kutsua, kuiskausta...kaunista.

    VastaaPoista
  20. Huoh, kaunista. Vähäeleistä mutta suurta, pidän kovasti. Koskettava postaus.

    VastaaPoista
  21. Anne, tämä on ihan sinun kirjasi...

    VastaaPoista