tiistai 28. joulukuuta 2010

VUODEN 2011 LUPAUKSET

Muutama vuosi sitten äitini, 80 vee, sairastui vakavasti syöpään. Ennuste oli masentava. Toivoton. Päätin, että jos äiti selviää, aloitan joka vuosi koko loppuelämäni ajan joka vuosi kolme uutta asiaa. Tämä ei tarkoita, että raahaisin noita asioita/päätöksiä hampaat irvessä mukanani loppuelämän, ei toki!, mutta varmasti parhaat niistä jäävät.

Ihme tapahtui ja äiti parani täysin ja minä otin härkää eli itseäni sarvista kiinni.


Nyt kaikki sitten odottavat, että minä kerron uuden vuoden lupaukseni, mitkä kolme uutta asiaa aloitan tai muuttuvat elämässäni ensi vuonna. Ja ilolla sen teenkin!


Olen varhain liikkeellä, sillä kohta saapuu kummipoika yökylään ja sitten haluan myös jatkaa välipäiviksi sovittua lomaani. Olen käymäseltään, silti muutama juttu vielä…


Ensin kuitenkin pieni kertaus kahteen aiempaan vuoteen, jolloin tämän oudon, uuden elämäni aloitin:


1) aloitin ratsastuksen uudelleen 30 vuoden paussin jälkeen


2) opin sanomaan 'ei'


3) otin kummitytön Afrikasta


♥♥♥


1) liityin Daamien Kuukauden Ravintolaan


2) lakkasin miellyttämästä epämiellyttäviä ihmisiä


3) aloitin kirjallisen blogin


Nämä eivät ole kronologisessa järjestyksessä, enkä enää muista, miten olivat…


Nyt lupaan:


1) selvitä hengissä siitä tyhjyydestä, johon Hänen Majesteettinsa lähtö auttamatta minut suistaa


2) kiivetä vuorta ylös kolmasti viikossa


3) muuttaa loppuvuodesta passini vanhetessa sukunimekseni virallisesti Lumi


Pidin parikymmentä vuotta ns. uuden vuoden lupauksia huuhaana, joka ei kosketa minua. Nyt olenkin saanut huomata, että tässä minun lupaustyylissäni on sitkeyttä, joka pitää pinnalla silloinkin kun tekisi mieli luovuttaa. Uskon yhtä riemuissani kuin teininä, että jokaisen kulman takana odottaa uusi seikkailu!


Elämyksellistä uutta vuotta teille kaikille lupauksilla tai ilman♥


teidän
Leena Lumi

I will survive by Gloria Gaynor

18 kommenttia:

  1. Mahtavia ja hienoja päätöksiä/lupauksia, Leena<3

    Ja hienoa on, että pysyt päätöstesi takana :))

    Paljon kiitoksia tästä kuluneesta vuodesta! Tuokoon uusi vuosi tullessaan Sinulle tyydytystä ja iloa<3

    VastaaPoista
  2. Hei Leena, ihanaa kun olet ajoissa liikkeellä, minäkin nimittäin olen jo suunnitellut mitä lupaan ja lupaan aivan varmasti.

    Onko Hänen Majesteettinsa jo niin huonossa kunnossa vai onko hän jo .....? Surullista...;=(

    Noista lupauksista vielä..minäkin ajattelin luvata asiat blogissa, niin tulee konkreettisemmaksi nuo lupaukset.

    Oikein hyvää loppu vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Aili, kaikki Sinulle Kiitos Samoin♥

    Tähän asti olen pysynyt...

    Kaikkea jännää myös sinulle. Minä yritän ehtiä kirjastoon etsimään yhtä vanhempaa runoilijaa...

    VastaaPoista
  4. Tuija, mun on pakko olla, sillä muuten unohdan kun alkaa kiire ja hälinä.

    Hänen Majesteettinsa on vielä. Sain armon, että hän oli tämän joulunkin ja jopa on niin innoissaan lumesta, että voi jopa juosta. Kivut ovat lääkityksellä poissa, mutta hypyt ja lenkit kiellettyjä. Monta kertaa päivässä pukeudun pihalle, että hän saa nuuhkia jälkiä putarhassa. Ei hän kauaa, sillä täyttää huhtikuussa jo 13 vuotta...Olen kirjoittanut jokaisen kuukauden kohdalle seinäkalenteriin: Hän lähtee sitten, kun lähtö on armo, ei murha.

    Nyt juuri yritämme lähteä puutarhaan, jossa hän saa kypsennetyn rustoluun. Painostaa jo kovasti;-)

    Tuija, teeppä sun lupaukset! Tulen katsomaan.

    VastaaPoista
  5. Leppoisia välipäiviä ja iloista vuodenvaihdetta sinulle, Leenaseni!

    Haluatko avata tuota keskimmäistä lupausta? :)

    Innoissaan alkavasta vuodesta,

    Karoliina

    VastaaPoista
  6. Karoliina, kiitos samoin ja toteutukoon kaikki, mitä keksit toivoa!

    Tarkoitatko keskimmäisellä vuorelle kiipeämistä? Se ei ole seksileikki, vaan me asumme hiukan ylhäällä. Alempana näkyy järvi ja talomme toisella sivulla mm. Kontinvuori. Siellä on osin niin jyrkkää, että on köydet etc. Tämä bloggailu on vienyt entisen kovan kuntoni ja ihan oikeesti kiire on estänyt liikkumisen. Nyt otan kolem kertaa viikossa KAKSI TUNTIA IHAN VAIN ITSELLENI JA KUNTOILEN;-) Sitä se tarkoittaa ja myös sitä,e ttä ehkä en enää lue sataa kolmea kirjaa vaan vaikka vain 73 tms.

    VastaaPoista
  7. Nih ! Totuus on monesti tarua ihmeellisempää... niinkuin jo vähän vihjasitkin. Ihailen sinua ja lupauksiasi ja luulen, että jollakin seitsemännellä aistilla tiedät- miksi !?
    Suren kanssasi jo etukäteen Hänen Majesteettiaan; en sitä ole aikaisemmin voinut sanoakaan... Onneksi olet siellä ja ihmeitä tapahtuu joka päivä... Kaikella kannustuksella päätöksiäsi tukien !

    VastaaPoista
  8. Aila, minä en ole niin rohkea kuin hän, jota ihailen: Aila Meriluoto. Uskon, että sinussa ja minussa on paljon samaa...

    Sain juuri suruviestin, että Rilken runojen kääntäjä Eve on poissa. Hän piti niin Olgastakin, vaikka Olga ei ole edes kissa...

    Aila, en tiedä vielä edes, miten sitten. Ja minäkin uskon ihmeisiin. Siitäkin puhuimme Even kanssa paljon...ihmeistä.

    VastaaPoista
  9. Ei ainakaan mitään yleis höpö lupauksia nuo sinun, vaan oikein persoonaallisia ja varmastikin täysin omasta elämästäsi lähtöisiä.

    Minulla ei ole ollut tapaa luvata asioita varsinaisesti vuoden alkuun, vaikka painoa voisi varmaan aina pudottaa... vuoden ajasta riippumatta.

    Jokaisen kulman takana on seikkailu, sanot positiivisesti! Minä ajattelen niin, että niin kauan kun on elämää on toivoa. Jostain syystä toivo on tärkeää, ihan niinkuin oikeudenmukaisuuskin.

    Hyvää uutta vuotta 2011!! ♥

    VastaaPoista
  10. Anne, ei minullakaan ennen ollut tapana luvata yhtikäs mitään...

    Minä en ikinä voi kuvitella sinua ilman toivoa...,vaikka tunnemmekin vain blogistaniassa. Ja seikkaulun aavistus väreilee jo kuvissasi...

    Kiitos samoin, Anne♥

    A Kiss From The Past, I agree♥

    VastaaPoista
  11. Ihania lupauksia sinulla nuo kaikki, entiset ja nykyiset..

    Minäkin aion tehdä lupauksia.
    Kolme tuntuu hyvältä =)
    Yks lupaus minulla on ainakin viulunsoiton uudelleen aloittaminen.
    Oikeastaan se alkoi viikko sitten , kun äitini 84 v tuli luokseni Joulua viettämään ja me soitimme yhdessä, hän pianoa..

    VastaaPoista
  12. Hanne, soitat viulua...sitä minä aina pyysin vanhemmiltani, että saisin aloittaa viulutunnit...

    Sinä ja äitisi soittamassa yhdessä...äitisi on melkein samanikäinen kuin omani.

    Teeppä omasi. On sitten kiva niitä käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  13. Kylläpä on hienoa, että äitisi parani!

    Minä en tee lupauksia, mutta yritän ensi vuonnakin useimmiten parastani.

    Todella kaunis kuva Sinusta kynttilä kädessä!

    VastaaPoista
  14. Miranda ja jospa tietäisit, miten huono oli jo iänkin takia ennuste. Äidin takia uskoin ihmeeseen Evenkin kohdalla hyvin pitkälle...

    No, minä olen nyt alkanut. Kun elämän rajallisuus näyttäytyi, ajattelin, että aina pitää aloittaa jotain uutta, ikään kuin juhlistaa elämää.

    Kiitos♥ Vanha kamera ja sinisen hämärän hetki ovat armeliaita aikuisille naisillekin;-)

    VastaaPoista
  15. Hienoja juttuja olet totettanut ja lista on taas varsin vahva. Ihanaa on ollut kanssasi joitain asioista olla toteuttamassa. Vuori antaa voimaa, joten sinne kiipeäminen on aina terapeuttista.
    Minun listani voisi olla ajakäytön opettelua, karsimista, ehkä se blogi ja terveempi elämä. Huh, ehkä en onnistuisi.

    VastaaPoista
  16. Anne ja vuorelta näkee laajemmin. Voi vahingossa vaikka avartua;-)

    Vahvuus voi olla heikkouttakin. En ehkä huomaa jotain pientä ja oleellista...

    Minäkin aloitan uudenlaisen ajankäytön, mutta sehän sisältyy jo tuohon vuoreen. Viikossa on KUUSI tuntia vain minulle itselleni ja kuntoilulle ja ajatuksille. Se ei ole yhtään liikaa. Sitä samaa sinulle, Bessu♥

    VastaaPoista
  17. Itselle tärkeiden asioiden toteuttaminen onnistuu parhaiten kun sen jakaa kuten olet tehnyt.

    Innostavaa lupausten toteutusvuotta =)

    VastaaPoista